torstai 8. joulukuuta 2016

ENKELIKELLO


Joulukuun 8. päivän kalenteriluukustani avautuu enkelikello

Miksi niin? 

Olin ajatellut säästää sen  lähemmäs joulua, mutta tähtisilmäkuopus laittoi  viestiä ja kyseli jo enkelikelloa  kalenteriin. 

Tässä tuo kuopus on lähes  40 vuoden takaa. Kamalaa, miten aika rientää. 
Onkohan muilla sellainen tunne, että kymmenet vuodet ovat menneet hujauksessa. Vastahan syötiin yhdessä  "iitapalaa" ja katsottiin enkelikellon pyörimistä.




Enkelikellon  kokoaminen oli jokailtainen  toimenpide joulun alla. Osat levitettiin ensin keittiönpöydälle.




Vähitellen  häkkyrän valmistuessa iltapuuro upposi kakistelematta. 



 Tässä vaiheessa, kun enkelit vain puuttuivat, oli pitänyt  ehtiä lusikoida puuro jo melkein loppuun. 






Kynttiläpaketteja piti varata aina monta kappaletta joulunajaksi. Nykyisin yksi paketti riittää useammaksi vuodeksi. 



Häkkyrä kasassa ja suu tiukasti supussa. Nyt ei enää mene puuro alas. Tikut esiin. 


Ilmiselvästi yksi mukavista lapsuudenmuistoista.




Onko Sinulla  oma enkelikello? Rauhoituhan kuuntelemaan sen kilkatusta. 




1 kommentti:

  1. Minullakin vielä tämä alkuperäinen (varmaan 50 vuotta vanha) enkelikellomalli tallella ja laitoin tänä jouluna taas esille. Huomasin, että alkuperäiset kynttilät ovat aika paljon pienempiä kuin nämä uudemmat. Nyt kun tuli pakkaset niin pyörii olohuoneen ikkunalla ihan itsekseen ilmavirran voimalla.
    Terveisin Leena R.

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI