maanantai 29. toukokuuta 2017

KUKIN KORISTELLUT


Tuotko puutarhasi rakkaimmat kukat sisälle 






jopa astioissa ja tekstiileissä?


Oletko valinnut astioitasi kukkasilmin? Meillä näkyy olevan niin. On pikkuruusua vanhempieni häälahjoissa, ruskoliljakahvikuppeja, myrnaa. Mieluisimmat ovat kesäkukka-aiheiset astiat. Ruusuin, lemmikein, tulppaanein koristellut. Vanhaa Arabiaa. Päädyimme keräämään tätä astiastoa, kun mieheni löysi talon kivijalan alta tätä sarjaa kahvikupin puolikkaan. Hyvä löydös, jolla saatoimme jatkaa vanhan talon perinnettä astioidenkin osalta.





Kukkamaljakot ovat heikkouteni. Kukkavaaseiksi näitä ennen kutsuttiin kodissani. Jossain vaiheessa laskin, että minulla on noin 80 vaasia.
Ehkä kallisarvoisin on tämä arvoltaan vähäinen vihreä kukkakuvioin maalattu vaasi. Isäni isän kodista. Sukupolvien ajan huolella vaalittu.
Tähän vaasiin kuuluu juhannuksen aikaan aina kielokimppu. Siitä tulee juhannuksen tuoksu.

Onko sinulla tällaisia kukkavaasien tai vastaavien keräämisviettejä?



Mukavaa toukokuun loppua! 
Millaisen kimpun keräät tähän aikaan vuodesta kahvipöytäsi vaasiin? 




6 kommenttia:

  1. Taas kerran upeita kuvia. Seuraan mielenkiinnolla vanhan talon tarinaa!

    VastaaPoista
  2. Tuollaiset arabian vanhat kukkakupit olisi ihanat! Meillä on kukkatapetit.

    VastaaPoista
  3. Minäkin tykkään kukista maljakossa. Nytkin tuomenoksia odottamassa kukkaa. Olen säilyttänyt äidin vanhan häälahjaksi saadun maljakon, jonka säröjä jopa paikkaillut, keramiikkaa. Kahvilassa minulla on malja, jonka keskellä on erikoinen metamorfooninen maasälpäkivi, jonka päällä istuu pieni norjalainen tonttu ja ympärillä pikkukiviä maailman eri kolkilta. Siihen laitan vettä ja aina viikon kukkivat kukat.

    VastaaPoista
  4. Meillä on yhdessä huoneessa kasviaiheiset tapetit. Se olikin yksi syy, miksi tykästyin heti tähän asuntoon. Kerään myös yhtä tiettyä kukka-aiheista astiastoa, tosin minulta löytyy vasta yksi astia kyseistä sarjaa. Odotan hetkeä, jolloin olisi vara ostaa itse lisää tai toivoa niitä lahjaksi.. Keräisin jo mieluusti kimpun luonnosta maljakkoon, mutta täältä ei oikein vielä löydy sopivia kukkijoita. Mustikanvarpuja olen kyllä kerännyt ja tuijasta voisi myös ottaa jonkun oksan.

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI