maanantai 19. helmikuuta 2018

RÖNSYILEVÄTKÖ KUKAT KOTISI ESINEISSÄ?



Teeppäs pikakierros kodissasi. Löytyykö kukkakuvioita?




Vanha kastelukannuni, huolella vaalittu, vielä ehjä, 62 vuotta vanha.
Muistan, kun kastelin ahkerasti leikkimökkini kuistin orvokkilaatikkoa. Lukemattomia kertoja päivässä. Onneksi laatikon pohjaan oli viisaasti tehty isot reiät. 


Vanha lakkarasia, kuinka vanha lieneekään, on kätevä pitsinvirkkaushommissa. Lankakerä ei likaantunut eivätkä kissat kieppuneet kerän kimpussa. Ennen virkattiin ahkerasti lakanoihin ja tyynyliinoihin pitsejä. Minulla on tallessa omin kätösin virkattuja. Virkkaustyö oli sopivan pieni kuljetettavaksi mukana. Kuinkahan monella reissulla virkkasinkaan Oulun ja Helsingin välillä opiskeluaikoinani. 


Kirjontatyöt eivät ole ollenkaan  minun juttujani. Onneksi taitavia käsityöläisiä on näihinkin töihin löytynyt.


Tämä huivi lienee lämmittänyt jonkun ruustinnan tai vastaavan hartoita.


Millaisia kuvioita astioissasi on? Meillä näyttää olevan enimmäkseen kukkakuviollisia. Vanha kesäkukkasarja sopii hyvin minun maailmaani.


Niin löytyykö sinulta kukkakuviollisia juttuja?





4 kommenttia:

  1. No näkyypä löytyvän! Viime viikolla ostin Lapuan reissulla yhden saniaiskuvioisen kynttilälyhdyn ja kirpparilta kukkakuvioisen kermanekan ja kahvikuppiparin.
    Hyllyllä näkyy vanhaa Arabiaa; suola- ja jauhosalkkareissa on ruskeaa kukkaa, kannuissa sinistä kukkaa ja Kreikan kannussa monivärinen kimppu. Lisäksi kukallisia kahvimukeja Israelista ja tietysti Arabian unikkomukeja. Patalapuissa on kukkakangasta, samoin liinassa. Löytyy siis monenlaista kukkaa, elävien lisäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon kukkajuttuja löytyykin, kun katselee sillä silmällä.

      Poista
  2. Meillä kukkakuvioita löytyy seinätarroista, astioista ja kodin tekstiileistä :)
    Ihania kukkakuvioituja juttuja sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jotenkin noita kukkajuttuja tulee aina hamstrattua.

      Poista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI