perjantai 12. toukokuuta 2017

USKO TAI ÄLÄ. KATSOPPA, MITÄ TEIN


Toukokuun alussa näytti vielä siltä, että kesä tulee sittenkin kylmän huhtikuun jälkeen.


Sinivuokot kukkivat taivaansinisinä. Nokkosperhoset leijuivat iloisesti YHDEN päivän ajan puutarhassa.


Tuo päivä oli neljäs toukokuuta. Pari kimalaiskunigatartakin oli jo liikenteessä keräämässä mettä ja siitepölyä. Katsohan yltä videosta kuninkaallisen työntouhua.

Västäräkitkin ilmestyivät aitan katolle keikuttamaan pyrstöjään. Eivät keikuta enää, taisivat palata etelämmäs.

Siihenpä sitten loppuikin kevään eteneminen. Yhtään yötä ei ole vielä ollut, etteikö olisi ollut yöpakkasia. Lunta tulee melkeinpä päivittäin ja viima on niin kylmä, ettei toppatakki tahdo riittää.


Tänään 12. toukokuuta varjopaikoissa on vielä lunta ja hyvät hankikelit. Ihan pakko oli kaivaa Peltoset esiin ja käydä tekemässä kevään hiihtoennätys. Katsoppas videosta sivakointiani.

Mutta ei kai tämä lumi toukokuussa mitään tavatonta näillä korkeuksilla ole.
Mieheni tutkii historioita ja hänen vanhoista lehdistä tekemien löytöjen mukaan suurena katovuonna 1867 on ollut toukokuussa reilunpuoleisesti lunta.


Oulusta on kerrottu säätilanteesta näin: Lumiräntää oli tullut muutamana päivänä. Se oli yrittänyt sulattaa kinoksia. Mutta lumisateet ovat jatkuneet. Maantiet ovat enimmäkseen olleet paljaat niin, että maaseuduilta on ajettu kaupunkiin reellä miltei ainoastaan jäitä myöten.



Ankeus jatkuu vielä 25.5. uutisen mukaan. Keväimen hiljaisesta tulosta kuuluu joka suunnalta kipeitä valituksia. Maamiesten toiveet ovat synkistyneet yhä enemmän. Lumi on metsissä ollut entisellään ja vedet talvellisessa peitossaan.



Kesäkuun  puolellakin oli vielä lunta suojapaikoissa ja aitovierissä. Mutta ilmat kirkastuivat ja lämpenivät. Pääskyset olivat tullet ja käen kukuntaa oli kuultu.

Myöhempien uutisten mukaan kylvötöihin päästiin kesäkuun puolivälissä Oulun seudulla, mutta kesän huonojen säiden takia viljasadosta tuli olematon.



Mutta tämän ajan puutarhurien vitsauksien, lehtokotiloiden, torjuntaan käytännönläheisiä ohjeita Päivi Korpivaaran kirjasta.  Blogini kirja-arvonnasta voit onnettaren suosiessa saada tämän.

 TÄSTÄ arvontaan. 


Seuraavilla säännöillä arvotaan

* Saat yhden arvan, kun kommentoit tätä tai paria edellistä postausta 

* ja toisen olemalla blogini kirjautunut lukija. (Lukijat-toiminto  oikealla sivupalkissa. Klikkaa itsesi lukijaksi)

Kolmannen arvan saat liittymällä blogini seuraajaksi Blogit.fi - sivustolla TÄSTÄ linkistä sinne

Ilmoita kommentissa, monellako arvalla olet mukana. Laita kommenttiin mielellään yhteystieto, esim. sähköpostios.  jotta saan voittajaan yhteyden.

Osallistumisaika päättyy ensi sunnuntaina eli kun äitienpäivä kääntyy maanantaihin


Mukavaa viikonlopun alkua!



8 kommenttia:

  1. Kymenlaaksossa ei ole enää kinoksia, vaikka maa on ollut hetkellisesti valkoinen monena päivänä. Ja pakkasta on tääläkin ollut joka yö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä paistaa aurinko. Tuntuu epätodelliselta, kun on niin keväinen ilma. Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  2. Vai että hiihtämässä toukokuussa! Meille on luvattu lumisateita vielä täksi viikonlopuksi mutta ensi viikolla pitäisi olla jo muutamia lämpöasteita. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikonloppua! Ihme ja kumma. Täällä paistaa aurinko

      Poista
  3. Kolmella arvalla mukana. Pitääpä tarkistaa ohimennessä, vieläkö se suttuinen lumikasa nököttää tuolla nurkalla. Jotenkin tämä ilmanala on sopinut omiin fiiliksiin, kun alkuvuosi on ollut menetysten ja sinnittelyjen aikaa. Mutta silti, nyt saisi jo kesä alkaa pilkottamaan.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana kaikilla kolmella arvalla! :) Ihanaa ja aurinkoista kevättä sinne! :)

    hippohiiri @ gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jospa ensi viikko olisi jo keväisempi. Vielä sataa lunta. Onnea arvontaan!

      Poista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI