maanantai 17. heinäkuuta 2017

PUUTARHANI AARRE - MAATIAISKEISARINKRUUNU





tai toiselta nimeltään maatiaisruskolilja on parhaillaan kukassa. Tämä taitaa olla pihamme vaalituin kasvi. Ja sellainen, jonka miehenikin varmasti tunnistaa ja huomaa kukkkimisen aloituksen. 

Vanhaa kantaa oleva kasvi, jota lienee nykyisin vaikea saada taimistoilta. Maatiaiskanta poikkeaa tavallisesta ruskoliljasta kukinta-ajan ja olemuksensa perusteella. Maatiainen on heiveröisempivartinen, aikaisemmin kukkiva ja yhdessä varressa olevien kukkien määärä on pienempi. Varren ja lehtien väri on vihreänharmahtava ja nukkainen. 



Kasvi on lähtöisin mieheni vanhan kotitalon puutarhasta, joka oli rakennettu 1900 - luvun alussa. 
Talon emäntänä oli tuolloin mieheni isoisoäiti Amanda, kutsumanimeltään Manta. Keisarinkruunu on nimetty  meillä hänen mukaansa Mantan  keisarinkruunuksi. Manta oli rakentanut tyttäriensä kanssa hienon puutarhan hiekkakäytävineen. Tuon  tyyliset puutarhat eivät tainneet olla  kovin yleisiä pohjalaisen,  tavallisen talonpoikaistalon  pihapiirissä. 
Ehkäpä Manta oli muutenkin poikkeuksellinen ja arvonsa tunteva, kun maalautti itsestään muotokuvankin. Kylläpä tuollaisen naamavärkin on kehdannut  tauluun maalauttaakin. 




Maatiaisruskolijan nuppukin on nukkaisen karvan peittämä.


Tämä kasvi menestyy hyvin vaatimattomissa olosuhteissa jopa metsäisessä puutarhassa täysin hoitamatta. Olen istuttanut sipuleita pitkin puutarhaani niin, että kanta varmasti säilyy edes jossain kohdassa. Talvivaurioita ei ole ollut, joten kanta on kestävää eikä tämä ole kelvannut myyrillekään.








Kivikkopenkin syvämultaisemmissa kohdissakin lilja menestyy hyvin. 


Onko sinun puutarhassasi kasveja, jotka muistuttavat sinua jostakin henkilöstä? 



Kasveja, joita vaalit aivan erityisesti, jonkun henkilön muistoksi.




6 kommenttia:

  1. Todella upea lilja. Ja niin kauniit kuvat. - Aurinkoista viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aurinko lähti täältä jonnekin muualle, harmaata ja sateista

      Poista
  2. Samanlaiset liljat kurkistelevat bloggaushuoneen ikkunan alta ja ovat Vanhan Rouvan- äitini pihasta. Puutarhani runkokasvit-pionit, päivänliljat, jaloangervot, Mooseksen Palavat Pensaat, huhtakurjenpolvet, kuunliljat, isorikot, japaninruusukvitteni ym on Puutarhavelhotätini istuttanut uuteen pihaani syksyllä 1979 kun olin juuri saanut Neljännen Poikani. Niitä kaikkia palvon ja hoidan, sitä silloista ihmistaintakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaalimista riittää sinullakin. Minullakin o paljon vanhoja maatiaisia, joita en missään nimessä hävitä

      Poista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI