perjantai 20. huhtikuuta 2018

Hyi, kuinka rumaa


Voi ankeus, mitkä näkymät meillä on puutarhassa. 


Huhtikuu on  lopuillaan ja vielä hiihtokelit. 


Harava ja sekatööri saavat olla vielä talvilomilla ja pitkään. 


Yllä oleva kuva alapuolella kesäasussa. 






Entäs tämä risukko, pensaskärhö, joka alla loppukesän juhla-asussaan ja tuoksussaan.


Kaikki jäi syksyllä puutarhassa hoitamatta mieheni sairastuttua. Asioissa mennään tärkeysjärjestyksessä. Olisin ollut valmis luopumaan kaikesta kauniista ympärilläni, jos vain olisin saanut pitää hänet elossa. 








Kukahan ensi kesänä nämäkin käytävät ruohii  --- nyt, kun ruohija on poissa. 





Eipä oikein uskoisi, että yllä ja alla olevat kuvat ovat samasta paikasta.





Jotain vihreää on kuitenkin elossa talven jäljiltä. Keijunkukka säilyttää lumen alla lehtensä vihreinä. Alla sama kukassa.



Alkavan kesän merkki puutarhassamme on suorastaan massiiviset määrät nokkosperhosia. Ihmeellistä, että niitä tähän aikaan lentelee niin paljon isoina parvina. Jos nyt perhosista voi sanoa, että ne ovat parvissa. Mutta kuitenkin 6- 8 perhosen ryhmiä liihottelee iloisesti  lumen yllä. Olivat niin vikkeliä, että lumikinoksessa en ehtinyt niiden perään, jotta olisin saanut napattua kuvia. Tyytyminen on nyt viime kesän kuvaan. 




Aurinkoa viikonloppuusi! 




6 kommenttia:

  1. Onhan tuo huima ero noiden tämän ajan ja kesäkuvien välillä. Mutta sanon silti, että teillä ON kaunista. Ei täällä etelässäkään pihat ole kauneimmillaan, kun lumen alta on paljastunut kaikki viime kesän ja talven laiminlyönnit.
    aurinkoisia kevätpäiviä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle, toivottavasti tästä kauniimmaksi muuttuu. Jotenkin on niin kärsimättömän tuntuinen olo, kun pitäisi saada sormet jo multaan.

      Poista
  2. No joo, ehkä vähän ankeaa, mutta ensimmäisissä kuvissa paistaa kuitenkin aurinko. Se tuo nyt paljon iloa ja toivoa lämpimimmistä säistä. Valoisaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onneksi aurinko paistaa risukasaankin. Niinhän sanotaan. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Onpa kauniita kesäkuvia <3 Keväällä nyt on hieman karun näköistä joka puolella juuri lumien sulaessa ennen kuin kaikkialla alkaa vihertää. Perhoset tuovat kevään tuntua tullessaan, meillä ei ole näkynyt kuin kaksi nokkosperhosta vasta. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka sitä jo odottaakin noiden kesän kaunotarten kukkimista! Ihan liikaa on meilläkin vielä lumikasoja ja malttamattomana odotan sipulikukkien nousua.
    Nyt vasta luin blogiasi, voimia sinulle elämän jatkumiseen surun keskellä!

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI