Kerrankin oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Nimeltä mainitsemattomassa oululaisessa liikkeessä oli pääsiäisen alla tarjolla kahden euron kappalehintaan tuuheat, ainakin kymmennuppuiset pelakuut.
Kutsutko sinä näitä pelakuiksi, pelargonioiksi vai pielikeiksi? Pelakuiksi näitä meillä ennen kutsuttiin ja edelleenkin niin. Vanhan talon pirtin ja porstuan ikkunoille ei voi muuta ajatellakaan kuin näitä pelakuita. Kesän mittaan nämä punaiset vaihtuvat Mårbackoihin, kunhan talon vanha kanta aloittaa kukinnan. Sen jälkeen nämä punaiset saavat väistyä ulos.
Pääsiäisen askareisiin kuului uudelleen purkittaminen saviruukkuihin. Ei voi ajatella, että 1700-luvun pirtin ikkunoilla olisi muoviruukkuja. Pelakuiden multana käytän vain ja ainostaan Biolanin mustaa multaa. Se näyttää käsissäkin jo niin syötävän hyvältä.
Istutuspohjaa terästän mykoritsalla. Sitä myydään 150 gramman pusseissa, pieni pussi, mutta erittäin riittoisaa.
Biolan RootgrowTM -mykorritsaa käytetään kasveja istutettaessa. Mykorritsa lisää kasvin juuristopinta-alaa ja kasvin kapasiteettia ottaa ja käyttää ravinteita sekä vettä.
Biolanilla on tämän kevään uutuutena kasviperäinen lannoite.
Biolan Kasviperäinen lannoite on luonnonmukainen lannoitejauhe kesäkukille, salaateille, yrteille, huonekasveille ja taimille. Tuote on valmistettu kasviperäisistä raaka-aineista ja se sisältää kasvin tarvitsemat pää- ja hivenravinteet. Lannoite myös aktivoi kasvualustan pieneliötoimintaa. Se sisältää merileväjauhetta, jonka sisältämät luonnon tehoaineet edistävät kasvien ravinteidenottoa ja hyvinvointia.
Mielenkiintoinen uutuus on myös yrtti- ja taimilannoite, joka on valmistettu syötävien sirkkojen kasvatuksessa syntyvästä sivuvirrasta, joka sisältää sirkkojen lannan lisäksi kasviperäistä rehua.
|
Näistä tuotteista tein "coctailin" pelakuun ruukun pohjamultaan.
Saapas nähdä, millaisen tujauksen nuo tekevät pelakuilleni. Viime kesän kokemuksen perusteella ainakin mykoritsalla oli mielestäni hyvä vaikutus. Lannoitteena silloin oli vain ja ainoastaan kanankakka. Nyt on kiva kokeilla näitä muitakin.
Viime kesän pelakuut kukkivat valtoimenaan jouluun asti. Sen jälkeen annoin niille talvilevon ja leikkasin kukat pois. Talvilevon aikana annan niille jokaisella niukalla kastelukerralla merileväuutetta.
Tämä postaus on blogiyhteistyössä Biolanin kanssa.
Biolan lahjoittaa blogini lukijoille arvottavaksi kaksi purkkia yrtti- ja taimilannoitetta eli tuota sirkkalannoitetta. Kiitos jo tässä vaiheessa lahjoituksesta.
ARVONTAAN osallistut kommentoimalla tätä postausta
lauantaihin 27.4 klo 22.00 mennessä. Eli kahdelle kilon purkki sirkkalantaa.
Kirjoitappa kommentissasi, miten sinä hoidat ruukkukukkiasi. Mielelläni lukisin pelakuiden hoidosta. Varmaan moni muukin. Facebookin kasviryhmissä kysellään tuon tuostakin pelakuiden talvettamisesta. Voit lisätä halutessasi kommenttiin jo yhteystietosi (sähköposti). Ja hox! palkinnot postitetaan vain Suomessa olevaan osoitteeseen.
Onnea arvontaan!
Ei ole tällä hetkellä pelakuita hoidettavana kun liiallisella kastelulla ja jollain öttiäisillä tuli "tapetuksi" talven aikana 1 ainoa pelakuu. Mutta tarkoitus oli kyllä ostaa uusi tilalle kunhan löydän jostain.Merileväuutetta annan talvikuukausina kukille ja maaliskuussa rupean antamaan ensin vähän liuosmaista kukkaravinnetta ja eilen laitoin juuri ravinnepuikot ruukkuihin niin nyt ei tarvitse huolehtia lannotteista 2-3 kk.
VastaaPoistaSirkkalanta ois mielenkiintoinen uutuus,en ole aiemmin käyttänyt.
Mielenkiintoista, että sirkkojen kasvatus on poikinut tuommosenkin tuotteen. Olisipa hauska kokeilla sen tehokkuutta, siispä osallistun mielelläni arvontaan. Minun ainokainen pelargonini talvehti vahingossa onnistuneesti työhuoneessa, jonka lämpötilaa pidämme ympäri vuoden hieman muuta asuntoa viileämpänä. Talvena aikana en hoitanut sitä muuten kuin kastelemalla erittäin harvoin ja erittäin vähän. Onnistumisesta innostuneena ajattelin hankkia tänä vuonna uusia pelakuita. Aurinkoista huhtikuun loppua! :)
VastaaPoistaMinulla on talvehtinut n.12 pelakuuta kellarissa jo vuosia.Helmikuun lopulla kannan ne sieltä viileään vinttikammariin. Hassua on se, että en ole vaihtanut niiden multia, hmm..en edes muista milloin.Minun ei ole varaa käsitellä multia asuintiloissa allergisen astman takia ja jotenkin se mullanvaihto kesällä aina vain unohtuu.Lannoittanut olen Biolanin kanankakkarakeilla joko liuoksena tai tekemällä poteron multaan varastolannoitukselle.Hyvin ovat pärjänneet ja kukkineet.
VastaaPoistaSirkka patukkaa on jo tullut koettua, joten nyt lienee lannoitteen vuoro? Jos se on hyväksi minulle niin miks ei pelakoillekin!?
VastaaPoistaMielenkiintoisen tuntuinen lannoite.ihan kukkien yleislannoittella hoidan kukkia. Ja pelargonioita on ollut talvehtimassa kellaritiloissa. Salli.moilanen35@gmail.com
VastaaPoistaPelargoni ja Pelakuu on meidän suussa,Pielikki on ihan uusi (mutta hauska) nimi:)
VastaaPoistaTörmäsin jossain nettimainoksessa tähän sirkkalantaan ja minusta se on mainio idea hyödyntää sekin jäte.Normaalisti olen kanankakalla hoitanut ja viime kesänä ripsautin palanutta hevosenlantaa kukillekin:)
Hyvä, että tämänkin "sivutuotteen" pystyy hyödyntämään.
VastaaPoistaPelargonioiksi minä noita kutsun.
Merileväuutetta tai kanankakkaa olen käyttänyt useimmille kukille lannotteeksi. Atsaleoille ja rhodoille perunalannoitetta.
Pimeässä kellarinrapussa ovat pelargonit talvet viettäneet.
Pelakuu, lannoitepuikkoja ja käpyjä olen käyttänyt ja tietysti merilevä uutetta syksyllä. Sirkkalanta on uusi tuttavuus kaimaen1(at)luukku.com
VastaaPoistaOnnea Kaija, arvontavoitto sinulle, sähköpostisi palautuu tuosta osoitteesta
PoistaOnpa upeat valkoiset pelargoniat, ainakin sinun lannoitteesi näyttää hyvin tepsivän kukintaan. Omiani lannoittelen joko kanankakkaliuoksella tai kesäkukkalannoitteella, hyvin ovat kukkineet. Useimmat ovat jo vanhoja, talvetan ne kellarissa. Mutta joka kesä täytyy ostaa jokin uusi. Messuilta yleensä jokin erikoispelakuu.
VastaaPoistaPelakuut viettävät talven varastossa. Joskus paremmin ja joskus huonommin.
VastaaPoistaTuoksupelargonian lehdistä voi tehdä marjojen kanssa tarjottavaa kastiketta.
Lannoitus kerran viikossa.
karhuoja@gmail.com
Pelakuitahan ne, pari ruukkua minullakin talvehti. No en ole noista sirkoista ennen kuullut.
VastaaPoistaOlen huono pelakuiden kasvattaja. Kesällä kyllä saan menestymään, mutta talven aikana onnistun ne tuhoamaan �� uutta lannoitetta olis kiva kokeilla !
VastaaPoistaKotona puhuttiin aina pelakuusta mutta jotenkin olen ominut pelargonian nyt aikuisena. Mukana arvonnassa. Iloista Vappua!
VastaaPoistaklaara49@luukku.com
Onnea Klaara, arvontavoitto sinulle. laitoin sähköpostia
PoistaPelakuiksi meilläkin kutsutaan,pelargonia ei oikein taivu savolaisen suuhun. Perhospelakuu ja pari muuta pitää aina olla. Ulos en niitä vie,eteläpiha on ihan liian kuuma pelakuille.
VastaaPoistakyllä ne on pelakuita,ostin juuri 2 orvokkipelakuuta. oletan,kirppiksen setä ei tiennyt nimeä,kasvattavat ne kyllä itse.t.vanha-akka
VastaaPoista