tiistai 7. marraskuuta 2017

ARVONTAAN VOI VIELÄ OSALLISTUA


Puutarha ei enää oikein rönsyile, joten jatketaanpa edellisen postauksen tiimoilta. 

Saunatonttu on suomalaisessa kansanperinteessä pieni, ihmisen näköinen olento, joka tulee yleensä saunomaan viimeisiin löylyihin, kun talon väki on saunonut. Saunatonttu on tullut suomalaisiin uskomuksiin saunan ja muiden tonttujen kautta. Joskus saunatontulla on voitu tarkoittaa kiukaassa asustavaa hahmoa, joka paukuttaa kiuasta, jos saunojat ovat esim. heittäneet liikaa löylyä. Saunatontun uskotaan kuitenkin olevan pohjimmiltaan kiltti pikku hahmo. -  Näin Wikipedia määrittelee saunatontun. 


                                       Meidän oma saunatonttu on Hemminki.   


Netistä löytyi mukava juttu saunatontun- saunanhaltijan taustasta. Lukaiseppa Pekka Tommilan artikkeli. 



Edellisessä postauksessani  laitoin arvottavaksi   KOLO Saunan ihania löylykiuluja.  




Arvottavana on kaksi kiulua. Yhden kiulun arvo on noin 70 euroa. 


Kiuluja on valkoisia ja mustia. Voit itse valita värin. 


ARVONTAAN voit osallistua kahdella arvalla

1. arpa - olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi ( oikealla olevassa sivupalkissa "Lue") 


2. arpa 

seuraamalla blogiani Blogit.fi:ssa. 


Kirjoita kommentti tähän tai edelliseen postaukseen: kerro, oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla ja  haluatko palkinnoksi mustan vai valkoisen kiulun. Laita kommenttiin yhteystietosi esim. sähköposti, jotta saan voittajiin yhteyden. 
Mikäli voittajaa ei tavoiteta  kymmenen päivän kuluessa, arvotaan palkinto uudelleen. 


Arvonta-aika päättyy Isänpäivän ( 12.11)  iltana klo 24. Palkinnot postitetaan vain Suomeen.


ONNEA ARVONTAAN !

                                   
On meillä pirttitonttujakin. Jokaiselle lapsenlapselle on oma hahmonsa. 




20 kommenttia:

  1. Kahdella arvalla koittamassa onneani. Aivan mieletön saunatonttu.

    VastaaPoista
  2. 2 arvalla, ihana saunatonttu. Meidän saunakiulu on peritty talon mukana, niin kaipaisi uutta kiulua

    VastaaPoista
  3. Mukana yhdellä arvalla. Valkoinen olisi valintani.
    Ihana saunatonttu :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Mukava perinne. Aika veitikka tuo Hemminki, puhumattakaan pirttitontuista. Mukana yhdellä arvalla

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa
    seijaovalkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa. Ihana tonttu.

    VastaaPoista
  7. yhdellä arvalla mukana,ihana tonttu,valkoisen valitsen mervik75@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla mukana :) Valkoisen valitsisin.
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  9. 2 arvalla ja yllätä munt värinsuhteen 😊 kirsi.tikkanen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  10. Mukana 2 arvalla upea tonttu

    VastaaPoista
  11. Sulonen sauna tonttu ja Lapsenlapsille tehdyt tontut��, kahdella arvalla osallistun ja mustasta sauna kiulusta pudän enemmän.

    VastaaPoista
  12. Mukana oisin arvonnassa������

    VastaaPoista
  13. Mukana kahdella arvalla.
    merja.parviainen@netti.fi

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla mukana
    hanna.vainio@edu.lahti.fi

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukana. Musta kiulu olis hieno

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla mukana. Musta kiulu sopisi meidän saunan lauteille. Ihana saumatonta!

    VastaaPoista
  17. Mukana myös arvonnassa kahdella arvalla! :) ekheikkila(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukana. Musta kiulu ois hieno :)
    jmlehtim@hotmail.fi

    VastaaPoista
  19. Yhdellä mukana arvonnassa. Minulla ei ole saunatonttua, mutta Hupsis-ukko on. Saunatonttu pitänee laittaa kutsuun. Musta kiulu on kaunis.
    leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI