keskiviikko 6. joulukuuta 2017

ERILAINEN ITSENÄISYYSPÄIVÄ




Kesän kuvauskierroksilla puutarhassa tuli napsittua sinivalkoisia kuvia tätä itsenäisyyspäivän postausta varten. Aikamoinen määrä niitä kertyikin. Nyt itsenäisyyspäivän kuviot ajautuivat aivan erilaisiksi.



Suomi 100 Itsenäisyyspäivä sai meillä sellaiset puitteet, joita kesällä ei olisi voinut aavistaakaan.  
Emmepä olisi uskoneet, että molemmat olemme Oulun yliopistollisen sairaalan vuodeosastolla. Sairaalamaailma elää omaa elämäänsä ja sappikivetkin lähtevät olipa pyhä tai arki. 


Mukava oli havaita, että sairaalassakin huomioidaan  suuri juhlapäivä herkkujen muodossa.



Itsenäisyyspäivän perinteinen  hautausmaakierros oli pakko ennakoida paria päivää aikaisemmin.




Yhteistyökumppanini Nelson Garden lähetti minulle jokin aika sitten kauniin valkoisen amaryllispakkauksen. Amaryllis on avautunut täyteen loistoonsa sairaalareissuni aikana.
Nelson Garden juhlistaa satavuotiasta Suomea erityisellä Itsenäisyyspäivän amarylliksella ja lahjoittaa osan tuotosta Sotiemme Veteraanit -keräykseen.
Nelson Garden lahjoittaa Itsenäisyyspäivän amarylliksia myös Linnan juhliin, veteraanien ja lottien kahvitilaisuuteen. Tällä Nelson Garden haluaa osoittaa tukea ja kunnioitusta heille. Itsenäisyyspäivän amaryllis tulee olemaan jatkossa Nelson Gardenin jokavuotinen perinne, jolla kunnioitetaan veteraaneja. Kaunis ele yritykseltä.



 Isäni oli sotaveteraani. Hänen saamansa veteraaniviiri on kodissamme aina kunniapaikalla.



Äitini sisarussarjasta yksi velimies on saanut viimeisen leposijansa Paavolan sankarihaudassa. 



Hieman allapäin, kipuilevana erilaisen Itsenäisyyspäivän illan vietossa.








5 kommenttia:

  1. Hieman hätkähdyttävä postaus. Pikaista paranemista teille molemmille. Mahdollisimman hyvää itsenäisyyspäivän iltaa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Helpottavaa varmaan, että sekin leikkaus on nyt tehty!! Hyvää toipumista sinulle ja Ristolle! Toivotaan myös hyvää uutta vuosisataa Suomellemme!

    VastaaPoista
  3. Tämä itsenäisyyspäivä ei teidän perheeltä pääse unohtumaan. Pikaista toipumista toivottaa nimim. kivetön jo vuodesta 1972!

    VastaaPoista
  4. Pikaista paranemista! Kevättä ja valoisaa kohtihan pian mennään!

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI