tiistai 2. lokakuuta 2018

Viimeisiä sipuleita maahan - luujauholla ja Keisarinpikarililjalla avitettuna kevään kukkaloistoa. Mutta mistä saat myyräntorjuntalannoitetta?


Voi jukra noita kauppojen kukkasipulitelineitä. Pakko vilkaista ja, kun laput "neljä pussia kolmen hinnalla" jne ilmestyvät, niin  heikkoluonteisena aina niitä mukaan lähtee. Käykö sinullekin niin?



Nyt on jotenkin nuo kirjavat ja ripsureunaiset saaneet minut valtoihinsa. Niitä aina vaan lisää. Vielä tänään istutan ja sitten en enää.

Kukkapusseista on hyvä ottaa kuvat. Keväällä, kun sitten muistelet kukkien kirjavuuden keskellä lajien nimiä, selaat vain kännykkäsi päättymätöntä galleriaa. Jospa ne siellä vielä olisivat tallessa. Viime keväänä minulla oli muutamia todella kauniita lajeja ja jotkut kuvat päätyivät paikallislehteenkin.  Tulppaanien nimistä tuli kyselyjä, mutta muistinkos minä niitä. Kuvia ei ollut pusseista.

Tällaistakaan papukaijaa ei todellakaan voi jättää kaupan telineeseen. Puhumattakaan noista muista. Ajatella, jos niitä ei kukaan ostaisi, ja siellä ne kuivaa käprähtävät ja päätyvät kai kaatopaikalle. Kipin kapin menkää pelastamaan niitä loppualemyynneistä. Niin kauan, kun maahan saa niitä upotettua, onnistuvat kyllä. Rautakangellakin olen joskus tehnyt istutuskuoppia. 










Narsisseja minulla on puutarhassa  kyllä nyt jo riittämiin, mutta pari pussukkaa vielä. Matalia  vähän kivikkoon lisää ja toinen satsi ruukkuistutukseen.


Kivoja ripsureunatulppaaneja löytyy eri väreissä.





Huomasit kai, että kuvissa on kulkenut mukana Bayer Gardenin Natria - luujauho -benmjöl på svenska. Kiitos yhteistyöstä taas Scheteligille. Bayer Gardenin Natria - verijauho ja luujauho ovat jo kauan olleet vakioapulaisiani puutarhan hoidossa.  Verijauho antaa keväällä kunnon potkut typpipitoisena lannoitteena. 

Luujauho taas 
 " saa kukat kukoistamaan! Luujauhosta vapautuu hitaasti kasvin kukinnan kannalta tärkeitä ravinteita eikä ylilannoittamisen vaaraa ole. Sopii erinomaisesti käytettäväksi kukkapenkeissä, kasvimaalla, perennoille sekä puille ja pensaille. Hitaasti liukenevat ravinteet tekevät kasvista vahvan ja vastustuskykyisemmän tauteja ja tuholaisia vastaan.

Luujauhosta vapautuu typpeä, fosforia ja hivenaineita hitaasti. Fosfori edistää kukintaa ja hivenaineet tekevät kasvista vahvan - kasvit jaksavat kukkia ja tuottaa satoa pitkälle syksyyn."




Sipukikukkien istuttamisen yhteydessä ripistelen istutuskuopan pohjalle luujauhorakeita. Kilon paketilla hoituu noin 20 neliötä. Ihan niin  paljon en kuitenkaan sipulikukkia laita, mutta ripottelen tätä pintamultaan penkkeihin ja pensaiden juuristoille, joissa on narsisseja. 



 Natria Luujauhoa opastetaan käyttämään "kaikille kasveille, erityisesti istutuksen yhteydessä. Hitaasti liukenevat ravinteet vaikuttavat tasaisesti ja pitkään auttaen kasvia juurtumaan. Ripottele pintamultaan 50g/m2 tai sekoita kasvualustaan 10g/l kasvualustaa."

Entäs ne myyrät? Miten ne torjut? Silakoillako vai vakosipulilla? Syksyisin mietin aina, mikseivät lannoitevalmistajat kehittele syyslannoitetta, joka luontaisesti torjuisi myyrät. Hapansilakkaa, ruotsalaisten sursillia, tai valkosipulia mukaan lannoitteeseen. Loukkuja ja liskuja on, mutta en jaksa sellaiseen ryhtyä enkä oikein pitäisikään myyränraatojen käsittelystä. 

Tehokkaaksi keinoksi olen havainnut Keisarinpikarililjan. Yksi sipuli  kohtalaisen ison perennapenkin keskelle on riittänyt pitämään myyrät pois. Yksi sipuli, joka on kyllä aika kallis, hoitaa vuodesta toiseen myyrävartioinnin. Komea kai se olisi kukkiessaankin. En ole saanut sitä yhtään kertaa kukkimaan. Missä lie vika, mutta myyrien torjunnassa verraton. Näitä kannattaa bongailla loppusyksyn alehyllyistä. 
Mutta se myyrien torjuntalannoite.  Siinä olisi jujua - eikö vain?


Jouluksi laitan jo hyasintteja juurtumaan. Viime jouluksi ne onnistuivat ihan nappiin. Viisi sipulia samaan ruukkuun. Luujauhoa mullan sekaan. Istutettaessa kastelu ja sitten pimeään, viileään muhimaan. Marraskuun lopupuolella muistaakseni otin ruukun päivänvaloon - sen nyt mitä päivänvaloa täällä pohjoisemmassa siihen aikaan vuodesta on. Oikeastaan vain kaksi pimeää vastakkain.

Halvallahan hyasintteja kaupoista saa kukkivina joulun alla, mutta itsekasvattamisen ja onnistumisen riemu talven pimeimpään aikaan - mietippä sitä.


Terkkuja tyhjennetystä kasvihuoneesta.




10 kommenttia:

  1. Upeaa kukkaloistoa odotettavissa ensi keväänä ja kesänä, sekä hyviä vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että selviävät kevääseen asti. Jospa keisarinpikarilijat auttavat myyrien torjunnassa.

      Poista
  2. Mahtavat värit tulpuissa. Toivottavasti istutat itsellesi eikä myyrille. Pidän itse välivuotta, kun myyrät perhanat napsivat sipulit ja muutakin suihinsa viime talvena. Tuo myyränkarkoituslannoite on parasta, mitä valmistajat voisivat kehittää. Jäädään odottamaan sitä innolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin odotetaan karkoitusainetta. Niin monesti on saanut pettyä.

      Poista
  3. Hyvä Liisa! Nytpä heitit haasteen lannoitteiden valmistajille. Tätä myyrälannoitetta
    pitää saada. Nimimerkki " kerran jos toisenkin pettynyt kukkasipuleiden kanssa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä myyrien suhteen haasteita on, kun sattuu oikein paha vuosi.

      Poista
  4. Tuo luujauho on kyllä toimivaa tavaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin luujauho on hyvä lannoite, kuin myös verijauho. Kyllä tuli taas komeat lehtikaalet.

      Poista
  5. Luujauhon olen minäkin havainnut hyväksi,mahtavasti kukkivat taas niin tulppaanit kuin narsissitkin. Ainoa huonopuoli on se,että koiriamme sai kyllä hätistellä pois luujauhopakkaukselta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kukkasipulit kiittävät, kun saavat luujauhoa, sen olen havainnut. Minäkin olen kuullut, että koirat ovat kovin kiinnostuneita luujauhosta.

      Poista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI