maanantai 4. huhtikuuta 2016

INKIVÄÄRI


INKIVÄÄRIN KASVATUS ALUILLAAN


Inkiväärin juurakoita saa ostaa kaupasta, kilohinta oli 8,90 €.  Ostin luomua, tämän palasen hinnaksi tuli 0,84€. 





Näitähän ei nyt niin paljon syö, että  tarvetta olisi itse kasvattaa. Mutta kaikkea pitää kokeilla. 

Facebookissa sain paljon hyödyllisiä neuvoja kasvattamiseen. Tällaisia ohjeita tuli: 

Juurakkoa on hyvä liottaa vuorokausi ennen istuttamista. 



Mahdollisimman tuore ja hyväkuntoinen juurakko istutetaan varhain keväällä tavalliseen ruukkukasvimultaan, johon on hyvä lisätä hieman turvetta. 

Minä käytän taimikasvatuksessa Biolanin taimimultaa, johon on lisätty mykoritsaa. 


Ruukun tulee olla riittävän suuri, vähintään 20 cm halkaisijaltaan. Minun juurakkoni on aika iso, halkaisen sen kahteen ruukkuun. Toisen juurakon laitan uuteen saviruukkuun, toinen saa tyytyä vanhaan muoviruukkuun. 

No niin. Inkiväärit multaan ja vihreää kasvua odottamaan. 




Minua ohjeistettiin laittamaan  juurakot mullan pinnalle. Sitten, kun kasvua alkaa  tulla, voi juurakot peittää. 

Ruukut laitan saamieni ohjeiden mukaan lämpimään ja valoisaan paikkaan kuistille.

Kasvun alettua inkivääri tarvitsee kuulemma runsaasti vettä ja ravinteita. Kasvuunlähtö voi tapahtua parissa viikossa mutta kahteen kuukauteenkin saa kuulemma varautua. Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu.  

Millä tavallahan hyödynnän sitten syksyllä uuden inkiväärisatoni? No, mikä voisi sopia alati pimeneviin marraskuisiin iltoihin paremmin, kuin kupillinen lämmittävää ja virkistävää inkivääriteetä risusavottapäivän jälkeen. 

Seurataan nyt mielenkiinnolla, mitä tapahtuu. Laitan jatkossa kuvia, jos kasvua ilmestyy. Toivottavasti nämä eivät mätäne. Pitää muistaa, että liian innokkaasti ei saa kastella.

4 kommenttia:

  1. Jännä kokeilu. Voisinpa kokeilla minäkin..

    VastaaPoista
  2. Tämä kokeiluhan on halpaa huvia. Toisinaan nämä kokeilut tulevat minulla aika kalliiksikin.

    VastaaPoista
  3. Kiva kokeilu ja kivat ohjeet olet antanut. Ehkä tätä voisi kokeilla. - Mukava kun olit käynyt Oma Piha- blogissani jättämässä terveiset. Olenkin jo sinun lukijasi. Tervetuloa minunkin blogiini! - Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi. Vierailin blogissasi liittymässä sinne. Ihana seurattavien blogilista sinulla. Voi kun ehtisi päivittää omankin bloginsa kaikilta osin ennen kesää.

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI