maanantai 26. elokuuta 2019

Arvonta suoritettu ja uusi arvonta heti perään


Nyt on kaunis morsian parhaimmillaan eli kärhöjeni lemmikki Beautiful Bride. Ihemeen hyvin se menestyy täällä Oulun korkeudella V- vyöhykkeellä. Puutarhojen esitteissä sen  kasvuvyöhykkeeksi esitetään III.


Monet muutkin puutarhassani  selviytyvät kärhöt ovat suosituksissa III- vyöhykkeellä menestyviä. Niinkuin tämä Niobekin. Suojainen kasvupaikka, runsaslumisuus vai mikä saa nämä menestymään näinkin pohjoisessa? Sitä puutarhassani kävijät kyselevät.


Mielestäni oleellinen tekijä on hyvä ja oikea-aikainen syyslannoitus. Kärhöille annan syyslannoitteen nestemäisessä muodossa, koska ne kasvavat mansikkamuovin- hakekatteen peittämällä alueella. Rakeinen lannoite vaatii aikansa liuetakseen muovin läpi ja varsinkin, jos kunnon sadepäiviä saa odotella, jää lannoittaminen herkästi vajavaiseksi.

Nekolla on nestemäistä syyslannoitetta litran ja kolmen litran kansiterissa. Kolmella litralla käsittelee jo melkoisen kasvimäärän.


Nestemäinen lannoite on hyvä siinä tapauksessa varsinkin, jos  syyslannoitus on vähän myöhässä. Elokuun puoliväliin mennessähän olisi hyvä lannoitteet nakella maahan. Nestemäisen lannoitteen kasvit pääsevät imaisemaan heti juurillaan. Ei tarvitse odotella ja toivoa sateita liuottamaan lannoiterakeita. Toki raelannoitus on helpompaa. Sen kun viskelee vain rakeista lannoitetta perennoille ja pensaille. Nestemäisen kanssa on vähän läträämistä mutta tehokasta kasveille.





Peruslannoituksena keväällä olen käyttänyt  luonnonkalia. Se soveltuu lannoitustilanteisiin, jossa ei tarvita typpilannoitusta. Elikkä syyslannoitukseenkin talvenaroille kasveille ja nurmikolle se soveltuu erinomaisesti.





Lannoittava vaikutus alkaa nopeasti pienen raekoon ansiosta. Kivaa levittää, kun ei pölise.



Merileväuute! Se on taika-aine minun Mårbacka- pelargonioiden talvettamisessa. Viileä huone ja silloin tällöin  pikkuriikkisen vettä, johon joka kerta laitan hieman merileväuutetta. Sillä olen saanut  vanhat pelakuuni talvetettua.



Onneksi satuin olemaan  elokuun pakkasöiden aikaan maalla. Kiikutin  pihalla olevat Mårbackani kasvihuoneeseen ja sain pelastettua ne.  Annat, Hannat, Ingridit ja Nikolait pääsevät taas talveksi merileväkuurillle. Merileväuutetta voi käyttää kasteluvedessä ja myös lehtisumutteena. 





Merileväuute sopisi myös puutarhakasveille. 
Noin pienestä muutaman desin pullosta ei oikein raaski loruutella ulkokasveille. Mielenkiintoista olisi tietenkin kokeilla silläkin tavalla tuon aineen tehoa. 



Mutta niistä arvonnoista.

Menneen viikonlopun arvonnassa tuotepalkintona on Biolanin lahjoittama syyslannoite voittajan toiveiden mukaan joko 10 litran pussi tai 5,5 litran pakki.

Onnettaren suosikki tässä arvonnassa oli

Parhaillaan etsin ohjeita mikä lannoite olisi hyvä ,maa aika hapanta,sammaloitunutta.

Raija, otatko minuun yhteyttä ( pekkalat at outlook.com), jotta saadaan sinulle lannoite  postiin. Otatko 10 litraa vai 5.5 litraa? 

Kiitos Biolanille palkinnosta! 

Ja heti perään uusi arvonta. Kiitos Nekolle arpajaisiin lahjoittamasta nestemäisestä syyslannoitteesta. 

Tähän NEKON ARVONTAAN osallistut kommentoimalla tätä postausta. Kerroppa, ovatko nestemäiset lannoitteet sinulle ennestään tuttuja. Millaisia kokemuksia sinulla mahdollisesti on niistä? 
Palkinto postitetaan vain Suomessa olevaan osoitteeseen. 
Toteutetaan tämäkin arvontajuttu nopealla aikataululla, jotta syyslannoite pääsee postiin. Elikkä osallistumisaikaa on torstaiaamuun 29.8 saakka. Silloin aamulla yhdeksän maissa ilmoitan voittajan täällä blogissa. 

Onnea arvontaan ja mukavia hellepäiviä! Niitähän pitäisi kai nyt olla tuloillaan koko maahan. 

Tämä postaus on yhteistyössä Biolanin ja Nekon kanssa. 



17 kommenttia:

  1. Minulla ei vielä kauheasti ole kokemusta lannoittamisesta.Ekan lanoitteen ostin viime keväänä,se oli kanakakkarae.Helppo sitä oli käyttää,mutta varmaan nestemäinen olisi riittoisampi.Tämä blogi on minulle uusi tuttavuus,mielenkiinnolla seuraan.Hyvää alkavaa syksyä kaikille!

    VastaaPoista
  2. Tämä vuosi oli ensimmäinen kun muistin laittaa syyslannoitteen! Yleensäkin lannoitusasiat ovat hiukan outo asia minulle. Kesäkukkia ja huonekasveja kyllä lannoitan, mutta perennapenkkien lannoituksessa tunnen epävarmuutta.

    VastaaPoista
  3. Olen käyttänyt nestemäisiä lannoitteita lähinnä huonekasvien ja esikasvatuksessa olevien taimien lannoittamisessa. Ulkolannoitteet ovat aina olleet jauheita tai rakeita. Ulkokasvien lannoituksessa minulla on runsaasti petrattavaa, joten syyslannos tulisi tarpeeseen.

    VastaaPoista
  4. Nestemäisistä tuttu on ainoastaan tomaatti&yrtti-lannoite, josta olen kyllä tykännyt kovasti.

    VastaaPoista
  5. Nestemmäistä lannoitetta en ole käyttänyt. Nestemmäinen olisi juuri kätevä nopean imeytymisen vuoksi. Syyslannoitteen olen antanut rakeisena ja se tosiaan vaatii joskus lisäkastelua jos on hyvin kuiva loppukesä jotta ehtii vaikuttamaan. ~Katja

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona olen sisä-ja parvekekukille antanut nestemäistä lannoitetta. Mökillä perennat ja kesäkukat ovat saaneet rakeina. Pienen mökkipaikkakunnan ainoassa puutarhamyymälässä ei ole valinnanvaraa. Aurinkoista syksyä!

      Poista
  7. Eivät ole tuttuja vielä, mielelläni testaisin.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Onpa ihanat kärhöt! Nestemäistä tomaattilannoitetta olen käyttänyt ja hyväksi havainnut, muuten ollaan menty rakeiden ja jauheiden kanssa.

    VastaaPoista
  9. Nestemäiset eivät vielä ole tuttuja.

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  10. En ole käyttänyt nestemäisiä lannotteita olen mennyt perinteisillä .Nekon lannotteita ei saa täällä kaupasta,mielelläni testaisin näitä.

    VastaaPoista
  11. Kyll' nestemmäisiä lannoitteita oon käyttänyt, myös jopa mansikkamaalla välillä.
    kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  12. Nestemäisiä olen käyttänyt sisäkasveille.

    VastaaPoista
  13. Eipä ole tullut kokeiltua nestemäistä syyslannoitetta. Varsinkin näin kuivina loppukesinä olisi varmaan kätevämpi kuin nuo rakeet.

    VastaaPoista
  14. Laitan viikonlopun aikana tietoa arvonnan voittajasta.

    VastaaPoista
  15. Löysikö minun sähköposti perille? Koskien edellistä arvontaa :-)

    VastaaPoista
  16. Löysi mutta vastasin ja viesti aina palautui. Olisin tarvinnut puhelinnumerosi pakettiin. Nyt lähetys tulee varmaan hitaammin kun siitä tulee paperinen saapumisilmoitus.

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI