lauantai 22. huhtikuuta 2017

NO NYTHÄN SE KESÄ TULEE OULUNKIN KORKEUDELLE



Kesän tuojat olivat tänään liikkeellä kaksin kappalein.



Joko sinä olet nähnyt tälle keväälle näitä inhokkeja? Voi yäk, kun tällaisen näkemisen jälkeen tulee inhottava olo.  Se siitä rentouttavasta metsässä kulkemisesta. Joka askeleella tuntuu, että varmaan on astumassa käärmeen päälle. 

Mukavan tuntuinen kevätfiilis oli kerralla tipotiessään. Hetken jo ehdin hehkuttaa, että huomenna varmaan ensimmäiset sinivuokot avaavat kukkiaan ja päästään todenteolla kevättunnelmaan.


Pitkän ja pimeän talven jälkeen tällainen näkymä puutarhassa on vertaansa vailla. Ehkä jo huomenna. Ei haittaa, vaikka ympärillä on vielä parikymmentä senttiä lunta. Näistä se kesän tulo alkaa. Sinivuokoista ja käärmeistä. 

Viime syksynä arboreturimme sai ensimmäiset puunsa, kaiken kaikkiaan noin  kaksikymmentä uutta, erikoisempaa lajiketta on saanut tuntumaa pohjoisen oloihin. Osa pienimmistä on vielä lumen peitossa. Niiden selviämisestä ei ole vielä havaintoja. Suuremmat, ne jotka ovat olleet lumirajan yläpuolella, näyttävät selvinneen hyvin. 


Jopa hevoskastanja näyttää selvinneen talvesta ilman vaurioita. Kunpa sen saisi kasvamaan edes pensasmaisena. Tuskin siitä 15- metristä puuta varttuu näillä korkeuksilla. Kiitos vielä Oilille Kokemäeltä, kun ystävällisesti lähetit minulle viime syksynä alkuja puutarhastasi. 

Mitähän puita kannattaisi kokeilla täällä Oulun korkeudella? Lehtipuita, havupuita, pensaitakin voisi olla seassa. Onko sinulla arboretumia? Aloitinkohan vähän kunnianhimoisella tavoitteella saada sata eri puulajia menestymään täällä? Olen vähän tietämätön erikoisempien puiden suhteen.

Niin 
Ja vielä muistutus arvonnasta, josta kerroin edellisessä postauksessani

NEKOn ravinnepuikkoja sisä- ja parvekekasveille
Kaksi palkintoa, molempiin kuuluu kukkiville kasveille ja viherkasveille tarkoitettu pakkaus. Lannoittava vaikutus puikolla on 2kk.



Osallistumisohjeet arvontaan:

Voit saada kaksi arpaa näin:
Kommentoi tätä postausta niin saat yhden arvan.

* Olemalla blogini kirjautunut lukija (oikealla olevassa palkissa LUKIJAT- otsikon alla voit liittyä lukijaksi)  ja kommentoimalla - noin saat kaksi arpaa.

Ilmoita kommentissasi oletko yhdellä vai kahdella arvalla mukana.

Arvonta suoritetaan kaikkien 25.4 mennessä kommentoineiden kesken. Voittajilta tarvitsen sitten osoitteet palkintojen lähettämistä varten.



Mukavaa sunnuntaita ulkoilun ja puutarhailun merkeissä


6 kommenttia:

  1. Meillä on jo sinivuokot kukkineet.
    Ihanaa kevättä sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoista kevättä edes johonkin päin. Täällä tulee valtavia räntärättejä.

      Poista
  2. Meillä on ollut tässä Lahden seudulla niin hyytävän tuulista, että oman pihan sinivuokot ovat vielä nupuilla. Pian varmaan aukeavat, luulen. Ainakin sääennuste lupaa lämpimämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi tulla takatalvi sinne etelämmäs. Meillä täällä on vielä oikeat talvikelit. Saa nähdä milloin sitten tulee takatalvi, ehkä juhannusviikolla. Vähitellen tässä tulee kyyniseksi.

      Poista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI