torstai 7. toukokuuta 2020

Jo pienestä pitäen viljelemään


# yhteistyöpostaus Biolanin kanssa

Ohjaa lapsesi ja lapsenlapsesi viljelyn ihanaan maailmaan.

Meillä 10-vuotias nuorin lapsenlapsi Silja on jo kokenut puutarhuri.  Silja sisarustensa  kanssa on ollut tuttu apulainen kesien puutarhapostauksissani. Erityisen mukavaa lapsista on ollut kasvihuoneessa  puuhastelu ja mehujätskeillä  herkuttelu. 



Kasvien tuntemus, käyttötarkoitus ja hoito tulee ihan siinä sivussa, kun mummin perässä kulkee oman kastelukannunsa kanssa. 



Noista kuvista on jo vuosia vierinyt ainakin neljä. Nyt ollaan ihan uudessa maailmassa. Oman ikäni vuoksi olemme joutuneet olemaan karanteenissa toisistamme. 

Silja ilahtui suuresti, kun pääsi mukaan bloggariksi tälle Takalo-Roppolan sivustolle. Kiitos Biolanin

Ajatuksenamme on johdatella lapsia kasvatuksen kivaan maailmaan ja ehkä uuden harrastuksen pariin. Siihen ei tarvita puutarhaa eikä parvekettakaan. Ihan ikkunalaudallakin voi kasvatella kukkia ja yrttejä. Kalliiksikaan se ei tule. Vain siementen hinta ja vähän multaa. Kaikkia kierrätyskippoja ja rasioita voi luovasti hyödyntää.

 Tästä Siljan viljelystarina alkaa:

"Nyt kun en pääse maalle touhumaan, on ihana, että pystyn kasvattamaan kasveja omalla parvekkeellamme." 




"Biolan lähetti minulle kaikkia kivoja tuotteita kokeiltavaksi. Ekaksi esittelen  pienoiskasvihuonetta, jossa siemenkylvöt tehdään sammalnappeihin








"Tänään kylvin pienoiskasvihuoneeseen keltaisia samettiruusuja. Homma oli hyvin yksinkertainen. Sammalnapit kasteltiin ja sitten vain laitettiin siemenet."




"Pienoiskasvihuone ei ole mikään kertakäyttötuote. Kun siemenet ovat itäneet, napit siirretään johonkin isompaan astiaan ja uudet napit tilalle  ja uudet siemenet itämään."








"Ei kun kansi kiinni ja odottelemaan."



"Olen jo aikaisemmin kylvänyt basilikaa ja tomaatintaimia. Meillä on tosi lämmin parveke. Ihana saada omia tomaatteja niinkuin mummin kasvihuoneesta"




Seurataan kesän kuluessa, miten Siljan parvekeviljely etenee. Innosta lapsesi mukaan viljelemään.

Kananmunakennot ovat hyviä idätysalustoja. Viinirypälerasiasta saa hyvän minikasvihuoneen. Kauniita säilykepurkkeja kannattaa hyödyntää kasvatuksessa.

Mukavia kasvatuskokemuksia lasten kanssa, toivottelee Mummi isolla ÄMMÄLLÄ.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI