perjantai 12. maaliskuuta 2021

Harmoniaa lehtikasveilla, viherpuutarhan rakentamiseen vinkkejä

 Blogiyhteistyö  #Docendo

Linda Peltolan ihan äskettäin ilmestynyt kirja Viherpuutarha - harmoniaa lehtikasveilla on oiva opas, miten suunnitella tai täydentää pihaa ja puutarhaa upealehtisten puutarhakasvien avulla.  


Jo kirjan sisäkannen aukeama lupaa hyvää. 



Kirjan sisällys on jaettu seitsemään osaan: 

1. Näyttävät lehdet osana puutarhaa



Lehtien monet muodot, vahvat värit ja kuviointi tulee hyvin esille varjopuutarhassa, kun kasvien ei tarvitse kilpailla räiskyvänvärisillä kukinnoilla.

Maasta löytyvä liian suuri siirrettäväksi oleva kivenlohkare on päässyt paraatipaikalle lehtiperennojen ja pensaiden ympäröimäksi. 




2. Kirjavalehtiset sipulikasvit



Sipulikasveista tulevat ensimmäisenä mieleen tulppaanit ja narsissit, mutta kirjassa esitellään myös muita, joista ehkä harvinaisempia kannat ja lukinliljat. 
Samaan ryhmään kuuluvat mukulakasvit, vaikkapa pirtsakka violetti käenkaali. 



3. Lehteviä maanpeittokasveja




Orvokit, talviot, peipit, rönsyakankaali,  suikeroalpi, taponlehti, varjohiipat- sopivia maanpeittokasveja esitellään pitkä liuta. 




4.Katse perennojen lehtiin




Ehkä kuunliljat ovat tavallisimpia  lehtiperennoja. Niitä esitelläänkin hyvin. Esittelyssä on Hostamies Hynnisen  kuunliljaparatiisi Jyväskylässä. Ajatella, että hän on saanut haalittua noin 700 kuunliljalajiketta. 










5. Aurinkoisen paikan lehtikasvit



Erilaiset heinät ovat monipuolisuudessaan trendikkäitä perennapenkkien pehmentäjiä. Eikä yksin penkkien, vaan niillä voi elävöittää pihaa ja parvekettakin. Heiniä esitellään hyvin kirjassa.


Kesäkukkaistutuksiin saa kontrastia värikkäillä lehtikasveilla. Aina ei tarvitse olla kukkiva kasvi kesäkukkaistutuksiin, mutta kukkivistakin esimerkiksi tummalehtiset daaliat saavat vieruskaverinsa hehkumaan ihan eri tavalla. 

  


6. Vihreää voimaa lehtevästä lavatarhasta




"Hyötytarha voi olla yhtä kaunis, ellei kauniimpikin kuin perinteinen  perennapenkki". Se on kyllä totta, kun katselee esittelyjä hyötytarha-alueista. Ja mikä parasta, kun itse viljelee, tietää mitä syö. Kirjassa esitellään hyötykasveja, joista en ole ikinä kuullutkaan. Kannatta ottaa kokeiluun uusia lajeja. 



7. Keskiössä puut ja koristepensaat




Puutarhan elävöittäjät, hyvät taustakasvit. katseenvangitsijat. Happomarjat, kanukat, angervot, kuusamat,  havut.

  


Kirjan lopussa esitellään Keski-Ruotsissa sijaitsevan Helena Hanssoin puutarha. Lehtikasveilla sommiteltu puutarha on värikäs mutta harmoninen.  Helena Hansson kertoo puutarhanhoidon olleen hänelle terapeuttista toimintaa sairastuttuaan työuupumukseen. Puutarhassa pystyy selventämään ajatuksiaan ja tunteitaaan. Toisaalta tiedämmehän, että kasvien keräily tuottaa yhdelle jos toisellekin suurta iloa. 
                                      



Kirja toimii hyvänä oppaana oman pihan ja puutarhan suunnittelussa ja kasvien valinnassa, kun haluaa elävyyttä ja tyyliä erilaisten lehtimuotojen yhdistämisellä. Viherpuutarha toimii koko kasvukautensa lehtiensä kauneuden varassa ollen samalla hienostunut näyttämö kukille. 

Kirja saatu. Kiitos Docendo



 





1 kommentti:

  1. Viherrakentaminen on todettu tärkeäksi mielen virkistäjäksi etenkin kaupunkialueilla. Olisiko mahdollista, että taloyhtiöiden isännöintipalvelut panostaisivat taloyhtiöiden ulkotilojen viherrakentamiseen uudella, luovalla tavalla? Kestävä kehitys suosii kaikkea muuta paitsi tasaisia nurmikoita. Hyvin suunniteltu aluskasvillisuus ei edes vaadi niin paljon hoitoaikaa kuin jatkuvasti leikattava nurmikko.

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI