torstai 19. heinäkuuta 2018

Saalista tuli ja arvottu on



Tänään  kävimme tavoittelemassa suurta kalansaalista viime kesäisen saaliin innoittamana. Sateeton kesä näkyy Siikajoessakin. Rannat ovat liejuiset ja vesi matalalla. Onki"miesten" on vaikea päästä syvemmille vesille. Rannan lieju imaisee jalat ilkeästi puolisääreen. Siitäpä sitten rimpuilet itsesi irti. 



Lapsenlapsistamme nuorimmalla, Siljalla, on yleensä paras kalaonni, vaikka hän mesuaa ja molskii eniten onkensa kanssa. Niin tänäänkin. 

Olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin kalastukseen sopivat. Yli 30 astetta hellettä. Lähtiessä jo tiesi, ettei saalista juuri tule eikä matojakaan tahtonut löytyä, kun maa on rutikuivaa.
  

Niin vain Silja nappasi päivän ainoan kalan. Onneksi niin. Hauska nähdä, miten kymmensenttinen ahvenensintti voi pelastaa jonkun päivän. 

Kaijalla sen sijaan kävi tuuri tämän päivän blogiarvonnassa. (mukana arvonnassa, kumpikin tuote on uusi tuttavuus. kaimaen1(at)luukku.com) Kaija nappasi Jaakontaian lahjoittaman palkinnon.  Kaija onnittelut, voitit tämän Jaakontaian lahjoittaman kolmen tuotteen setin.







 Jaakontaika- suihke on valmis heti käytettäväksi + Jaakontaika- tiiviste, josta saa laimentamalla lisää suihketta +  Carbon Kick® Booster, jota lisätään  Jaakontaika- suihkeeseen. 
Jakontaika on luonnonmukainen lehtilannoite, sisä-ja ulkokasveille.  Carbon Kick® Boosterilla terästettynä se tehoaa härmään, punkkeihin, ripsiäisiin ja ansarijauhiaisiin. 

Kiitos Jaakontaialle arvontapalkinnoista!


Mukavia hellepäiviä itse kullekin. 




2 kommenttia:

  1. Hienot kesäkuvat.
    Onnea voitosta Kaija.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Viestiin vastattu!
    Kiva kokeilla uusia tuotteita.

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI