torstai 11. lokakuuta 2018

Uusi kirja, josta varmasti lumoudut jo ensi selailulla - nyt arvonnassa


Millaisia olivatkaan lapsuuden joulut tässä pienessä kahden huoneen mökissä, jossa asui viisihenkinen perhe. Talossa asuneen Erkin kertomus pysäyttää. Köyhissä oloissa vietetyistä jouluista on jäänyt hänelle lämpimiä muistoja -  lukija pystyy aistimaan joulun ajan ihanat tuoksut ja tunnelmat. Joulusaunaan juoksun riemu on elävästi kuvattu.  


Millainen on joulu pienessä, punaisessa rautatieläismökissä, jonka nimi on Villasukka. Joulupöytä katetaan siellä nyyttäriperiaatteella. Kaikille riittää jalkojen lämmikkeeksi Katin äidin neulomat villasukat. Miten sukkajoukko viettää aikaa, sen voit  lukea kertomuksesta. 



Kirjaan on päässyt Katin äidin salainen bebe-leivosten resepti. 






Millä ikinä tekeekään herkutella, siihen on jouluna lupa. Näin on Arjan ja Matin perheessä. Heillä herkutellaan perinteisten jouluruokien jälkeen pitsalla. 


Kirjassa esitellään erilaisten ihmisten joulua ihanin kuvin ja kertomuksin. Käydään Suomenlinnassa ja Lapissa nuotiokahvilla. 



Lumoavia tunnelmakuvia löytyy erilaisten joulujen kuvausten yhteydestä 




















Suloisten koirien kuvia löytyy useammasta joulukuvauksesta. 







Mukavia jouluisia reseptejä  ja jouluisia askarteluvinkkejäkin on mukana.



Kirja on Ilona Pietiläisen uusin tulokas: Tervetuloa jouluun (Docendo). Säteilevät kodit, satumaiset ideat ja lempeät tarinat. 




Kiitos Docendolle blogiyhteistyöstä.  Ilokseni voin laittaa arvottavaksi yhden kappaleen tästä Ilonan uudesta kirjasta. 

ARVONTAAN  

voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen, joko joulujutut polttelevat sinua. Viimeistään tämän kirjan selailun jälkeen tulee jo joulufiilis. 

Arvonta alkaa nyt ihan heti ja päättyy Helvin päivän iltana maanantaina 15. 10 klo 23.59. 

Ilmoitan voittajan tiistaina 16.10 blogissani. 
Halutessasi voit laittaa kommenttiin yhteystietosi, mutta  sähköpostiosoitteita ei saa enää kysellä, joten seurailehan  blogista, suosiko arpa sinua.

Postitan kirjan vain Suomessa olevaan osoitteeseen. 

Onnea just Sinulle arvontaan!



  


66 kommenttia:

  1. Tuo kirja näyttää todella ihanalta!

    En oo vielä joulua kerennyt ajatella, joten ei vielä polttele. Joulun tunnelmaa ja ruokia kyllä odotan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on todella ihanan jouluinen.

      Poista
    2. Ihanan näköinen kirja, mukana kilpailussa!

      Poista
    3. Onnea arvontaan. kirja on tosi kiva.

      Poista
    4. Haluaisin kirjan varmaan on paljon kaikkea tietoo miten ennen elettiin

      Poista
  2. Ihan vielä ei joulu mielessä polttele, mutta mukana ollaan arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  3. Kynttilöitä on jo kaivettu esille,samalla silmäilty vielä varastossa olevia joulukoristeita. Yritän vielä malttaa hetken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo kaivoin ulkokuuseen valot, kun on niiiin pimeää.

      Poista
  4. Ei polttele joulu vielä, mutta arvonnassa olen mielelläni mukana.

    VastaaPoista
  5. Ihana kirja ja ihana blogi!

    VastaaPoista
  6. Kyllä. Jouluvalot asennettu, glögiä juotu, torttuja paisteltu ja saunaan kaivettu löylyvettä varten joululöylytuoksu. :)
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinullahan on joulufiilis hyvällä mallilla. Minulla ei vielä ole ihan noin pitkällä, vaikka ulkokuusessa valot jo onkin.

      Poista
  7. No vielä ei ole joulufiilistä tullut. Mutta onhan tässä vielä aikaa. Mukaan tunnelmallisen kirjan arvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan. Tämä kirja kyllä panee jo fiilistelemään.

      Poista
  8. Joulua jo aloitellaan valojen laittamisella ulos ja sisälle. Ihana kirja ja toivotan sinulle hyvää lokakuuta.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Glögiä olen jo juonut, valoja kaivettu varastosta esiin ja pian alkaa joululaulujen kuuntelu!

    VastaaPoista
  10. Jotain joulujuttuja olen jo miettinyt, mutta vähän lähempänä sitten enemmän.
    Ilonan aikaisemmat kirjatkin ovat olleet niin ihastuttavia.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Ilonan kirjat ovat kyllä hurmaavia. Onnea arvontaan!

      Poista
  11. Eilen kuolasin kaupassa glögihyllyn kohdalla,mutta sain hillittyä itseni.Joulufiilis iski ihan kunnolla, kun satoi lunta ja jouluaskartelut on mielessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huomenna vähän rauhoittuu,ei tule lunta vaan kesäiset lukemat. Meillepäin on luvattu 19 astetta. Pitäisiköhän ottaa joulukuusesta töpsei pois. Onnea arvontaan!

      Poista
  12. Joulukoristeeita jo vähän katseltu ja kynttilävarasto katsastettu. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  13. Kudin kilisee iltaisin ja kirjoja pukin konttiin ostettuna. Pakettinauhoja löysin viime vkl. Joulukortin ja pakettikorttien malleja suunnittelen hiljalleen. Ei siis vielä pahemmin =) Ihana kirja arvonnassasi. Mukana arvonnassa. jaana.ylikorkala@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinullahan on jo hyvällä mallilla jouluajatukset. Onnea arvontaan!

      Poista
  14. Lumoava teos. Nuo bebeleivokset jäivät kutkuttelemaan mua. Mukana.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bebet ovat kyllä herkun näköiset. Ihan pakko oli laittaa niistä kuvakin. Kirjassa on niiden ohje. Onnea arvontaan!

      Poista
  15. johan se on joulua ajateltava.saippuat jo ostin honkkarista.ihan ite huomasin.ihana kirja.osallistun arvontaan t.jouluakka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun sinulla on kiva nimi - jouluakka. Onnea arvontaan!

      Poista
  16. Viikonloppuna varmaan paistan ensimmäiset joulutortut ja siitähän se sitten alkaa...
    Pakettinauhoja varten on tulostin tilauksessa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas tuli mieliteko torttuihin. Pitäisköhän paistaa lapsenlapsille. Onnea arvontaan!

      Poista
  17. Odotan erityisesti tätä joulua, kun olen juuri kesällä muuttanut 1800-luvun lopun omakotitaloon ja luvannu jouluna yhden pyhäpäivän ruuat laittaa. Jännittävää mitä siitä tulee.
    -Mirjami-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhassa talossa on mukava tarjota ihan perinteiset jouluruuat. Meillä talo on 250- vuotta. Naurista kai pitäisi tarjota. Onnea arvontaan!

      Poista
  18. Kirjasta tulee mieleen tuulahdus entisajan jouluista.
    Jotain ostan pukinkonttiin, kun kohdalle sattuu, mutta en voi sanoa joulun polttelevan. Vielä.

    VastaaPoista
  19. Ei ihan vielä. :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei vielä tarvikkaan, kun kesäkelit tulevat takaisin. Onnea arvontaan!

      Poista
  20. Ihanan oloinen kirja,on jo joulu innostus <3

    VastaaPoista
  21. Ei kovin paljon vielä ole laitettua joulua, sitten joulukuun alussa vasta alan laittaa joulua. Kaunis kirja ja osallistun arvontaan.

    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kiva kirja, että kannattaa osallistua. Onnea arvontaan!

      Poista
  22. Ihme kyllä, tänä vuonna en oo vielä alottanut edes joululaulujen kuuntelua niin kuin yleensä jo syyskuussa. Joulufiilistä ootellessa...😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläpä tässä on aikaa yllin kyllin jouluun valmistautumisessa. Onnea arvontaan!

      Poista
  23. Joululahjat ostettuna valmiiksi ja nyt vain sit odotellaan. :) Heräte ostokset sit lähempänä joulua lahjoihin sekä oon jo jouluradiota kuunnellu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet jo tehnyt vaikeimmat eli joululahjat ostettu! Onnea arvontaan!

      Poista
  24. oon jo miettinyt joululahjoja ja alotin jo syksyllä jouluaskartelut. aijon tehdä karkkikuusia. itsetehdyt huovutetut koristeet jo lähes valmiina.

    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpas sina Annina jo pitkällä jouluvalmisteluissa. Onnea arvontaan!

      Poista
  25. Kynttilöitä ja valoja laitellut. Olisipa ihana päästä fiilistelemään tämän kirjan äärelle. -Heidiäm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kyllä mitä parhain, vaikka joululahjaksi. Onnea arvontaan!

      Poista
  26. Pikkusen polttelee jo. Kortteja jo ostettu ja yhet tortutkin paistettu, mansikkahillolla tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Anne arvntaan! Sinullahan on jo joulufiilis, kun tortutkin on syöty.

      Poista
  27. Polttelee aika paljon jo.Ensimmäiset klögit on juotu ja ulkovalosarjoja laitettu paikoilleen.Viikonloppuna paistuu ensimmäiset tortut.
    Ihana kirja arvonnassa.
    tuulalievonen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas olet jo joululuisissa tunnelmissa. Onnea arvontaan!

      Poista
  28. Ensimmäiset kynttilät sytytelty eli joulufiilis alkaa tulla

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, tänään kyllä joulufiilis vähän katosi, kun oli 20 astetta lämmintä. Mutta kuusen valot pidin.
      Onnea arvontaan!

      Poista
  29. Olen sellainen hidas joulunvalmistelija, joulun alus viikolla on sitten hommia aina kasapäin.
    Petri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaisi aloittaa kuule vähän aiemmin. Onnea arvontaan!

      Poista
  30. ihanaa, maalaisjoulu. Lapsuus tulee mieleeni. Mukana. Tahdon lukea kirjan. nimimerk. jouluhupsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, minullakin lapsuuden joulut maalla. Ihania muistoja. Onnea arvontaan!

      Poista
  31. Vielä joulu ei ole erityisemmin kolkutellut, mutta myönnän kyllä miettineensä jo parille ihmiselle erilaisia joululahjaideoita.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI