torstai 4. toukokuuta 2017

ENSIMMÄINEN



 oikea keväinen päivä.



Toppatakissa tuli jo hiki. Ensimmäisen kerran tälle keväälle.

Puutarhan teekausi avattu miehen kanssa.  Lintujen ja perhosten tarkkailua teenjuonnin lomassa.

Nokkosperhoset olivat aivan vallattomia. Niitä liihoitteli kaikkialla puutarhassa. Kevään riemu näkyi niissäkin. Olipa yksi suruvaippakin jo liikkeellä.



Ja mikäs se täällä krookuksessa pörräsi niin iloisesti lintukonsertin säestämänä.






Oletko huomannut blogini oikeassa reunassa ynteistyökumppanini. Kivasti olen saanut kumppaneita puutarha- ja kirjapuolelta mukaan. Viimeisimpänä kumppanikseni on tullut Schetelig- konserni. Voit tutustua yritykseen  TÄSTÄ. Onko yritys sinulle tuttu?

Olin aivan yllättynyt, että minut otettiin Scheteligin sivuille bloggariksi viiden muun bloggarin lisäksi.  TÄMÄN LINKIN  takaa löydät meidät.

Näin minut esitellään tuolla sivulla

TAKALO-ROPPOLAN PUUTARHA- JA MANSIKKATILA

Vanhan pihapiirin puutarha

2000-luvun alussa Liisa iski kuokkansa juolavehnän vallassa olleeseen peltoon. Vuosi vuodelta juolaan rintama perääntyi antaen tilaa mansikoille, ruusupensaille, omenapuille, kärhöille, unikoille, pioneille ja kymmenille muille kukkalajeille. Vihanneksilla ja marjoilla on silti sijansa puutarhan kasvivalikoimassa.
Puutarha on rakennettu potager-tyyppiseksi. Takalo-Roppolan puutarha Siikajoen Paavolan kylässä, V-vyöhykkeellä, on laajentunut 2000 m2:n suuruiseksi. Puutarhan lähellä on lisäksi 3000 pensaan mansikkapelto, jota on alettu muuttaa puulajipuistoksi eli arboretumiksi. Pihapiirin harmaat hirsirakennukset ovat nähneet yli 250 vuoden aikana monenlaista emäntää ja isäntää. Nyt mennään näillä.





Yhteisyökumppanuuden merkeissä tulen esittelemään kesän mittaan muun muassa vihannesten viljelyä. Sain reilun satsin erilaisia siemeniä. Voi, että sormia jo polttelee. Kumpa maan pinta nyt sulaisi sukkelaan. Meillä on routa vielä niin pinnassa, ettei kylvötöihin pääse.

Katsohan netistä tuota siemen- ja tarvikeluetteloa. Itse olen kevään  sitä plaraillut. Luettelon PUUTARHASI ELÄMÄÄN  ja muitakin koukuttavia luetteloita löydät TÄSTÄ linkistä.

Seuraavassa postauksessa avataan sitten saamani Scheteligin Sperli Bio-sarjan siemenpaketti ja katsotaan, mitä sieltä löytyy.
Samaan syssyyn ensi kerralla Scheteligiltä tulleita Bayer Gardenin Natria- tuotteita esittelyssä. Luonnonmukainen Natria-sarja on hellä maalle, kasveille ja ihmisille. Näistä tuotteista löydät aina ratkaisun puutarhasi parhaaksi.


Katsoppas, mikä siinä sänkyni päällä on. Ihkauusi lippis puutarhahommiin. Enää ei tarvitse kerjätä lapsenlapsilta vanhoja lippiksiä.

Kivaa viikonlopun odotusta!


3 kommenttia:

  1. Onnea uudesta ihanasta yhteistyökumppanista! :) Minäkin tässä olen pähkäillyt, että jokos sitä uskaltaisi toppahaalarin pistää pesukoneeseen. Ei tässä ole pahemmin kuuma päässyt sen kanssa tulemaan, kun vasta nyt muutamana päivänä. :,D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitas, kiitos! Ei kannata vielä pestä toppavaatteita, ainakin täällä taas kylmenee viikonlopuksi.

      Poista
  2. No tuli toppatakilla eilen tosi hiki. Mutta viileä viikonloppu edessä. Ihana tuo kimalainen, aivan pökerryksissä!

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI