Suruista suurin on kohdannut minua

Moni teistä on lähettänyt minulle viestejä ja kysellyt, missä olen, kun blogia ei päivitetä.

 
Rakas mieheni nukkui ikiuneen maaliskuun 20. päivä.  Aggressiivinen tauti vei voiton.

Mieheni oli auttavainen, huolehtivainen, vaatimaton ja nöyrä. Oman sairauden edetessä hän nöyränä totesi, että elämä on tällaista. Ei sille mitään voi.

-   Puutarhamme hoitaminen tuli hänellekin eläkepäivillä rakkaaksi harrastukseksi. Hänen toiveensa oli, että jatkaisin blogin kirjoittamista. Sanoja vain ei nyt tahdo löytyä. 

    Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. 

Hän on matkalla lapsuuden metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. 

Siellä laulavat toisenlaiset linnut.

(  Sirkka Turkka)