torstai 27. huhtikuuta 2017

VAPPUHEILA jo pihalla


Joko sinulla on vappuheila?

Minullapa on, eikä ihan tuiki tavallinen. Aika kalsean oloinen kaveri. viihtyy vain pihalla.

Kolme yötä vappuaattoon. Eipä minun muistini mukaan ole ollut tällaista lumimäärää aikaisemmin tähän vuodenaikaan. Minun muistini ulottuu aika kauas,  1950- luvun alkupuolelle.


Jopas mieskin innostui pienestä vinkistä ennätyksen tekoon. Lumiukko piti saada vappuaatoksi seisomaan kantin päähän = talon päätyyn.

Yleensäkin teemme näitä enkkareita, kun vain luonnon olosuhteet sallivat. Leikkaamme ruohoa joulukuussa. Istutamme perunaa vielä heinäkuulla ja nostamme hiekkaisesta maasta uusia perunoita itsenäisyyspäivänä.



Katsohan videoklipistä, miten vappu-ukko valmistui. Ihan varta vasten piti kaupasta hakea ilmapalloja ja serpentiiniä.  Selitin, että muka lapsenlapsille, kun ei kehdannut sanoa, että lumiukolle.


Onneksi tallessa oli vielä miehen resuiset kumisaappaat. Eipähän tarvitse lumiukon paljain jaloin kärvistellä. Olisiko miehen ehjät saappaat päätyneet lumiukolle vapun ajaksi, jos vanhat eivät olisi olleet vielä roskiksessa?

"Kaikenlaiseen hullutukseen eläkeläisillä on aikaa", noin totesi tyttäremme, viiden lapsen täystyöllistetty äiti.  Niinpä niin.



Perunanarsissin tuoksuista vapunalusta. Voi kun voisin välittää tuoksunkin. Hyasinttia muistuttava tuoksu leijailee porstuassamme.

No niin, jos  teilläpäin on vielä lunta... kipitäppä lumiukon tekoon. Miljoona, miljoona lumiukkoa vapuksi.






4 kommenttia:

  1. Oikein!! Pitäähän vappuheila olla! Taisin jäädä vanhaksi piiaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielähän tässä Leila on aikaa, kun kiirettä pidät!

      Poista
  2. 😃 Komea heila! Kylläpä siellä tosiaan on vielä paljon lunta. Täälläpäin ei enää lunta ole, mutta ihan hyytävän kylmää koko ajan. Toppatakeissa tulee varmaan tämä vappu vietettyä.

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI