keskiviikko 7. joulukuuta 2016

JOULUELÄIMET



Joulukuun 7. päivän kalenteriluukustani avautuu eläinhahmoisia joulukoristeita  


No se aihepiiri onkin nopeasti esitelty.  Eläinhahmoja ei ole pahemmin löytynyt vanhojen jouluesineiden metsästyksessä. 




Nämä possukyntteliköt olen löytänyt Kokkolan seudulta. Materiaali on posliinintapaista ainetta, ohutta ja kevyttä. Molempien kyljessä on ruotsinkielinen  joulutoivotus God Jul. 



Porsaat ova pieniä. Strategiset mitat ovat 7 x 3,5 x 9 cm. Tuo viimeinen on ympärysmitta. 




Selässä on reikä kynttilälle. Enkelikellon kynttilä sopii siihen hyvin. 



 Paperiset pöytäkoristeet olivat  50- 60 luvuilla yleisiä.  Niitä pidettiin piirongin reunalla joulun aikaan. Useimmiten ne olivat tonttuaiheisia. Minulla on säilynyt  pari kappaletta tällaista possuaiheista koristetta. 





Harmi vaan, että näissä ei ole minkäänlaisia leimoja. 



Olkipukit ovat jouluhahmoja. Niiden tekijät taitavat olla  jo ikääntyneitä siitä päätellen, ettei niitä enää tahdo löytää. 
Muutama pienehkö minulla on niitä vanhastaan, mutta haluaisin  yhden ison pukin. 

Tukholman seudulla joulumarkkinoilla niitä on ollut vielä viime vuosina, mutta olen hävinnyt kamppailun mieheni kanssa niiden ostamisesta. Hän ei suostu kuljettamaan niitä lentokoneeseen.  

Mitä häpeämistä siinä olisi, jos ostaisi yhden ruotsalaisen pukin ???



Tyytyminen oli vain yhteen  paperiseen pöytäkoristeeseen. 




Tällainenkin paperinen pöytäkoriste löytyi  Tukholmasta Gamla Stanin  kirjakaupasta. 


Hyvää itsenäisyyspäivän jälkeistä viikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI