maanantai 23. huhtikuuta 2018

KESÄN MERKKEJÄ JA ARVONTAA


Ensimmäiset merkit siitä, että kesä ehkä tulee. 


Sinivuokko ehtii aina ensimmäisenä kukkaan.



 Toki lunta on vielä  niin, ettei saapasvarsi tahdo riittää, mutta lämpimimmillä paikoilla kesän merkit näkyvät. Näin on kevään edistymisen tilanne V- vyöhykkeellä Oulusta 50 km etelään. 


Kylvöhommmiin meillä ei päästä vielä ainakaan kuukauteen. Hyvä, jos sittenkään. Ihan kateeksi käy, kun katselee eteläisemmän Suomen puutarhapostauksia, miten pihat ja puutarhat on jo siivottu ja uusia istutuksia pääsee jo tekemään.

Kylvöhommia odotellessa laitan liikoja siemenpusseja ARVONTAAN.

Tässä ensimmäisessä lajitelmassa on mm. erilaisia papuja. Tiesitkö, että Puutarhaliitto ry ja Kotimaiset kasvikset ry on valinnut tämän vuoden kasviksi herkulliset pavut. Tavoitteena on tämän monipuolisen kasvisryhmän käytön ja viljelyn lisääminen.

Kuuluvatko pavut sinun perheesi ruokavalioon?

Pavut ovat ruokaisia ja sisältävät moniin muihin kasviksiin verrattuna enemmän kuituja, foolihappoa ja valkuaisaineita, mikä tekee niistä arvokkaita erityisesti osana kasvispainotteista ruokavaliota. Pavut keventävät sekaruokailijankin annoksia, sillä niissä on vain vähän kaloreita suhteessa niiden sisältämiin ravintoaineisiin.





Toinen arvontalajitelma käsittää mm.  microgreen- siemeniä.   Niitä voi kylvää ympäri vuoden vaikkapa talouspaperiin tai  kesäaikaan myös avomaalle. Niistä saa nopeasti satoa. Kasvuaika on vain noin 10 päivää.  Jos haluat kasvatta hieman isompia  babyleaf- lehtiä, voit leikata kasvupisteen yläpuolelta, jolloin kasvu jatkuu ja satoa voi kerätä useamman kerran. Käytä versoja salaateissa, voileivän päällä ja koristelussa. Voit siis kasvattaa näitä sisätiloissa, parvekkeella tai ulkona.



Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen, kumpi  lajitelma olisi mieluisampi ja miksi. Molemmissa on 7 siemenpussia.

Kiitos Scheteligille siemenistä. Scheteligin siemenluetteloon  voit tutustua  TÄSTÄ.

Kirjoita kommenttisi viimeistään  lauantaina 28.4,  niin olet mukana arvonnassa. Muista laittaa kommenttiin myös yhteystietosi (sähköpostiosoitteesi). Postitan siemenet vain Suomessa olevaan osoitteeseen.

Onnea arvontaan! 





43 kommenttia:

  1. Heipä hei! Osanottoni suruusi!
    Kiitos, minulle kelpaisi siemenpussukat, papuja aioinkin kasvattaa. Viime kesänä lähettämäsi ilmasipulit ovat oikein terhakoita. Terv. Mummukka maalta ym mitä nimiä nyt käytänkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Myttynen, niin kipeältä tuntuu, ettei sitä sanoin voi kuvata.
      Kiva, että sipulit ovat selvinneet talvesta. Ne ovat kyllä aika varmoja kasveja. Minullakin ilmasipulit näyttävät lumen seassa oikein virkuilta.

      Poista
  2. Osallistun kakkossetin arvontaan koska ei ole niin paljon maata että voisiherneitä, papuja ym kasvattaa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klaara, onnea arvontaan. Microleafit ovatkin käteviä vaikkapa sisällä kasvatettaviksi.

      Poista
  3. Papuja ei ole koskaan liikaa!

    VastaaPoista
  4. Osallistun tuon 2. lajitelman arvontaan, kun on niin mielenkiintoisia ja osa minulle ihan tuntemattomia lajikkeita. Oi kun sinivuokko on kaunis! Voimia sinulle kevääseen. Minullakin hautajaiset edessä, kun äitini 90 v lähti pitkän sairauden uuvuttamana tästä maailmasta. nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Osallistun arvontaan ja papujen siemenet olisi sopivimmat. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Hei,microgreen kiinnostaa enemmän. En ole koskaan talvella kasvattanut vihreää,olisi mukava kokeilla. sirkka.lukkari@gmail.com

    Päivä päivältä valoa kohti. Onneksi keväällä ja kesällä on paljon puuhaa kasvien kanssa. Voimia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkka, voimia tarvitaan, välillä tuntuvat olevan aivan minimissään.

      Onnea Sinullekin arvontaan!

      Poista
  7. Papulajitelmaa olisi ihana kokeilla :)! inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Inka arvontaan. Minäkin aion tehostaa papujen kasvatusta. Kasvissyöjä kun olen, ovat hyvä lisä ruokavalioon.

      Poista
  8. Microgreen kasvatus kiinnostaisi, koska niitä kaiketi voi kylvää jatkuvasti. Pavut ovat vieraampia, en oikein osaa käyttää kuin niitä pitkiä vihreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Microgreenit ovat hyvviä, kun voi kavatella sisällä. Tänä talvena olen harrastanut niitä.

      Poista
  9. Halauksia sinne! Osallistun arvontaan, valitaanpa tällä kertaa vaikka jälkimmäinen setti, papuja löytyy jo kotoa sen verran paljon. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  10. Minua kiinnostaisi tuo alimmainen setti,tuntuvat helpommilta saada kasvatettua. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Papuja olen kokeillut monena kesänä huonolla menestyksellä, vaikka niiden kai pitäisi olla helppoja kasvatettavia.Osallistun siis papujen arvontaan, koska en aio antaa periksi:)
    amto@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Kokeilehan uudelleen, kanankakkaa silloin tällöin, niin jopa rehottavat.

      Poista
  12. Mukana arvonnassa, ensimmäinen paketti maistuisi meillä koko perheelle :P
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Pavut ja tilli olis mieluisampi, ollut suunnitelmissa tälle vuodelle :)
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  14. Papuarvontaan tulen mukaan. Ihania kesän merkkejä. Ollaan iloisia noista puenistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leila, onnea arvontaan. Joskus pienet asiat tuottavat valtavasti iloa, onneksi niistä osaa nauttia.

      Poista
  15. 2. lajitelma kiinnostaisi :-)
    jokinen.sara(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kaunista. Ette te niin jäljessä olekaan kevään suhteen, kun se kunnolla käynnistyy.
    Siemenet on jo hankittu, joten en ole mukana arvonnassa tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jospa kesä alkaa vapun jälkeen tulla vauhdilla.

      Poista
  17. Kaikki siemenet kelpaa.
    sc.smolander@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Pavut ovat minun juttuni, helppo kasvattaa ja usein runsassatoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen onnistunut papujen kanssa. Onnea arvontaan!

      Poista
  19. Pavut ovat mun juttu :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Pavut ovat suosikkeja. Aina tulee uusia lajeja joita on mukava kasvattaa ja syödä.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aila, onnea arvontaan. helppoja kasvatettavaia, eikö vaan.

      Poista
  21. papuja ,lehtikaalia,maa-artisokkaa ja kesäperunoita kasvatan tänäkin kesänä lisäksi salaattivärkkejä ja kukkia , siemenet on vielä kaupassa joten olis oikein kiva voittaa tämä arvonta t. kristiina.myllyniemi@pp.inet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaa, nythän siemenet olisivat sinulle enemmän kuin tarpeen.

      Poista
  22. Voimia! Molemmille paketeille löytyisi käyttöä, mutta jos toinen vain pitää valita, valitsisin microgreen- siemenet :) riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI