perjantai 16. marraskuuta 2018

Nythän ehtii jo puutarhasta tuunaamaan sisätiloja. Arvontaa taas kerran


Missä vietämme kolmasosan elämästämme?  No ei kuitenkaan puutarhassa, vaikka kuinka puutarhahulluja olemmekin. 



Oletko tullut ajatelleeksi, että nukumme noin kolmasosan elämästämme? 


Millaisessa sängyssä ja millaisten vällyjen välissä mieluiten viettäisit tuon ajan? 
Minun vanhassa kotitalossani olevassa sängyssä on yli sadan vuoden aikana nähty monet painajaisunet, jos toki niitä mukavempiakin unia. 
Mutta miten sänky on pedattu eri aikoina? Ei aina niin pitsisesti kuin nyt pääsin petaamaan. 


Kiitos uuden blogiyhteistyön. Sain Full Moonilta oikein romanttisen,  pitsisen lähetyksen. Hetihän niitä piti silittämättä kokeilla vanhaan sänkyyni. Mielestäni tämä Romanssisarja sopii täydellisesti vanhaan uusrenesanssisänkyyn. 
Brodyyrein koristellut, silkkimäisiltä tuntuvat tekstiilit houkuttelivat heti käpertymään päivätorkuille. 






Tällainenkin  pitkä tyynyliina tuli. En ole ennen tällaisesta kuullutkaan. 
Vartalotyynyn liina. 
Vartalotyynyjä näkyy olevan netissä myynnissä eri pituisina. Niillä tuetaan kyljellään nukkumista, mutta niitä voi käyttää myös sisustustyynyinä. 


Pitihän näitä testata toisessakin sängyssä. Pitkä tyyny  tuohon sisään ja tämähän käy kelpo koristeesta. Raskiiko tuohon edes päätään painaa. 








Pussilakana on viimeisen päälle mietitty. 
Pujotusaukon tarra ja nauhakiinnitys pitää peiton pussissaan. Vielä kun peitoissa olisi  valmiina pienet renksut, joihin lakanan voi nauhoilla sitaista. Eipä noita nauhojakaan ole tosin kaikissa pussilakanoissa. Tuotekehittelyä!! Näissä lakanoissa nauhat  ovat valmiina. 

Materiaali on silkkimäisen tuntuista kampapuuvillaa.

Nämä pussilakanat sopivat myös allergisille ja herkkäihoisille, koska kankaasta ei irtoa kuitupölyä eikä se kerää herkästi huonepölyä. Kampapuuvilla on myös yöhikoiluun taipuvaisen suosikki, koska kangas tuntuu viileältä kuumalla ja lämpimältä kylmällä.   





Full Moon on kotimainen yritys, jolla on jo kunnoitettava 25 vuoden kokemus  vuodetekstiilien valmistuksessa. 
Full Moonilla on toki paljon muutakin tarjolla verkokaupassa kuin nämä esittelemäni Romanssisarjan tekstiilit. 


Käyppä kurkkaamassa  Full Moonin sivuja ihan sillä silmällä, mitä valitsisit, jos vaikka  sinulla olisi 50 euroa käytettävissä ostoksiin. 

Full Moon  lahjoitti nimittäin blogini lukijoille   ARVOTTAVAKSI viidenkymmenen (50) euron  arvoisen lahjakortin verkkokauppaansa. Kiitos siitä. 

ARVONTAAN  voit osallistua kirjoittamalla tämän postauksen loppuun kommenttisi. Kerro kommentissasi, mitä mieluiten valitsisit tuolta verkkokaupasta, jos onni suosisi juuri sinua. 

Osallistumisaikaa on ensi tiistai-iltaan 20. 11 klo 22.00 saakka. 
Ilmoitan  seuraavana päivänä  blogissani lahjakortin voittajan. Jos voittajasta ei kuulu mitään viikon kuluessa, arvotaan lahjakortti uudelleen. Joten seuraileppa blogia, jos et laita kommenttiin yhteystietoasi. 
Tuttuun tapaan, vain Suomessa olevaan osoitteeseen postitetaan voitto. 

Nyt kipin kapin kommentoimaan ja osallistumaan. 

26 kommenttia:

  1. Oi, miten ihana kauppa!

    Mun suosikki on juurikin tuon Romanssi-sarjan pussilakana (https://www.fullmoon.fi/fi/tuote/5274139) tyynyliinoineen (https://www.fullmoon.fi/fi/tuote/3833019).

    VastaaPoista
  2. Mitkä ihanuudet oletkin saanut.Minä sain pari vuotta sitten pitkän 150 cm tyynyliinan myös itselleni lahjaksi ja en aluksi tiennyt migtä teen siitä.Mutta menin ja tein siitä 2 tyynyliinaa,nyt harmittaa kun näen sinulla tosikauniin päällisen ja miten käytät sitä...Mutta mennyt on mennyttä ei mahda mitää. Oishan tuolla ostettavaa ja kaikkea ihanuuksia paljon,mutta tämä petauspussi ois kyllä tosi hieno ja kuminauhalakanat on kanssa ihanan värisiä.
    Kauniita unia sinulle ihanassa sängyssä ja uusissa lakanoissa <3

    tuulalievonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Noissa lakanoissa taatusti näet kauniita unia :) Itse valitsisin joko torkkuponchon tai https://www.fullmoon.fi/fi/tuote/6362695
    Mukaan arvontaan.
    nelliina (@)yahoo.com

    VastaaPoista
  4. Taas ihana, mulle uusi kauppa!
    Valitsisin tämän: https://www.fullmoon.fi/fi/tuote/5274139
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  5. https://www.fullmoon.fi/fi/tuote/18102183
    Ja kuppi kuumaa glögiä, suklaata ja hyvä kirja :)
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  6. ensimmäiseksi tämä https://www.fullmoon.fi/fi/tuote/6362695, sillä pussilakanoita aina tarvitaan, huomasin myös patjapussit, hmmm nekin on kätevät, jos voitan harkitsen kummat otan. kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania tuotteita, kaikki kävisi.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Patjapusseja tarvitaan kun niitä ei meillä ole. Pussilakanasetit joululahjahemmotteluksi ja ehkä vielä tyynyliinoja.

    merjahannele75 ja sitten se miukumauku eli at, ja gmail piste com

    :)

    VastaaPoista
  9. Onpa ihana kauppa, uusi tuttavuus minulle! Varmaan valitsisin tyynyliinan (Vanhanajan perhonen) jos onni suosisi minua.
    -Ainuli
    kookossmoothie@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Valitsisin valkoiset pussilakanat tereillä.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  11. ovatpas kauniita olisi kiva voittaa pussilakana.t.mamma

    VastaaPoista
  12. Tosi kauniita tuotteita. Noita lakanoita ja tyynyliinoja voisin ostaa, vaikken edes tarvitse uusia.
    Oikeasti tarve olisi helmalakanalle https://www.fullmoon.fi/fi/tuote/17754709.
    kai3ki@gmail.com
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  13. Päiväpeitto tulisi tarpeeseen, suosikkini niistä olisi tämä: https://www.fullmoon.fi/fi/tuote/6314699
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Torkkuponchon tai sisustustyynynpäälliset hankkisin.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Torkkuponcho neule olisi kiva. Mukaan arvontaan . Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Pussilakanat kampapuuvillaa molemmille todennäköisesti, tosin päiväpeite on uusimista vailla ja lahjakortti olisi ihan hyvä apu siihen.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Pussilakanat valitsisin :)
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kauniita on kaikki,mutta eniten tykkäsin vaalean beigestä pussilakanasta tyynyliinoineen. Olisipa ylellistä köllähtää nukkumaan.

    VastaaPoista
  19. Pussilakanasetit hommaisin,mustaharmaana.Uudet pitäisi jo ostaakin😊

    VastaaPoista
  20. Uusi romanttinen päiväpeite 😍
    Anne.mustonen@kotinet.com

    VastaaPoista
  21. Pussilakana vanhanajan pellava 😊

    VastaaPoista
  22. Ruskean kuminauhareunaisen aluslakanan koossa 120cmx2mx5cm. stellafi@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Päätyisin varmaankin niihin vanhan ajan pellavaisiin pussilakanoihin. Omassa sisustuksessa myös paljon vanhoja kalusteita, joten sopisivat hyvin meille.

    VastaaPoista
  24. Päätyisin varmaankin vanhan ajan pellavaisiin pussilakanoihin. Minulla on sisustuksessa myös paljon vanhoja kalusteita, joten ne sopisivat varmasti hyvin meille.

    VastaaPoista
  25. Romanttinen päiväpeite olisi ihana. Kivoja marraskuun päiviä valkoisten kukkiesi katveessa

    VastaaPoista
  26. Paljon ihania lakanoita tarjolla, mutta vastikään opiskelemaan muuton takia täytyy ajatella käytännöllisesti ja vastata aluslakana! Niitä ei löydy kuin yksi, ja kuminauhareunaisia aluslakanoita 120cm leveään sänkyyn on hankala löytää, täältä löytyi! Saattaisin olla hurja ja ottaa oikein satiinisen :D kitta2(a)mail.tutka.net

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI