lauantai 20. heinäkuuta 2019

Juurruttamista ja pitkäaikaislannoitusta


Blogiyhteistyö Siemenkauppa.com- yrityksen kanssa.

Minulla on jatkuva huoli persiankeltaruusuni menestymisestä V- vyöhykkeen puutarhassani. Niinkuin se nyt olisi huolistani suurimpia, mutta ruusuihmiset kyllä ymmärtävät, mistä on kyse. Ensinnäkin tätä ruusua on vaikea saada ja toiseksi - saada se menestymään näinkin pohjoisessa.

Reilusti yli viisi vuotta yhteiselomme on nyt jatkunut ja vuosi vuodelta kukinta runsastuu.


Olen monesti ajatellut kokeilla pistokaslisäystä. Äitini oli mestari ruusupistokkaiden juurruttamisessa. Miten hän sen teki? Harmi, ettei sitä tullut seurattua lapsena niin tarkasti.


Mykorritsalla onnistuin nopeasti  juurruttamaan Mårbackan pistokkaita. Pidin niitä ensin  kukkamaljakossa pari viikkoa, mutta juuria ei ilmestynyt. Olikohan kuun asento väärä, vai mistä se johtui. Minulla oli vanhaa varastoa viime kesältä mykorritsa-pussin jämät. Pyörittelin pistokkaat mykorritsa-jauheessa ja tökkäsin ne multiin. Toista viikkoa meni ja pistokkaita ei saanut enää testimielessä nykäistyä mullasta. Tanaksti olivat jo kiinni kasvualustassa. 



Tuostapa innostuneena kokeilen ruusupistokkaita. Tälle kesälle aika taitaa olla jo myöhäinen, mutta ensi keväänä sitten heti, ennenkuin oksien latvat ehtivät puutua. Puutunutta oksaa ei kai kannata yrittääkään juurruttaa.



Toinen hankala taimistoilta löydettävä ja kokeiluuni menevä on likusterinsyreeni ja mikseipä myös kärhöt.

Mykorritsasta sanotaan, että se voidaan lisätä kasvulaustaan tai ympätä taimet jauheella. Se edistää taimen juurtumista istutuksen yhteydessä eli kun istutat vaikka kesäkukkia amppeliin, voit pyöräyttää multapaakkua mykorritsassa tai käyttää  juuripaakkua vesiastiassa, johon olet sekoittanut mykorritsaa. Mykorritsa mm. suojaa taudeilta ja parantaa ravinteiden käyttöä.

Mitä se mykorritsa  sitten on? Sienijuurta, jonka sanotaan olevan välttämätöntä 85 - 90  prosentille kasveista.


Hautakukkien menestyminen on haasteellista, jos ei pysty säännöllisesti käymään hoitamassa niitä. Kastelun osalta täytyy vain toivoa, että sataisi sopivasti. Tänä kesänä meidän lakeuksilla on viimeksi satanut juhannuksen tienoilla. Kateellisina olemme katsoneet Itä-Suomen sadekarttoja. Ei nyt ihan niin paljon tarvitsisi sataa, kunhan edes joku sadepilvi osuisi tännekin päin.

Entäpä hautakukkien lannoitus.


Lantapussukkaa ei aina muista ottaa  tarpeeksi usein mukaan, kun käy kastelemassa. Kätevintä on käyttää pitkäaikaislannoitteita. Rakeet tai ravinnepuikko riittää koko kesäkaudeksi hautakukkia lannoittamaan.







Minä laitan yleensä jokaisen hautakukan  multapaakun viereen muutaman sentin syvyyteen yhden ravinnepuikon. Hyvin se on riittänyt kukittamaan. Näillä eväillä saa helpon lannoituksen myös amppelikasveille.




Kaikkia näitä esittelemiäni tuotteita ja paljon muutakin saat yhteistyökumppanini Siemenkauppa.com- verkkokaupasta. Sieltä voit tehdä jo tilauksen syyssipuleista. Siihenkin valikoimaan tulee näköjään vuosi toisensa jälkeen  aina vain uusia lajikkeita. Katsoppa vaikka liljatulppaania.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI