lauantai 27. tammikuuta 2018

VIRKISTÄVÄ LAUANTAI


Yökyläreissu nuorimmalla lapsenlapsella  mummilassa Madekoskella. Molemmin puolin odotettu perjantai-ilta ja lauantai.


Ulkoilulenkki suunnattiin lähellä olevan Oulujoen sillalle. Ei vaan joki jäädy. Jääkimpaleiden heitoista kuului mukavat molskahdukset.


Mummilassa kun ollaan, ohjelmaan kuuluu usein jotain kasveihin liittyvää. Nyt otettiin pistokkaita kaktuksista juurtumaan. 


Terhakoita kalanruotokaktuksia juurtumassa.
Kertaakaan en ole saanut vielä tätä kukkimaan. 

Hovineidonkaktus sen sijaan on lumonnut kukinnallaan jo useamman kerran.





Kuin myös hovipojankaktus.




Olen myynyt juurrutettuja pistokkaita. Hovipoikaa on kolme juurrutettua ja hyvässä kasvussa olevaa vielä jäljellä sekä yksi kipale kalanruotokaktusta. 
Uusia on kevään korvalla tulossa  siis enemmänkin, kunhan juurtuvat. Voit tilata laittamalla viestiä pekkalat(at)outlook.com





Korttinurkan ystävänpäiväkorteista saimme mukavan vanhan ajan leikkituokion. Leikimme huiskutusta. Korttinippua huiskutetaan kiivaasti ja toisen on arvattava korttien määrä. Voiton käärii  se, joka loppujen lopuksi onnistuu arvaamaan korttien määrän parhaiten ja saa kerättyä toiselta kortit pois. Halpa ja hauska leikki 1950- luvulta. Minun huiskutuskaveri oli tuolloin naapurin yli 80-kymppinen Kaisa-mummo. Mukavaa ajanvietettä kaikkinensa meille molemmille. Tavallaan olimme paljon toistemme lapsenvahteina. 




Siljan valitsemat kauneimmat ystävänpäiväkortit olivat orvokki-, ruusu. kissa- ja koirakortit.

Blogissani on parhaillaan Korttinurkan  lahjoittamien ystävänpäiväkorttien arvonta. Arvontaan pääset TÄSTÄ
Arvontaan osallistuminen  päättyy keskiviikkona 31.1 klo 20.00. Käväiseppä edellä olevan linkin takaa osallistumassa arvontaan. Jos onni suosii, pääset muistamaan 25 ystävääsi kauniilla kortilla. Arvottavia korttinippuja riittää neljälle. 




Mukavaa sunnuntaita ja onnea arvontaan!



8 kommenttia:

  1. Komea hovipojan- ja kaunis hovineidonkaktus. Pirteitä pistokkaita. En muista nähneeni tätä kukassa. Hyvää sunnuntain jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kauniita ovat nämä hovilaiset kukkiessaan, että kannattaa odottaa.

      Poista
  2. Oletkin saanut mukavan vieraan. Kauniita ystävänpäiväkortteja. Hyvää äänestyspäivää! PS. Oletko huomannut, että blogissani on neljän puutarhakirjan arvonta?

    VastaaPoista
  3. Korteilla leikittiin paljon lapsena. Sitten oli se napsutusleikki myös. Kortit pöydälle, toisella silmät kiinni ja mieluista korttia napsautettiin. Jos toinen arvasi, sai sen, jos ei niin itse sai sen. Pojantytär innostui kovasti pelistä.

    VastaaPoista
  4. Upeita kaktuksia. Korttileikit ovat minulle tuntemattomia. Minä vain liuotin korteista merkit pois, kun keräilin postimerkkejä.

    VastaaPoista
  5. oih, upeita kaktuksia! Mukavaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI