sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Uutta rautaa puutarhaan - kiva arvonta





Siinäpä ne ovat. Teinien viimeviikkoisen askartelun tulokset. 


Näppäräsormiset tyttäret kasasivat suit sait uudet rautapenkit puutarhaan.
Kiitos blogiyhteistyön UuttaKotiin. Nostalgisen oloiset penkit sopivat  mielestäni hyvin meidän vanhan pihapiirin puutarhaan. Eikö vaan? Meidän puutarhassa kaikki kalusteet ovat rautaisia.

Eri puolilla puutarhaa on hyvä olla levähdyspaikkoja ja toisaalta sopivasti sijoiteltuina niihin voi istahtaa katsomaan komeaa kukintaa tai sitten sitä ränsistynyttä rikkaruohojen valtaamaan aluetta ja tekemään uusia suunnitelmia.







Mukava katsella, kun nuoret eivät suinkaan ole uusavuttomia. Jakoavain pysyy nuorimmankin hyppysissä.









UuttaKotiin sivuilta löytyy vaikka mitä herkkuja sisälle ja ulos.

Uusi yhteistyökumppanini antoi kivan arvontapalkinnon - noin 50-euron arvoisen torkkupeiton. Eikö olekin ihan sopiva sinunkin päiväunille? 


Voit osallistua arvontaan kommentoimalla, mitä mieltä olet penkeistä. Osallistusmisaikaa on kesäkuun loppuun asti. Laita kommenttiin yhteystietosi (sähköpostiosoite). Postitan vain Suomessa olevaan osoitteeseen. 

Mukavaa alkavaa viikkoa! 



98 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ihanat penkit.Pitsikuvio tekee romanttiseksi.Torkkupeitto on lämpimän näköinen ja olis käyttöä sille. mukana arvonnassa

      Poista
    2. Todella hienot. Missä noita myydään ja mihin hintaan?

      Poista
    3. miekin haluaisin tuollaset penkit , mistä saa ?? ja miten osallistuu siihen arvontaan ???

      Poista
    4. Kauniit penkit ja ihanasti sopivat puutarhaanne. Minulla on myös muutamia rautakalusteita omassa puutarhassa - rustiikkisen romanttista. :-)
      (marja.ahokangas@elisanet.fi)

      Poista
    5. Upeat ovat penkit,minulla vain puupenkki,mutta torkkupeitto siihen olisi kiva!

      Poista
    6. Upeat penkit kauniissa ympäristössä. Torkkupeitto on kaunis ja sopisi meille lämmittämään syys ja talvi-iltoina �� t. Lukkarinrakkautta

      Poista
  2. Penkit ovat todella kauniit ja sopivat maisemaan hyvin. Torkkupeitto on myös ihana ja tervetullut meille.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Minustakin penkit osuivat ihan nappiin.

      Poista
  3. Hienot ovat! Tulee mieleen perhosen siivet selkänojan kuviosta.

    Itse olen tykästynyt perinteiseen mustaan ja haaveilen sellaisen myös meidän vanhaan puutarhaan joskus saavani.
    taija.tykkylinen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on mustia ja ruskeita, kaikissa hienoja kuvioita

      Poista
  4. Ihanat nostalgiset penkit ja hyvä etteivät ole valkoiset. Sopivat hyvin
    Vihreään ympäristöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, valkoinen voi mennä ulkotiloissa huonon näköiseksi. En tiedä.

      Poista
  5. Wau,kyllä on upeat rautapenkit :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit! Ihana ko tavanomaisista poikkeavasti erilaiset!

    VastaaPoista
  7. Penkit on ihanat, sopisivat meidänkin puutarhaan. Täytyypä vierailla noilla nettisivuilla katsomassa mitä sieltä löytyy.
    eiju67@suomi24.fi

    VastaaPoista
  8. Kauniit penkit, kelpaisi meillekin.
    airasanna@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, harvoin löytää just sopivia.

      Poista
  9. Ihanat rautapenkit. Noilla kelpaa istuskella ja suunnitella uusia kuvioita puutarhaan ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllähän sitä suunnittelee mutta toteutus onkin sitten ihan eri juttu

      Poista
  10. Todella kauniit penkit �� Meidänkin pihalle sopisi �� viljari@live.fi

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanat penkit��noilla kelpaa istua ja nauttia kesästä����mulju@outlook.com ihanaa kesän jatkoa terveisin:Darja

    VastaaPoista
  12. Ajattomat, kauniit ja kestävät penkit ja juuri minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, ajattomat, kestävät. Ihan eri juttu kuin puukalusteet. Niitä en jaksaisi hoitaa.

      Poista
  13. Aivan ihanat ja persoonalliset!
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  14. Onpas kivat penkit ��. Sopisivat hyvin etuterassilleni. sirpasiko@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kylläpä on kauniit penkit.
    Peitto on kanssa ihana.
    �� oskamo88@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun olisi aikaa ottaa päiväunet tuollaisen peiton alla.

      Poista
  16. Istuskelupaikkoja pitää olla ja monta. Tykkään. Katkoiv@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin näitä istuimia on kymmenen metrin välein.

      Poista
  17. Ehkä hiukan romanttiset makuuni, mutta sopivat hyvin ympäristöönsä ja väri on kaunis. (hannis@netti.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ainakin nämä sopivat hyvin. Eivät ole liian moternin näköiset.

      Poista
  18. Ihania rautakalusteita löytyi Uutta kotiin sivuilta, upea tuo penkkisi, kelpaisi minunkin pihaan �� anne.gylden@hmledu.fi

    VastaaPoista
  19. Penkit on tosi ihanat ja kauniit. Kyllä noilla mielellään istuisi.
    T: tiina.puustinen80@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mukavat että välillä tulee istuttua liiankin kauan.

      Poista
  20. Wow, nuo koristellut penkit sopivat todellakin puutarhaan. Ihanat levähdyspaikat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, lapset kävivät heti piknikillä.

      Poista
  21. Kauniit ja sopisivat meidänkin pihalle!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelleppä nämä eivät sopisi. Eikö niin.

      Poista
  22. Kauniit penkit. Puutarhassa pitäisi olla penkkejä sopivissa paikoissa, että voisi ihastella puutarhaansa. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa onni suosisi ja pääsisit torkkupeiton alle.

      Poista
  23. Niitä penkkejä ei tuuli lennättele! Tyylikkäätkin ovat. Torkkupeitto sopisi harteilleni kun istun Alla Omenapuun rautakeinussani. annelitar@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinullako on rautakeinu. Minullakin yksi yhden istuttava.

      Poista
  24. Kaunista on tilallanne ja hyvällä maulla toteutettua! Mansikoita, kukkia, nähtävää ym..... hmmmm, miten houkuttelevaa. On vaan niin pitkä matka tulla katsomaan sinne paikanpäälle, joten toivottavasti olen onnetarten suosiossa penkkien suhteen. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu aina silloin tällöin :) Romanttiset penkit olisivat mukava paikka haaveilla ja lepäillä.
    Toivottelen voimia ahkerointiin ja iloista kesän jatkoa! kysy.pois@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä meillä kasvaa rikkaruohoja, nookosta ja juolavehnääkin. Niitä ei vaan tule niin kuvattua

      Poista
  25. Hienot penkit! Arvaukseni sekä penkkien, että peiton suhteen menivät täysin penkin alle.
    Hyvää maanantaita!

    VastaaPoista
  26. Ihanan kevyet! tinttickeskevaari@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. keveän ja siron oloiset, mutta ihan tanakat

      Poista
  27. Aivan ihanat penkit. Hyvin sopisivat meidän pihaan.

    VastaaPoista
  28. Aivan ihanat penkit. Hyvin sopisivat meidän pihaan.

    VastaaPoista
  29. Herranjestas kun on upeat penkit! Kauniin naiselliset. Jonain päivänä jos raaskisi itsellekkin vastaavanlaisia ostaa mutta kaikella on aikansa. :)
    mus8mus@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vähitellen. Vuosien varrella olen minäkin täydentänyt rautavarastoani puutarhaan.

      Poista
  30. kivat ovat penkit, ja arvontapalkinto vielä sitäkin enemmän omaan silmääni sopiva :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Penkit on aivan ihastuttavat. Olen kuolannut kyseisen firman isoa rautapaviljonkia ja Rosaliina rautakalusteita, mutta nyt taidan haluta vielä tuollaiset penkitkin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on rautapaviljonki varastossa odottamassa kasaamista ( ollut siellä jo pari vuotta). Jospa tänä kesänä...

      Poista
  32. Silmäni oli pudota kun näin penkit! Aivan ihanat. Rakastan rautakakusteita. Puutarhastani löytyisi kyllä näille paikka!
    Aurinkoista puutarha kesää!
    tara0570@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Tosi kauniit ja koristeelliset penkit!Tykkään usein rouheista jutuista,mutta puutarhan penkit pitää ollakin juuri tämmöiset kauniit ja sirot:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Arvaappa kuinka hyvältä tuossa jätski maistuu nuorimman lapsenlapsen kanssa.

      Poista
  34. Kauniit on, kävisivät meidänkin takapihalle!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo nyt käyvät vaikka etupihalle paraatipaikalle!

      Poista
  35. Kauniit penkit, mutta ei ihan oman tyyliset kuiteskaan, mutta tuo torkkupeitto olisi aivan ihana!
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  36. Ihanat penkit! ❤️ Tällaisille löytyisi paikkoja puutarhasta. Kaunis on peittokin, tykkään vaaleista sävyistä. ☺️
    irmaleatuulikki@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kivalta näyttää, rautaisia minä haluaisin meidänkin pihalle :) Palkinnon sattuessa kohdalle voin käydä noutamassa ;)

    VastaaPoista
  38. Aivan ihanat <3
    (kaikko67@gmail.com)

    VastaaPoista
  39. Aivan mahtavat penkit!! Mulle kans! mircamaria@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Todella kauniit penkit! Tuollaisia ollaan itsekin mietitty meidän kesäkotiin maalle!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivat maalle ja kaupunkiin, Niin ovat kauniit

      Poista
  41. Taidanpa tulla joku päivä penkille istahtamaan, houkuttelevat niin.

    VastaaPoista
  42. Kauniit ja persoonalliset. Sopivat hyvin :)
    Nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Todella kauniit penkit. lauraruusu@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Erittäin kauniit penkit, ja tosiaankin istumapaikkoja on aina hyvä olla :)
    Mukana upean torkkupeiton arvonnassa!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Tosi kauniit penkit, ihanan koristeelliset!
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Ihana peitto kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  47. Onpa kauniit, noissa istuskellen maistuu jätskit hyvälle ja mansikat! Hyvää kesää.
    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  48. Aiwan ihana penkki <3

    Terveisin
    Terttu Arela | terttu.arela@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Oikein ovat hienot penkit!! :) tiia96@luukku.com

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI