keskiviikko 15. marraskuuta 2017

LIISAN PÄIVÄ sunnuntaina - ARVONTAA




Liisan päivä, marraskuun 19 päivä, on ensi sunnuntaina. 

Vietetäänkö teillä nimipäiviä? Miltä tuntuisi, jos tällainen vanha perinne heräteltäisiin henkiin kyläkulmilla tai vaikkapa kerrostalorapussa? Tai edes lähisukulaisten ja ystävien kesken?

Lapsuudessani Paavolan keskikylällä vietettiin ennen vanhaan nimipäiviä. Koko kyläkunta kokoontui iltasella nimipäiväkahaveille niinkuin  meidän paikallismurteessa sanotaan.  Lasten saama lahjamäärä oli melkein joulun veroinen. Hyvän kyläyhteisön merkitys on ollut sanoinkuvaamattoman  tärkeä. Kauempana asuvilta sukulaisiltakin tuli postikortteja ja pikkupaketteja. 
Harmillisesti nimipäiviä ei enää juuri vietetä eikä kortteja lähtellä. Mitä nyt joltain sattuu nettikortti tulemaan sähköpostiin tai facbookiin.  Ei aina niitäkään. 





Liisan päivän kunniaksi järjestän nyt nimipäiväarpajaiset. 
Viime viikolla olin blogissani saunateemassa ja samalla teemalla jatketaan. 



Kiulut on arvottu, voittajat löytyvät edellisestä postauksesta. Makoisia löylyjä uusien kiulujen myötä Hannamari ja Annikka.


Nyt on vuorossa pyyhkeiden arvonta.  Kaksi kappaletta Vera-Veran ihania kylpypyyhkeitä. Pyyhkeen koko on 68 cm x 134 cm.


Vera-Vera on Oulussa, omassa kotikaupungissani, toimiva nuori suomalainen yritys. Vera-Vera suunnittelee ja valmistaa laadukkaita sisustustuotteita ympäristöarvoja  unohtamatta. Suomalaisuus, ekologisuus ja luonnollisuus ovat Vera-Veran tuotteiden peruspilareita. 




 Tällaisista Vera-Veran kylpypyyhkeistä on nyt arvonta blogissani.  Pyyhkeet ovat värjäämätöntä, pehmennyskäsiteltyä 100% pellavavohvelia. Ne on valmistettu Suomessa. Materiaali-infon voit lukea  TÄSTÄ

Yhdelle onnekkaalle kaksi kylpypyyhettä. Palkinnon arvo on noin 130 euroa. 

Haluaisitko itsellesi tällaiset ihanan tuntuiset pyyhkeet tai sopisivathan nämä joululahjoiksikin.

 Näin osallistut  ARVONTAAN

1. arpa - olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi ( oikealla olevassa sivupalkissa "Lue") 


2. arpa 

tykkäämällä sivustani Takalo-Roppola Facebookissa 


Kirjoita kommentti tähän postaukseen: kerro, oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla. Laita kommenttiin yhteystietosi esim. sähköposti, jotta palkinto saadaan postiin. Palkinto postitetaan vain Suomeen.
Mikäli voittajaa ei tavoiteta  kymmenen päivän kuluessa, arvotaan palkinto uudelleen. 


Arvonta-aika päättyy Liisan päivänä 19.11 klo 18.00. 



ONNEA ARVONTAAN !








23 kommenttia:

  1. Nimipäivät pitäisi olla hauskat, helpot juhlat! Ei mitään mässäystä tai sellaista. Erään kyläyhdistyksen kanssa pidimme sellaisia tietyillä säännöillä. Kukkakimppu oli ainoa lahja, sen vuodenajan mukainen luonnosta suoraan, upean laulun kera. Ja emäntä kaivaa esille mitä oli. Sitten pelasimme jotain hauskaa lautapeliä tai muuten juttelimme. Se toimi muutaman vuoden. Sitten taas unohtui. Toivon Liisalle tulee mukavaa päivää siitä!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut nimipäiväsi johdosta!
    Kahdella arvalla mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Osallistun yhdellä arvalla. Kauniita pyyhkeitä. Ihanaa, että ne on Suomessa valmistettu, useimmat yritykset kun tuntuvat valmistavan/valmistuttavan tuotteensa jossain muualla. Lämpöiset nimipäiväonnittelut sinulle jo etukäteen! Nimipäivien vietto olisi mukavaa, mutta eipä täällä lähellä asu juuri ketään, ketä kutsua käymään.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut nimipäivän johdosta! Ihania pyyhkeitä, kyllä olisi kiva joululahjaksi vaikka itsellekin. Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  5. Onnittelut nimipäivän johdosta! Ihana kuk on suomalainen yritys ja pellava materiaalina! Mukana kahdella arvalla.
    millsmari@yahoo.com

    VastaaPoista
  6. Onnittelut ja valoa päiviisi.
    Mukana kahdella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  7. Meillä onkin näköjään samana päivänä merkkipäivät; minulla synttärit ja sinulla nimpparit. Onnea jo etukäteen ja takakoipeen <3
    Kahdella arvalla mukana kivassa arvonnassa :)

    VastaaPoista
  8. Mukana yhdellä arvalla!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  9. Hyvä idea tuo nimipäivä-perinteen elvyttäminen. Meillä on perheessä joka kuukausi useammat synttärit, joten nimppareiden vietosta on luovuttu sovinnolla.
    Mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  10. Onnittelut nimpparien johdosta!Kahdella arvalla mukana:)
    amto@suomi24.fi

    VastaaPoista
  11. Meidän perheessä ovat nimipäivät vain HyvääNimipäivää-tervehdyksinä. Yhteisöni kokoontumisissa, jos sattuu olemaan nimipäiväsankari paikalla, kajauttaa nimipäivälaulun sankarille ihan laulukööri. Kahdella arvalla mukana.
    Hyvää Liisan-päivää!

    VastaaPoista
  12. Yhdellä arvalla mukana! Ystäville lähetän nimipäiväkortit,tutuille tulee naputeltua onnittelut netin kautta.

    VastaaPoista
  13. Onnea nimipäivän johdosta! :) Eipä oikeastaan enää nykyään tule vietettyä nimipäiviä... Sääli :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnittelut nimipäivän johdosta,
    Kyllä nimipäivinä aina onnittelen ja sehän on tärkeä päivä, mutta suuremoia juhlia emme vietä.

    VastaaPoista
  15. Onnittelut! :) Onnittelen kyllä nimipäivinä, mutta kortit ovat jääneet.
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Onnea tulevan nimipäivän johdosta!
    Kahdella arvalla mukana :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana ihanassa arvonnassa yhdellä arvalla💕💕ja Paljon Onnea nimmarin johdosta🌹🌹 kauniimpaakuinkoskaan@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukana. Todella kauniit pyyhkeet! <3 kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Meillä on nimppareita juhlittu enemmän tai vähemmän aina. Hyvä syy juhlaan ;)
    Yhdellä arvalla mukana! Onnittelut nimipäivän johdosta! 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Nimipäiväonnittelut! Mukana kahdella arvalla.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Nimipäiväjuttuja ollaan juuri vietetty Kuopuksen kanssa! Hänellä on kaikkien kolmen nimen nimipäivät viikon sisään. Ja keskustelunaiheena oli juhlat. Ja pohdittiin miksi nimipäivät ovat vain oman perheen kesken. Koko kylän nimipäiväjuhlat kuulostavat ihanilta! Ja onpas ihanat pyyhkeet! Arvonnassa mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  22. Pellavavohveli on uusi tuttavuus. Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  23. Meillä vietetään perheen kesken nimipäiviä
    arvonnassa mukana yhdellä arvalla

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI