perjantai 26. toukokuuta 2017

NEKOn Huminerot










Esikot, takuuvarmoja kevätkesän  väripilkkuja siellä täällä puutarhassa



Niinkuin tämäkin kasvi. Kukkii keväällä keltaisenaan pensaiden alla levittäytyen nurmikollekin. Kesällä voi ajaa ruohonleikkurilla ylitse. Tunnetko kasvin? KEVÄTLINNUNSILMÄ. Millainenhan  se kevätlintu on, jolla on tällainen silmä.  Kuka lie keksinyt tällaisen nimen. Onko sinulla kevätlinnunsilmää puutarhassasi?



Orvokit ovat puutarhassani ett måste. Puutarhalla käynti ja orvokkilaatikoita mukaan. Onneksi niiden hinta ei päätä huimaa.


Oletko tullut ajatelleeksi, mikä  kukka on suomalaisessa puutarhassa suosituin? 
Kukkaruukkujen istuttamispuuha on jotenkin niin rentouttavaa. Valmiiksi kukkivia kasveja, ihania väriyhdistelmiä. 



Ruukkukasvien istutukseen uusi jippo on  Nekon Huminerot. Ovatko ne sinulle tuttuja? Katsohan videoklipistä, mitä ne ovat. Käteviä ja siistejä, eikö totta?




Mutta taas kerran muistutus:

Nyt on menossa Biolanin tuotepalkintojen arvontakausi. Kerroin siitä parissa edellisessä postauksessani. 

Eli arvotaan kaksi palkintoa, joihin molempiin kuuluu Biolanin amppelilannos ja yrttilannos. Kahdelle onnekkaalle nämä pakkaukset. Näillehän on aina käyttöä. Jos ei itse tarvitse, niin sitten vaikka tuliaiseksi kyläreissulle.

ARVONTA menee näin: 

1. saat yhden arvan kommentoimalla tätä tai  paria edellistä postausta
2. saat toisen arvan olemalla blogiini liittynyt lukija- liity oikealla olevassa palstassa Lukijat- otsikon alta
3. saat kolmannen arvan liittymällä Blogit. fi- sivustolla blogini seuraajaksi. Klikkaapppa TÄSTÄ ja  käy liittymässä seuraajaksi. Tiesitkö muuten, että tuon sivuston kautta löydät aivan ihania puutarha-aiheisia blogeja. Kannattaa käydä katsomassa. 

Kirjoita kommenttiisi, monellako arvalla olet mukana. Laita kommenttiin yhteystietosi (vaikka s-posti), jotta saan voittajaan yhteyden. Palkinnot postitetaan vain Suomessa olevaan osoitteeseen.

Ja arvontaan osallistumisaika päättyy sunnuntaina 28.5  klo 24.00

ONNEA KAIKILLE NYT TÄHÄN ARVONTAAN! 
Voit siis osallistua kommentoimalla tätä postausta tai paria edellistä.

Mukavaa viikonloppua - voi harmi, kun sadetta luvattiin viikonloppuun. Sataisi vain yöllä, että voisi rehkiä päivät pitkät taivasalla.  Tiedätkös, voitin Anneli Airolan blogiarvonnasta  Talossa ja taivasalla - kirjan.  Enimmäkseen minä olen kesät taivasalla. Loppukesästä naama on kuin olisi maannut  kesän ojanpohjalla. Mites sinulla? 




4 kommenttia:

  1. Kyllä, ruskea kuin papu! Ruttunen papu! Olen varmaan sitten kolmella arvalla mukana.
    Nyt voisi käydä vaikka Langin Kauppahuoneella huomenis, kun sataa kerran. Ja käydä vaikka ostoksilla. Mitäs tuumit?

    Ei oikein viihti laittaa mitään vielä ruukkuihin, kun on niin kylmä. Kurja kun ei saa taimia ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntaina on sateisempi päivä. Onkohan silloin auki?

      Poista
  2. Kevätlinnunsilmä on tuttu jo oppikouluajan kasvien keräilystä. Siniset orvokit, niistä se vanhahtava pienehkö monivuotinen sarviorvokki on yksi lempikukistani. Kolmella arvalla mukana. Nyt sataa pienesti toivottua kevätsadetta täällä Pirkanmaalla.

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI