lauantai 2. toukokuuta 2020

Tuskin uskallan astua ulos, pelkään palavani pienissä liekeissä - ja arvonta suoritettu.


# blogiyhteistyö Biolanin kanssa

Kiitos Biolanille, blogini monivuotiselle yhteistyökumppanille, joululahjasta. Vappuaattona sen tarve tuli.

Kätevä minikasvihuonepakkaus siementen esikasvatukseen. Basilikat olen kylvänyt jo aikaisemmin muihin kippoihin. Nämä minikasvarit säästin ihan muuhun kasvatukseen.



Pakkauksessa on  mukana 12 - paikkainen kasvualusta, jossa sammalnapit ovat valmiina. Lisäksi  saatavilla on erillisiä pikkupakkauksia, joissa on niinikään 12 kipaletta tällaisia nappeja. Eli kasvari ei ole mikään kertakäyttötuote. Siisti systeemi, joka ei sotke paikkoja. Sopii ikkunalaudalle, jos sellainen sinulla on tai ihan vaikka keittiönpöydälle, johon auringonsäteet osuvat ainakin osan päivästä.



Ja sitten on kirkasta muovia oleva kansi. Ikäänkuin kasvihuoneen katto, joka pitää lämmön ja kosteuden. Näkyy tuossa vasemmalla. Voi voi kun en hoksannut ottaa kuvaa, jossa kansi on paikoillaan. 

Sen kun loruuttelet vähitellen vettä niin, että sammalnapit turpoavat. 





Minä laitoin esikasvatukseen avomaankurkkua. Kasvatan avomaankurkut enimmäkseen kasvihuoneessa ihan sen takia, kun meidän korkeuksilla vielä kesäkuulla aika myöhäänkin on yöpakkasia ja sitähän kurkut eivät kestä. Hyvin kiipeää avomaankurkkukin kattoa kohti tukilangan varassa.



Toiseen minikasvariin laitoin lehtikaalta itämään. Nämähän kestävät kylmää, mutta satoa tulee nopeampaa, kun esikasvattaa ja sen jälkeen pitää koulittuja taimia jonkin aikaa kasvihuoneessa ottamassa vauhtia.



Vain pari päivää kylvöstä ja lehtikaalen siemenet ovat turvonneet ja pukkaavat jo vihreitä sirkkalehtiä.




Ulkoviljelykset aloitin  unikon kylvämisellä. Yleensä en kasvata yksivuotisia  kukkia muuta kuin näitä unikoita. Yksi hirsisistä kasvilavoista on aina varattu unikoille, minun lemppareille. 


Karhoin vähän entistä kasvualustaa möyheämmäksi, siihen  muutama kourallinen Biolanin iki-ihanaa, "hyvänhajuista" kanankakka-merileväsekoitusta. Sitä kun levittää, tuntuu puoli päivää nenässä kananpaskan haju. Mutta kasvit kiittävät.


Kerään joka syksy omista unikoista siemenet seuraavan kesän viljelyksiin. Tämä minun unikkokanta on varmaan ainakin 20 vuotta vanhaa. 


Nyt tein sitten kokeilun maustekaappisiemenistä. Mitä näistä tulee vai tuleeko mitään. Ja jos tulee, niin millaiset kukat. 



Näissä kuvissa vähän malliksi, millaisia unikoita sekoituksessani on. Ei läheskään kaikista variaatioista ole nyt kuvia.





Minusta runoilija Katri Vala on kauniisti kuvannut unikoita

Yöllä on varmaan joku jumala  
kulkenut puutarhassani:  

kaikki unikot ovat auenneet.  

Tuskin uskallan astua ulos,  

pelkään palavani pienissä liekeissä











Ja sitten  kuluneella viikolla blogissani olleeseen Kaarnalaivan arvontaan. 



Onnettaren suosikki oli nyt    ssuvisuvi. 
Onneksi sinulla on kommentissa yhteystiedot. Otan yhteyttä. Pääset valitsemaan Kaarnalaivan verkkokaupasta 20 euron edestä jotain kivaa. Onneksi olkoon! Kiitos Kaarnalaivalle yhteistyöstä ja arvontapalkinnosta. 




Vappu on  jo paremmalla puolella eli vietetty yksin, karanteenissa. Menihän se niinkin, mutta ei kiva.

Sanotaan, että mene metsään. Se poistaa stressiä. Totta. Kiva oli hörpätä lämpimäiset ihan siinä kotimetsässä. Eikä sillä hetkellä satanut edes lunta.

Mukavaa toukokuuta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI