maanantai 23. maaliskuuta 2020

Miten saat aikasi kulumaan, jos olet eristyksissä? Aloitetaanpas ruotsin kieliopin opiskelu



Älä vaivu apatiaan ja toimettomuuten, jos joudut olemaan eristyksissä. Kaappien siivousta ei riitä kovin moneksi päiväksi. Keksi vaikka netin kautta jotain kehittävää. Nyt on kai ihan luvallista roikkua netissä.

Olen havainnut, että me puutarhahörhöt kyllä roikutaankin aika paljon facebookin kukkaryhmissä ja muissa vastaavissa. Ihan kiva niin, sieltä saa monta hyvää virtuaaliystävää ja ihan livejäkin. Ainakin minulle on käynyt niin. Onneksi!

Nuorisoa on moitittu liiallisesta netin käytöstä, mutta kun viime viikolla rytinällä siirryttiin etäopetukseen, olisi varmaan monessa perheessä oltu sormi suussa ilman jälkikasvun nettiosaamista. Hyvä nuoret, vaikuttaa, että etäopiskelu on otettu hyvin haltuun.


Itse en ole koskaan ollut netissä roikkumista vastaan. Itsellekin se on suorastaan elämäntapa varsinkin talviaikaan. Oma nettiriippuvuteni on perua omilta työvuosiltani. Olin noin 15 viimeistä työvuotta aktiivisesti mukana eLukion opetuksessa ja kehittämisessä.

Vuonna 2000 aloitimme etäopetuksen aluksi videoneuvotteluyhteyksillä ja verkkomateriaalilla. Hullunrohkeana  lupauduin ensimmäisenä pitämään oppitunnin videoneuvottelussa Pohjois-Pohjanmaan  noin 20 lukioon. Tärkein ennakkovalmistelu oli oikean istuma-asennon löytäminen. Oli elokuun loppu ja kamalat helteet ja kaikilla mahdollisimman kevyt vaatetus. Pieni opetustila, jossa minulla oli mukana noin 20 opiskelijaa lähiryhmänä ja piuhojen päässä toiset 20 ympäri Pohjanmaata.

Videoneuvottelulaitteille ei ollut oikein ihanteellista asettelutilaa. Kamera kuvasi kahden metrin päästä suoraan opettajaan. Opetusasento oli pakosta siinä istuva. Etukäteen testattiin vaksin kanssa kuvakulma niin, että kun siinä istun, ettei pikkarit näy. Tuohon aikaan käytettiin aika lyhyitä hameita nääs varsinkin niillä helteillä. Siinä oli lähtökohta opetuksen lähettämiselle. Hyvin meni ja olen kiitollinen, että sain kokea etäopetuksen alun kehittämisen aikakauden ennen eläkkeelle jäämistä.

Niin tuosta aloituskuvasta puheen ollen. Viikko-ohjelmiini kuuluvat kiinteästi italian opiskelu ja lisäksi valokuvauskurssi. Just sopivia harrastuksia minulle. Nyt niitäkin koronakaranteenin aikana opiskellaan etänä. Opiskeletko sinä jotain? Mikä kiinnostaisi? Luulenpa, ettei ainakaan kovin useaa ruotsin kelioppi, mutta nyt kun monella on luppoaikaa, aloitetaanko ajankulu siitä?

Minulla on työvuosiltani tallessa ruotsin kielioppiin tekemiäni powerpoint esityksiä. Muutin diat kuviksi niin, ettei tule ongelmia tuon powerpointin kanssa.
Kaikkihan  jotain muistavat kouluvuosilta kieliopista, mutta  se pikkutarkkuus voi olla unholassa.

Jokaisen postauksen loppuun laitan jonkin kielioppiasian. Edetään perusasioista vaativampiin.

Aloitetaan substantiivien taivutuksesta.












Se milloin käytetään epämääräisiä ja määräisiä muotoja opetellan myöhemmin. Ekaksi siis nämä taivutukset. Muistathan kouluajoilta, että aina kun tuli uusi substantiivi, piti opetella onko artikkeli en vai ett ja sanan perässä oleva taivutusluokan numero. Kun mallitaivutuksen osaa hyvin jokaisesta taivutusluokasta eli deklinaatiosta, tietää heti miten sana taipuu.

Eihän tuo niin kamalaa ole, kun asiaan vähän paneutuu. Jatketaan tätä seuraavassa postauksessa.
Voit, pliis, kirjoittaa kommenttiin ajatuksiasi tästä puutarha-aiheisen postauksen ruotsinopiskelusta.

Muista: ei oppi ojaan kaada! Tai oppia ikä kaikki! Pysytään terveinä ja kotona mahdollisimman paljon!



Hiirenkorvat ilahduttavat! Risut viikon sisällä ja vastavärkkiä tulossa.




2 kommenttia:

  1. Nerokas oivallus maisterilta! Tämän mukavampaa ja hyödyllisempää ajanviettoa tähän maailmanaikaan aikaan ei voisi keksiä ja vielä gratis! Meikämandoliini seuraa varmasti, kiitos!

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI