sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Kun on ihan pakko saada hypistellä multaa ja kasvattaa jotain vihreää


# yhteistyössä Puutarhasi elämään kanssa (Schetelig Oy)

Siihen tuskaan on yksi helppo ratkaisu. Buzzy sinkitty tuplaämpäri yrteille. 




Pakkauksessa on kaikki valmiina elikkä ämpäreiden sisällä on kasvatusalusta ja  siemenpussit, basilikaa ja persiljaa. Tarvitset vain lorauksen vettä. 




Liotin kasvualustanapit erillisessä kipossa. Lisäsin vähitellen pieniä määriä vettä, ettei seos mene liian vetiseksi. 


Jaoin  mössön  tasan molempiin ämpäreihin ja ripottelin siemenet pintaan. Vasemmalle puolelle basilikaa ja oikealle persiljaa. Basilikahan itää yleensä muutamassa päivässä, mutta persiljan kanssa ei kannata hermostua. Se itää hitaammin. En peittänyt siemeniä, painelin niitä vain haarukalla tiiviimmin mullan pintaan.






Sitten vaan ikkunalle aurinkoiseen, lämpimään paikkaan itämään. Peitin ämpärin muovikelmulla. Käyn näet välillä muutaman päivän reissuja maalla, pysyypähän näin kosteus. 

Siisti, pinei kasvatusjuttu vaikkapa sinne ihan yksiön ikkunalle, kun sormia polttelee saada itse kasvattaa jotain. Voihan näissä viljellä toki muitakin yrttejä kuin noita persiljaa ja basilikaa. Buzzy- sarjassa on toinen vastaava  viljelypakkaus, jossa on kolmelle kasvatusalustat. Ruohosipuli on siinä kolmantena.  
Ajattelehan, kuinka kiva tämä on näin korona-eristyksen aikana vaikka ystävän piristämiseksi tai mikä parempi äidille tai mummolle sinne eristyksiin äitienpäivälahjaksi. Googleta verkkokaupoista Buzzy sinkitty tuplaämpäri yrteille. Kokeilin. Löytyyhän niitä, eikä maksa kuin vähän toistakymppiä.

Eikä vain toisille. Itsellekin. Kätevä ottaa mukaan mökille, asuntoautoon, veneeseen. Tuoreet yrtit kulkevat helposti mukana. Kasvatusjuttuna niin kiva, ettei tuo ole mikään yhden kasvatuksen juttu, vaan tuohon voi laittaa uudet mullat ja kasvattaa siinä keittiön ikkunalla ympäri vuoden jotain tuoretta. 



Jos ja kun kuljet puutarhakaupoissa tai surffailet verkkokaupoissa, niin suosittelen jo monen, monen vuoden kokemuksella näitä Solabiolin tuotteita. Luujauho ja verijauhe ovat minun lemppareitani.  Ihan sataprosenttisesti orgaanisista raaka-aineista tehtyjä lannoitteita eli luomuun soveltuvia. Verijauhoa  käytän vihannesmaahan kun taas luujauhoa kaikille kukkiville. 

Solabiolin tuoteryhmään kuuluu paljon muitakin tuotteita, marjoille rhodoille, ruusuille... Niistä sitten erikseen, kunhan pääsen taas kottikärryn aisoihin kiinni. Meillä nimittäin on vielä aika kylmät kelit ja maanpinta ei ole kuin ihan pikkaisen iltapäivällä sulana. Mutta tutkaileppa täältä, mitä on saatavilla




Puutarhasi elämään face-sivuilla on aina kivoja vinkkejä. Käyhän tykkäämässä ja tsekkaile aina, mitä uutta siellä on vihjattu. 



Aurinkoisen vapun odottelua jok´ikiselle mutta pysytään sitten kotosalla omissa porukoissa.





2 kommenttia:

  1. Näppärä setti. Tosiaan kiva antaa lahjana. Aurinkoista vappuviikkoa sinullekin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Sievä ikkunalla eikä valu kasteluvedet läpi. Sopiva pikkulahja. Lapsetkin voisi viljellä tässä omiaan. Kivaa vappua kaikista rajoituksista huolimatta.

      Poista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI