sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Ensi suvena kokeilen puutarhatöitä kuuta katsellen - arvonnassa kuukalentereita


Onko mielessäsi käynyt, että rikkaruohoja ei kannata nykkiä milloin vaan  puutarhasta tai onko väliä, milloin kylvät porkkanat tai vaikkapa kehäkukat?

Vanhan kansanperinteen mukaan eri töiden ajoitus kannattaa katsoa kuun mukaan. Kuun vaiheista ja liikkeistä tiedettiin ajan kulku ja suotuisat ajat vuoden töiden suorittamiselle. Jos aurinko oli kello, niin kuu oli kalenteri. 







Kuun vaiheen mukaan ajoitettavia töitä on kansanperinteessä kuvattu tarkasti. Mm. kalastus, metsästys, kotitalous, kotieläinten hoito, maanviljely, metsänhoito ja rakentaminen on ajoitettava tarkasti kuun eri vaiheiden mukaan.

Väärä kuunvaihe aiheuttaa huonon lopputuloksen. Siitäköhän se johtuu, että porkkanat eivät minulla joinakin kesinä oikein kunnolla idä. Maanpäällisiä kasveja pitää kylvää yläkuulla, maan alla kasvavia alakuulla. Eli kesäkukat kylvetään yläkuulla ja juurekset alakuulla.

Jos yläkuulla istuttaa perunat, niin kasvattaa vartta, mutta alakuulla mukuloita. 

Luonteeltani olen puutarhassani kokeilija. Testaan arkojenkin kasvien menestymistä näinkin pohjoisissa olosuhteissa, täällä Oulun korkeudella. Tuosta kuutietoudesta viisastuneena kokeilen ensi kesänä porkkanan kylvöä  kuun eri vaiheiden mukaan. Siitäpä näkee, mikä vaikutus kuulla on itämiseen. Kokeilehan sinäkin.

Kohta uudenvuoden jälkeen innokkaimmilla alkaa keijunmekkojen idätys. Siementen kylvöaikaa kannattaa siis katsella kalenterista. 


Kerrassaan mielenkiintoinen on  Anne Pöyhösen Yläkuun kustantama kirja. Ensimmäinen suomalainen kirja, jossa luodaan kokonaiskuva yläkuun ja alakuun vaikutuksesta  kansanperinteen mukaan.

Puutarhanhoitoon liittyvät  käsitykset eritoten ovat kiinnostavia. Kuten esim:

Lantaa ei saa kylvää alakuulla pellolle, se ei auta mitään; sama vaikka vie järveen.

Kasvavalla kuulla ajetaan lantaa, muuten se ei vaikuta.

Lantatunkio pitää tehdä yläkuulla ja etelätuulella; muuten jos tekee ei siitä jää sula. 

Silloin sanotaan lannan olevan voimallisempaa, kun vetää merituulella pellolle. 

Kai tuon tiesitte, milloin lantakuormat levitätte pellolle. Vai tuleeko sitä niin ajatelleeksi, milloin Biolanin kanankakat nakkelee perennapenkkeihin. Enimmäkseen kai  silloin, kun sateita on tulossa. 

Peltokyntö on aina tehtävä loppukuussa, että rikkaruohot paremmin kuolevat. 

Kesän kyntäminen lopetetaan torstai-nimisellä päivällä. 

Perjantaista sanotaan, että mitään uutta työtä ei pidä silloin aloittaa, koska se kuitenkin jää kesken. Ja toisaalta myös maanantaista varoitetaan, että silloin ei ole hyvä päivä aloittaa uutta työtä. Oikeastaan, noita aloituspäiviä jää viikkoon aika vähän, kun torstaistakin  sanotaan, että se on "kova" päivä eli huono päivä. 







Tiedätkö, että joulukuusen paras kaatoaika kuukalenterin mukaan on juuri nyt. 

Yläkuun mukaan
- Kasvava kuu, yläkuu eli nouseva kuu on parasta joulukuusen kaatoaikaa. Se jatkuu siihen asti, kunnes Kuu alkaa olla jo lähes täysi, joten viimeinen varma ja hyvä päivä on tiistaina 18.12.. Siihen asti voi siis hakea niin joulukuusen tai muun joulupuun, kaataa sen ja tuoda pihalle tai piharakennukseen odottamaan sisälle tuomista. Voi täysikuun allakin kaataa, mutta se kuusi sitten juo paljon vettä ja nopeasti, ja voi silti alkaa kuivumaan. 

 Jos on kaatanut kuusen alakuulla eli laskevalla kuulla, kannattaa tuoda se sisälle vasta aattona, sillä se alkaa kuivua nopeasti vaikka kuinka hoitaisi. Se kannattaa viedä ulos heti joulun jälkeen, ennen kuin kuivia neulasia on joka paikassa ja varisee koko matkan ovelle kannettaessa lisää. 

Tästäkö johtuukin, että joinakin vuosina kuusi kuivaa rapsahtaa heti ja oksat kääntyvät alaspäin, eivätkä kestä koristeiden painoa. Eli kuusi on kaadettu väärän kuunvaiheen aikana.  

Joinakin vuosina taas kuusi alkaa  kasvattaa uutta kerkkää oksan kärkiin eivätkä neulaset tipu tammikuun puolellakaan. 


Haluaisitko elää ensi vuoden Wanhan ajan Kuukalenteria seuraamalla?





Yläkuu .com  on lahjoittanut blogini lukijoille ARVONTAAN  yhden  kappaleen Yläkuu ja alakuu- kirjaa sekä viisi kappaletta Wanhan ajan Kuukalentereita. Kiitos niistä Yläkuulle ja Anne Pöyhöselle. 

Arvotaan näin: 

Ekaksi yhdelle kirja ja kalenteri ja  sitten  neljälle kalenteri. 

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta. Kirjoitappa, oletko sinä havainnut kuun vaikutusta itsessäsi tai puutarhanhoidossa tai jossain muussa. Oletko peräti ns. "kuuhullu" eli sinun on vaikea saada unta täydenkuun aikaan tms. 

Arvontaan voi osallistua  nyt alkavalla viikolla torstaihin saakka eli  20.12 klo 19.00 päättyy aika.

Halutessasi voit laittaa kommenttiin yhteystietosi ( s-posti). Sillä tavalla saan nopsaan yhteyden voittajiin. 

Palkinnot postitetaan vain Suomessa olevaan osoitteeseen. 

Onnea arvontaan ja  rauhaisaa joulunalusviikkoa!



28 kommenttia:

  1. Kuuhullu, sekä minä että kasvini

    VastaaPoista
  2. Kuuhullu täällä myös! Joulukuusi kaadettiin tänään. Kovasti kiinnostaa kuunmukainen puutarhanhoito:)

    Tervesin Anne L

    VastaaPoista
  3. Tuota olen joskus seurannut. Hyvä kalenteri!

    VastaaPoista
  4. Kuuhullu juu, toisinaan aina ihmettelen miksei uni tuu ja sitten satun katsahtamaan taivaalle ;)

    VastaaPoista
  5. Ennen olin kuuhullu,nykyään ei muuta vaikutusta,paitsi aikainen ylösnousu aamulla.
    Mielenkiintoinen kirja ja kalenterit arvonnassa.
    tuulalievonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Kuuhullu täälläkin ja kyllä kuun mukaan tekemisellä on tarkoituksensa eli mukana arvonnassa olen. T. Liisa
    liisavottone@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Olisihan se oudompaa, jos kuulla (tai muilla planeetoilla) ei olisi vaikutusta maan asioihin. Haluaisin oppia hyödyntämään näitä vaikutuksia, jotta sadosta tulisi paras mahdollinen.
    (h.kiljander@gmail.com)

    VastaaPoista
  8. Nykyään olen yrittänyt kylvää perennojen siemenet kuunkierron mukaan.
    (aino.koo@gmail.com)

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoista ! (marja.rinta-pollari@hotmail.com)

    VastaaPoista
  10. Tuota pitää koettaa😊
    miakinnun75@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Törmäsin enemmän kuun vaiheiden mukaan puutarhatöiden ajoittamiseen vasta täällä blogimaailmassa. Vähän skeptisesti suhtaudun asiaan, mutta sen verran utelias kuitenkin olen, että ajattelin ensi vuonna kokeilla ainakin kasvimaalla testikylvöjä eri kuun vaiheiden mukaan ja sitten vertailla tuloksia.

    VastaaPoista
  12. Kyllä itse aina välillä huomaan kuun vaikutuksen, etenkin öisin. Jos voitan, tämä on loistava lahja äidilleni, joka on alkanut seurailemaan puutarhan hoidossa kuun liikkeitä.

    VastaaPoista
  13. Lukeudun myös ns kuuhulluihin, uni ei tule ! Isoäitini ja äitini uskoivat kyllä kuunkiertoon yms " uskomuksiin " kylvön ja istutusten suhteen ja iän karttuessa olen kyllä taipuvainen uskomaan tuohon " tieteen lajiin " <3 Kirja olisi varmasti mielenkiintoinen, lisäisi tietouttani , kalenterista olisi helppo seurailla milloin ja mitä tulisi kulloinkin istuttaa <3 Odotan jännittyneenä arpajaisten tulosta !t. hilkkahempukka@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Tätä vois kyllä kokeilla, kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  15. Kuu vaikuttaa niin moneen asiaan. Hyvä olisi tietää milloin on paras aika tehdä kylvöt yms.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kuun vaikutus mm kasveihin on minusta todella mielenkiintoista ja en menisi väittämään, että vanha kansa horisi uskossaan.Itselläni ei ole univaikeuksia ainakaan kuusta johtuen, mutta mieheni on kyllä kuuhullu:D
    amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  17. Tosi mielenkiintoista vanhan kansan tietoa.
    Nyt eläkkeelle voisi kokeilla vanhan kansan oppeja. Nuorempana kylvö- ym. työt piti tehdä silloin, kun ennätti.
    kai3ki@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kyllä kuulla on suuri vaikutus kaikkeen elolliseen. Kunpa vain ehtisi perehtyä paremmin ja käytännössä testata.

    VastaaPoista
  19. Minä olen myös miettinyt tähän asiaan paremmin perehtymistä :-)
    maturosa(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kuuhulluus taitaa olla aika yleinen ’tauti’ - nimim. Itsekin siitä kärsin ;)
    Muutamista blogeista olen välillä lukenut näistä kuun vaikutuksista puutarhanhoitoon, mutta en ole niitä itse testaillut. Mielenkiintoiselta vaikuttaa, mikä ettei voisi olla todellistakin.
    marietta.suvipiha@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Juu taas on täysikuu kohta.olen silloin valveilla että kyllä vaikuttaa minuun. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Voi, en ole kyllä tajunnut ajatellakaan kuun mukaan ajoittaista..

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Joskus olen epäillyt että hetkellinen unettomuus johtuu täysikuusta.
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista
  24. En niin kuujutuista tiedä, mutta joskus on kyllä ollut univaikeuksia täysikuun aikaa. Liekö sattumaa vai ei. ;) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Jaa, empä tiedä, mutta mielenkiinnon vuoksi mukaan. Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  26. Minä en nuku koskaan täydenkuun aikana hyvin, tämä kalenteri ois hyvä minun puutarhan hoitoon avuksi.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. Ison villiintyneen puutarhan hoidossa varsinkin rikkaruohojen kitkemisaika olisi hyvä olla tiedossa. Helpottaisi töiden suunnittelua. :)

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI