tiistai 1. tammikuuta 2019

Onnellista Uutta Vuotta ja Hyvää kasvukautta ja heinäntekoa 2019 ja toivon : Älä unhoita.


Oletteko löytäneet kaupoista pelkkiä uudenvuodenkortteja? 
Ennen oli tapana lähettää uudenvuodenkortti sellaiselle, jolta tuli joulukortti ja jolle ei ollut itse hoksannut laittaa joulutervehdystä. Ja näkyypä olleen niinkin, että lähetettiin erikseen joulukortti ja uudenvuodenkortti. 


Alle kymmenvuotiaana tyttösenä tajusin onneksi 1950- luvun lopulla pelastaa isänisäni vanhasta kotitalosta vanhan postikorttikokoelman. Vanhimmat kortit ovat aivan 1900-luvun alusta. Venäjän vallan aika näkyy korteissa postileimoissa. 
Yllä oleva kortti on vuodelta 1908. Mitähän valuuttaa tuo kuvassa oleva tonttu tuo. Kaipa Suomen markkoja. Olihan  autonomian aikana  jo Suomen markka käytössä. 50,000 on pussissa näkyvä summa. 



Sukumme vanhassa  korttikokoelmassa on runsaasti aivan ihania uudenvuoden kortteja. Vaikuttaa siltä, että entivanhaan uudenvuodentervehdyksiä lähetettiin enemmän kuin joulutervehdyksiä. 



Ylhäällä olevassa kortissa on tekstinä:

Hovin Perheelle
Paavola

Onnea ja Terveyttä tälle alkavalle vuotelle ja tervehtys teille koko Perheelle jotta Askaroitte isän kotissa ja viihtytte Synnyin maassa
siis olkaatte tyytytetyt eteenki päin
Tätä toivoo Serkkunne M. Pietola

Vuosilukua tässä Berliinissä painetussa kortissa ei ole, mutta jugendtyylisenä se sijoittuu 1900-luvun alkuun.
 Hyviä elämänohjeita meille eteenki päin: askaroikaa, viihtykää ja olkaa tyytytettyjä. Viimemainittu ei tosiaankaan vastaanottajien henkilöhistoriaa tuntien viittaa mitenkään seksuaalisuuteen vaan  Pietola toivottelee serkuilleen kylläisyyttä eli mahat täynnä seuraavanakin vuonna. 



Tässä kaunista naista esittävässä jugendaiheisessa kortissa on tervehdys
 Onnea Wuotelle 1905 Toivo Jenni. 

Se on osoitettu K Neiti Lyyti Hovi. K= kunnioitettu. Joissakin korteissa on vielä komeammin KK= korkeasti kunnioitettu






Vuosilukukortit ovat hienoja. Kultapainatuksella tehtyjä kohokirjaimia. Jugendkoristein.
1900-luvun alkupuolella uudenvuodenkorteissa esiintyy onnea tuovaa symboliikkaa kuten neliapila, hevosenkenkä ja sika.




Harmillisesti tästä Ilmarisen rautakauppaa esittävästä kortista on repäisty postimerkin/leiman kohta pois. Missähänpäin Suomea tällainen rautakauppa on ollut. Onko Lappeenrannassa? Googlettamalla sellainen siellä näkyy olleen, mutta onko sama kauppa. 





Tässä kortissa on toisella lapsella pussukka kädessä, jossa on luku 20 000. Vaurauttakohan sillä toivoteltiin. Toisella lapsella on varpuluuta ja joku köydentapainen, ihan niinkuin olisi nykyajan vesiletkunpätkä. Onnea tuottava neliapila on kuitenkin mukana. Joulun ja uudenvuoden tervehdyksen lisäksi  Lyytille lähtetään kortissa vielä Sydän terveisiä. 





Alla kaunis tyylipuhdas jugendajan kortti. 

 K. K.  Neiti  = korkeasti kunnioitettu Lyyti Hovi. 

Kirjeiltamissa lähetetty kortti, jossa ei ole lähettäjän nimeä. Kirjeiltamia näkyy pidetyn läheisellä nuorisoseuran talolla. Suvun vanhatpiiat Lyyti ja Reeta näkyvät saaneen eräitäkin  kortteja tuntemattomilta lähettäjiltä. 

Kukahan tämänkin kortin laittoi tervehdyksenä ja yritti vikitellä Lyytiä, oikealta nimeltään Lyydiaa. 
 
"Hauskaa tulevaa talvea ja Iloista joulua ja tämän kesästä heinäntekoa". 
Noin voi koko vuoden toivotukset hoitaa samalla kortilla. Ja lisäksi toivoa, ettei Lyyti unhoita. 

Vanhanapiikana  Lyyti pysyi elämänsä loppuun asti. 
Matkanpäänsä hän kohtasi Oulussa rautakaupassa asioidessaan, hän sai infarktin.



Tuolla Lyytin saamalla kortilla toivotan Kaikille 

Onnellista Uutta Vuotta ja Hyvää kasvukautta ja heinäntekoa  2019 
ja toivon : Älä unhoita.  




11 kommenttia:

  1. on se hyvä kun joku muukin muistaa uudenvuodenkortit.juttelin juuri lapsuudenkaverin kanssa aqsiasta.jossain vaiheessa vain vuosia sitten tein konmaritussiivouksen.joutaa upottaa suohon konmaritus.vaikkei sitä sanaa 40 vuotta sitten tunnettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minä olen lapsesta asti ollut luonteeltani keräilijä, kaikkea kivaa löytyy, tarpeellista ja tarpeetontakin, jonka joutaisi upottaa suohon - ehkä.

      Poista
    2. keräilijähän minäkin.enkä ymmärrä tyhjennyssiivousta.

      Poista
  2. En ollut tälläisestä tavasta ennen kuullutkaan. Ihana <3 Toivon Siulle kaikea hyvää uuteen vuoteen 2019 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen sellaista sukua, jossa kaikkea vanhaa on aina kunnioitettu ja kerätty sekä perimätietonakin kerrottu. Hyvää uutta vuotta Sinulle.

      Poista
  3. Voi, miten ihania uuden vuoden kortteja. Harmi, että tämä tapa on väistynyt.
    Hyvää tätä vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin harmi,kun digitaalisita tervehdyksistä ei jää mitään jälkipolville. Hyvää uutta vuotta Sinulle - olet niin uskollinen blogini lukija!

      Poista
  4. Ihania kortteja! Minäkin olen keräillyt meidän museolle kortteja omalta suvulta ja myös muutamista taloista, joita museolle on siirretty. Muistaakseni vanhimmat kortit ovat 1920-luvulta. Viime kesänä näyttelyssä oli 100 korttia, ei kuitenkaan joulukortteja.
    Harmillista, jos kaikki vanha siivotaan pois. Täällä asuu varsinainen hamstraaja...
    Oikein hyvää ja nautinnollista tätä alkanutta vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, kun muitakin hamstraajia löytyy. Korttien lisäksi minulta löytyy kiiltokuvia, paperinukkeja jne jne. Varmaan sinultakin. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  5. Meidän suvussa kaikki vanhemmat henkilöt vieläkin lähettävät uudenvuoden kortin tai sitten he , jotka ovat unohtaneet muistaa joulukortilla. Kaupoissa en ole kortteja enää nähnyt, joissakin kirjakaupoissa kyllä :) Ihana tapa /perinne ja kortteja on niin hauska kirjoitella ja myös saada <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin paperikortit ovat kivoja ja tärkeitä. Siinä tavallaan enemmän ajattelee ja haluaa muistaa vastaanottajaa kuin pelkällä/helpolla digiviestillä.

      Poista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI