tiistai 4. joulukuuta 2018

Itsetehtyjä vai ostettuja?


Joko neuloit  kaulaliinan pukinkonttiin? Sehän on niitä helpoimpia neulottavia  meille vähän tumpelommillekin, kun tekee vain nurinoikeaa.  Onnistuu satavarmasti, kun ei yritäkään näitä hienompikuvioisia.



Mitäs sanot näistä - ei minun tekemiä, mutta käsinneulottuja kuitenkin.  Villanellan omaa tuotantoa.  


Huiveja on erivärisiä. Villahuivien lisäksi on silkkisiä, puuvillaisia, pallavaisia jne jne. Eri kokoja ja eri värejä. 


Valikoimassa on myös ihania myssyjä, käsineitä, sukkia, säärystimiä. 



Kauniita laukkuja, lompakoita, avaimenperiä. Postikorttejakin löytyy, ei vain paperisia, myös peltisiä ja vaneristakin tehtyjä.



Kodin sisustukseen ja keittiöön löytyy uutta ilmettä



Vanhanajan kuvioin koristeltuja tuoksukynttilöitä, jouluun sopivia

tai  kukkaihmisille kevään kaipuuta lisäämään erilaisia kukka-aiheita


Peltirasioissa  piparminttukarkkeja, toffeeta eri makuisina. Kivoja pikkutuliaisia. 





Lemmikkikoirille löytyy jos mitä.  Eri koiraroduillekin on jopa  omin kuvin koristeltuja tavaroita. 


Nyt voit unohtaa joulupallot ja koristella joulukuusesi oman koirarodun  kuusenkoristeilla. 



It is raining cats and dogs.  Ihan kirjaimellisesti noin. Kiva sateensuoja kissa- ja koiraihmisille. 

Kaikkea tätä ja paljon muutakin löytyy Villanella.fi- verkkokaupasta. 


Villanella  blogini uutena yhteistyökumppanina lahjoittaa lukijoilleni ARVONTAAN   viidenkymmenen (50) euron lahjakortin.  Iso kiitos siitä. 

ARVONTAAN  voit osallistua kommentoimalla tätä postausta. Käyppä kurkkaamassa Villanella.fi- verkkokaupan sivuja ja kommentoi, mitkä tuotteet valitsisit, jos onnetar  arpoo sinulle tuon  lahjakortin. 

Osallistumisaikaa on  perjantai-iltaan 7. 12 klo 21.00 saakka. 

Onnea arvontaan!

PS.  Mikäs se tämä on?



Mäyräkoiran muotoinen kynsiviila. Luulisin, että tätä sinulla ei varmaankaan ole. ??
Tämäkin löytyy verkkokaupasta. 


10 kommenttia:

  1. Ihania tuotteita.poro korvaläpät ja nahkainen kukkalaukku ois tosi ihanat..

    tuulalievonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihania tuotteita!

    Valitsin mustan nahkaisen kukkalaukun (https://www.villanella.fi/fi/tuote/16835584).

    VastaaPoista
  3. huovutetut pannunaluset olis kivat, samoin pitsikauluri kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  4. Hienoja tuotteita joululahjoiksi.
    Heppa-korvaläpät olisivat pienen hevostytön unelmalahja.
    kai3ki@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Koiran ulkoiluttajan elvyttävä käsivoide kuulostaa mielenkiintoiselta. Koiran omistajana talvella kädet kuivuu kyllä kun on paljon ulkona
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kaikkia ihanuuksia, ja aina tekee mieli mennä vilkuilemaan laukkuja. Catherine villakangaslaukku on upea. Sen valitsisin ensimmäisenä.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Koiranulkoiluttajan elvyttävä käsivoide ja Villasukat Sydän, harmaa olisi kivat
    han.nystrom@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Koiranulkoiluttajan elvyttävä käsivoide kuulostaa kivalta :)
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. pupukorvaläpät tai ovistoppari on kivoja.t.mamma

    VastaaPoista
  10. Paljon kauniita tuotteita, sopisi lasten ja lastenlasten lahjaksi. terveisin. Marja-Liisa H

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI