torstai 25. elokuuta 2016

SIEMENIÄ, PERENNOJA, MAUSTEKASVEJA

SIEMENIÄ MYYNNISSÄ



PARATIISILILJA Monivuotinen, tuoksuvakukkainen, melko harvinainen kasvi. Kapeiden, heinämäisten lehtien muodostamasta ruusukkeesta nousevissa varsissa valkea kukat. Viihtyy hiekka- ja kalkkipitoisessa maassa valoisassa paikassa. Ei kestä talvimärkyyttä. Kukinta kesäkuussa. Korkeus n. 50 cm. Vanha kanta. Kevätkylvössä siemenet vaativat 6 - 8 viikon kylmäkäsittelyn. Syksyllä heti valmistumisen jälkeen kylvetyt siemenet itävät parhaiten. Tätä tarjolla enää 2 siemenpussia, 4 euroa pussi + postikulut 1,50 


PILLISIPULI on monivuotinen Se kasvaa 30–60 senttimetriä korkeaksi. Salaattisipuli, josta käytetään pitkä varsiosa. Maku mieto. Ei muodosta sipulia. Kylväytyy ajanoloon itsestään. Älä revi juurakoita pois, talvehtii maassa. Siemenet kannattaa kylvää jo syksyllä. Tätä on vain kuusi siemenpussia. 4 euroa pussi + postikulut 1,50



MAATIAISAKILEIJAn siemeniä- sekoitus sinistä, vaaleanpunaista ja valkoista
Noin puoli teelusikallista = 4 € + postimaksu 1,50 






LAPINKILEIJAN ( sinikeltainen) siemenet puoli teelusikallista 4 € + postimaksu 1,50 



Lapinakileijaa saatavilla myös kylvettynä paakkutaimena. Paakussa noin 10 alkua, korkeus noin 5 cm, viime syksyn kylvöstä. 5 € paakku

MATALIEN AKILEIJOJEN SIEMENSEOS 4 € + postimaksu 1,50
Siemenseoksessa näitä lajeja: Purppura-akileija+ Akileija kuriliensis 




Matalaa akileijaa saatavilla myös kylvettynä paakkutaimena. Paakussa noin 10 alkua, korkeus noin 3 cm, viime syksyn kylvöstä. 5 € paakku

NARSSSIVUOKKO- valkokukkainen
noin 40 kpl/pussissa 4 € + postimaksut 1,50. Narsissivuokon tuoreet siemenet itävät hyvin, kylvetään syksyllä. Siten saavat hyvän kylmäkäsittelyn. Kaunis, kestävä perenna, joka kukkii keväällä ensimmäisenä. Ei leviä rönsyjen avulla. Kasvattaa vain lehtiruusuketta. 


AASIANKULLERO - keltaoranssi kukka touko-kesäkuussa- siemenet puoli teelusikallista 4 €+ postimaksu 1,50 - AASIANKULLERON SIEMENET OVAT LOPPUNEET

KAUNOKURJENMIEKAN  SIEMENIÄ 
Kestävyys: hyvin kestävä , kukkii  kesä-heinäkuussa, korkeus: 70 cm , siniset kukat ,  aurinkoinen kasvupaikka
 4 €+ 1,50 postitus


yksivuotisen UNIKON siemensekoitusta,  4 €+ 1,50 postitus




















SILKKIUNIKON  siemeniä  4 € + 1,50 postitus


Samoin kuin HARMAAMALVIKIN 4 €+ 1,50 postitus


 ja MYSKIMALVAN siemeniä 4 € + 1,50 postitus


sekä KESÄKULLEROA  4 € + 1,50 postitus


ISOUKONKELLOA 4 €  + 1,50 postitus









RITARINKANNUSTA, eri sinisen sävyjä sekoituksessa 4 € + 1,50 postitus

Pieni erä MONIVUOTISEN UNIKON siemeniä- sekoituksessa oranssin- ja lohenpunaista
+ 1,50 postitus 





Kukkapenkkien raivaus pihalla käynnissä, liiat laitan myyntiin. Osa purkitettuna, osa avojuurisena, avojuuriset kosteaan pakattuina. Kasvien määrä vaihtelee, joistakin on vain muutama alku, toisia yllin kyllin.

Toimitus postipakettina, pienin pakettimaksu on 5 euroa puoleen kiloon asti.
7,10 eurolla tulee jo enemmän.

Postitan paketit aina maanantaina ja tiistaina, etteivät jää postiin viikonlopuksi.

Laita tilauksesi sähköpostilla pekkalat@outlook.com, laita samalla jo osoitteesi ja puhelinnumerosi. 

Kun saat kasvit, istuta ne heti. Ehkä vedessä liottaminen tunnin pari on paikallaan avojuurisilla. Suuremmista kasveista joudun postituksen takia katkaisemaan vartta, mutta se ei haittaa. Päinvastoin lehtien karsiminen ja kasvin lyhentäminen edistää juurtumista. Syksy on vielä hyvää istutusaikaa.

HOX! meillä ei ole kotiloita. 


PERENNAT

ESIKOT - kahta lajia 

- tätä 4 kpl  purkitettu 4,50 € kpl 
    

- tätä nahkealehtistä suoraan maasta 4,5 € kpl - eri värisävyjä




ISOTÄHTIPUTKI 4€ purkissa

Valkoista kiiltävälehtistä SYYSLEIMUA  muutama kpl jäljellä 5 € kpl




RÖNSYLEIMUA PURKISSA 3 € kpl  tai kymmenen  rönsyä 




Maanpeitekasviksi MAKSARUOHOA  2 euroa alku suoraan maasta 


SIPERIAN MAKSARUOHO   purkissa 4 €- hyvä ja kestävä kasvi kivikkopenkkiin, kukkii heinäkuussa. Korkeus noin 15 cm. 


SUIKEROALPIN rönsyjä- 15 kpl 4€ - helppo juurruttaa 


KEVÄTHANHIKIN rönsyjä suoraan maasta 2 € /kpl 


RENTOAKANKAALI PURKISSA 3 € kpl 


KESÄKULLERO kukkii kesä-heinäkuussa, korkeus noin 90cm.  4€ kpl 

MYSKIMALVA  4 € kpl 

HARMAAMALVIKKI   4 € kpl 


MYKSIMALVASTA JA HARMAAMALVIKISTA saatavilla myös isoja alkuja suoraan maasta- kysyppä


MARUNA - kaunis hopeanharmaa kasvi, sopii hyvin havujen seuraksi, auringossa harmaus korostuu, korkeus noin 40 cm - purkitettu 5 € 


SILKKIMARUNA- harmaa, pitsilehtinen kasvi, sopii havujen seuraksi, auringossa harmaus korostuu, korkeus noin 60 cm - purkitettu 5€- vain muutama jäljellä 

KUOLANPIONIN alkuja suoraan maasta – kysy 


ISOUKONKELLON alkuja suoraan maasta – sinistä ja valkoista  4 € 


KURJENKELLO   4 €, sinisiä ja valkoisia sekaisin 


KEVÄTLINNUNSILMÄÄ suoraan maasta 3€ pieni turpas 

JALOPÄHKÄMÖ  purkitettuna tai rönsynä 4 € kpl 


KULTAPALLON alkuja suoraan maasta 3€ alku 


KULTAPIISKUN alkuja suoraan maasta 3€ 


LAPINNAUHUS    purkitettu 4 € 


PÄIVÄNLILJAA  suoraan maasta 4 € 


KELTAKURJENMIEKKAA suoraan maasta  tai purkitettuna 4 € 


SINIPIIKKIPUTKI -   4 € purkki 


"Stella de Oro" TARHAPÄIVÄNLILJA  kullankeltainen 30cm Kukkii heinä-elokuussa Kasvupaikka aurinkoinen tai puolivarjoinen, ravinteikas kasvualusta. Hieno, helppohoitoinen ryhmäperenna ja leikkokukka. Matalan kasvutapansa ansiosta hyvä reunuskasvinakin. Istutusetäisyys 30cm. 4,5€ purkki 



Sininen LOISTOKURJENPOLVI 
Kukkii heinä-elokuussa sinisin kukin. Korkeus 40 cm  4 € purkki 



UKONHATTU- matalakasvuinen (n. 70 cm), tanakka kasvutapa, ei tarvitse tukemista. Harvinainen. Pitkä kukinta-aika. Tähän ei tule mustia pikku ötököitä, joita yleensä on ukonhatuissa.  5 € purkki 


RITARINKANNUKSEN  alkuja suoraan maasta, isoja ja pieniä







MAUSTEKASVEJA : 

RANSKANRAKUUNA  4 €

 OREGANO 3 €


  PIPARMINTTU 4 €

 -
MAA-ARTISOKKAA 3 €

 ILMASIPULIN ALKUJA rajoitetusti  4€