tiistai 11. huhtikuuta 2017

SYNTTÄRIPÄIVÄNI KIRJAT ARVOTTU


Kiitos kaikille onnitteluista blogin ja facebookin puolella. Kiitos niistä Persian keltaruusun kera. Keltaiset ruusut ovat lemppareitani. Onneksi niistä löytyy muutama sellainenkin, joka menestyy täällä pohjoisemmassakin.
Tai oikeastaan tuo Persian keltaruusu taitaa olla aika haasteellinen kasvi etelämmässäkin, vai mitä? Oletko onnistunut sen kanssa?


Synttärit olivat ennen paljon kivempia. Oli niin  mukava herätä aamulla, kun tyynyllä oli lahjapaketti ja Hellaksen ruususuklaalevy. Keltainen käärepaperi, jossa oli punainen ruusu. Sieltäköhän ruusurakkauteni on peräisin. 
Nykyisin syntymäpäivänä muistuu mieleeni aina 1950-luvulta naapurin isännän Taunon lausumana: 

Vanhuus tulla matoo, 
nuoruus kaikki katoo, 
posket menee ryppyyn, 
ei tee mieli hyppyyn.
  
Niinhän se alkaa olla. Lapsena ei sitä oikein sisäistänyt, että noinkin voisi olla. Mutta runonrimpsu jäi mielenperukoille. 


Mutta  se kirja-arvonta. 



Gummeruksen lahjoittamat kirjat on nyt arvottu.

Voittajat selviävät videoklipistä. 




                                                  
     

                              Onnittelut onnettaren suosikeille ja mukavia hetkiä kirjojen parissa!


                        Mukavaa alkanutta viikkoa. Meillä tehdään kesää. Vettä sataa kaatamalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI