keskiviikko 9. toukokuuta 2018

SIPULIMAA KUNTOON





Tunnetko ilmasipulin?  Meillä ei viljelläkään muuta sipulia kuin tätä ilmassa leijuvaa.
Siitä voi syödä varret ja ilmaan kurkottavat sipulit, ei juuriosaa. Jos syöt juurineen, kohta sinulla ei ole enää edes emokasvia. 


Juurisipulit pitää jättää talveksi maahan. Sieltä ne sitten kevään koittaessa alkavat taas vihertää ja rehevöityä.


Ilmasipuli tykkää karkeasta, hiekkaisesta kasvualustasta, kohopenkissä. Siinä se ei mätäne talvellakaan. Minulla ilmasipulit ovat hirsisessä kasvilavassa. Siihen eivät mene myyrät eivätkä etanatkaan.  Kunnon lannoituksen ne kaipaavat muutaman kerran kesässä.


Meillä sipulialueen hoito kuuluu teineille. Notkeaselkäiset tyttäret ovat hyviä kurkottelemaan rikkaruohojen kitkemisessä hieman liian leveästä kasvilavasta.

Tänään vanhin teineistä kävi kunnostamassa sipulialueen talven jäljiltä ja iloistui, kun hänen syksyllä istuttamansa pikkusipulit olivat lähteneet jo niin terhakkaaseen kasvuun. Näin noista teineistäkin kasvaa vähitellen puutarhaan hurahtaneita. Selviä piirteitä on jo nähtävissä. Mummin puutarha vie voiton kaveriviikonlopuista.

Ilmasipuli on siis talvehtinut sen verran hyvin, että voin myydä jonkin verran alkuja. Sähköpostilla voit kysellä pekkalat(at)outlook.com. Nyt on hyvä postitusaika, kun varret eivät ole vielä liian pitkiä.

Kuulemisiin, jos kiinnostuit





2 kommenttia:

  1. Nuo teidän teinitytöt ovat aivan mahtavia. Sain anopilta aikanaan noita ilmasipuleita. Moni niitä on kummastellut.
    Oikein hyvää kiirastorstaita sinulle!

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI