Hyvää Joulunaikaa kaikille!

 

Alppiruusuille lannoitteet vielä lokakuun lopulla

# blogiyhteistyössä Solabiol. Tuotteet saatu testattaviksi. 

Ihan oikein luit otsikon. Lokakuussa lannoitusta. Ja miksi niin? 

Alppiruusuni kasvavat isojen mäntyjen juurella, jossa on yleensä toukokuussa niin kuivaa, että aina pitää turvautua kasteluun. Kannullisen jos toisenkin saa kantaa näiden juuristolle ennenkuin  lehdet virkoavat talven lupsottamisesta. Vähällä vesimäärällä lannoiteet eivät liukene ennen kunnon sateita ja niitä tulee meillä yleensä vasta kesäkuulla. 

Viime talvi oli aika rankka alppiruusille. Ylimmät edellisen vuoden kasvustot menivät ruskeiksi eli siis paleltuivat jatkuvassa vesisateen ja pakkasen vuorottelussa lumettomassa maassa. Keväällä tilanne näytti siltä, että menetettyjä ovat.

Mutta kastelulla ja lannoituksella virkosivat, tosin kukinta puuttui mutta hengissä ovat ja uusi vuosikasvu tuli. 

Mutta siitä lokakuun lannoituksesta, juuri viikko ennen talventuloa ja lumisateita. Ajattelin, että kun nakkelen loput varastossa olevat lannoitteet nyt syksyn lopuksi, niin liukenevat sitten heti keväällä lumien sulaessa eikä tarvitse kannukaupalla kantaa vettä sen vuoksi, että lannoiterakeet sulavat ja imeytyvät juuristoon. 

Alppiruusu on happaman maan kasvi. Eli käytännössä se tarkoittaa sitä, että lannoitteessa ei saa olla kalkkia. Siksi Solabiolin oma rodolannoite on  sopiva niin alppiruusuille kuin myös havukasveille ja hortensioille. 

Alppiruusu on jännä kasvi. Sitä vilkaisemalla voi päätellä lämpötilan. Kun ollaan pakkasella, lehdet lupsottavat lepovaiheessa. Plusasteilla taas lehdet ovat terhakkaasti vaakatasossa. 

Alppiruusut toipuivat hyvin kurjasta viime talvesta. Kukintaa on odotettavissa taas ensi kesänä, jos talvi on niille suotuisa. Viime kesänä ei ollut yhtään kukkaa. 

 Maalla minulla ei ole kuin pari alppiruusupuskaa. Vähän kaihomielin muistelen entisen Oulun talomme komeita alppiruusuja. Toivottavasti uusi omistaja ymmärtää vaalia niitä. 

Hieman hassulta tuntui lannoittaa lokakuussa, kun pihakuusessa jo tuikut paloivat. 

Samalla saivat viimeiset lannoitteensa mieluisimmat ruusuni. Keltakukkaiset ruusut: Viljamin keltaruusu, Aurora  ja Persian keltaruusu etunenässä. Etunenä - on siinäkin sanonta. Solabiolilla on oma ruusulannoitteensa, joka on orgaanisista raaka-aineista valmistettu ja soveltuu mainiosti myös vihanneksille ja yrteille. 

Persian keltaruusu neuvotaan istuttamaan suojaiseen paikkaan, mielellään ojanpenkalle. Minulla se kasvaa ison männynoksan kainalossa maantieojan penkalla. Siitä se on löytänyt mieluisensa paikan vaellettuaan ensimmäiset kuukaudet kotikärryissä etsien omaa  sijaintiaan. 

Keväälläpä sitten nähdään, menikö lokalannoitus syteen vai saveen. 

Mukavaa alkavaa viikkoa ja hyvää Siljan päivää! Meidän nuorimmaisen lapsenlapsen juhlapäivä. 

Talven henki. Anna joulun tulla.

 

 # blogiyhteistyössä Docendo. Kirja saatu esittelyyn.  

Ilona Pietiläisen syyskuussa ilmestynyt uusin kirja Talven henki on kuvien ja tekstin juhlaa. 

Kirjaa selatessa ja lukiessa virittyy ihan selvästi jo joulun tunnelmointiin. Jouluvaloja pitää kaivella esille, vaikka viimeiset ruusupuskat vielä kukkivat puutarhassa. 

Joulumusiikki ei tänä vuonna tunnu olevan niin joka tuutista pursuavaa, kun koronan vuoksi kaupoissa kulkeminen on rajallista. Ihan jo kaipaa perinteisen iskelmäradion tilalle rauhoittavia joulusävelmiä. Kuuma juoma, joulumusiikki ja kynttilät - siinä Ilonan resepti joulun odotukseen. 

Paraatipaikan kirjan ensimmäisenä esittelytekstinä saa perheen Myrsky-koira. Joka askareessa  ja luontoretkillä sekä askartelumateriaalien kerääjänä aina valpas apulainen. Perheen herätyskello. Kukapa ei heltyisi tuon koiran tarinasta.

Keskellä hiljaisuutta- tarina esittelee erämaakylää. Siellä oleva myllytupa on ollut paikallaan yli sata  vuotta. 

Kapeenkoskella kirkottomassa erämassa on pidetty jumalanpalveluksia jo 1500- luvulta saakka. Kaunis kertomus paikasta ja sitä lukiessa tuntee, miten paikka ihan luonnostaan saa kulkijan hiljentymään. 

Kirjassa on herkullisen ruoan reseptejä. Niiden myötä lukukokemus muuttuu nautintojen mielikuviksi. Ruokien ainekset eivät ole mitään ranskalaisen keittiön gourmeeta vaan ihan tavallisia kotimarketista saatavia aineksia. Tumpelompikin kokki pystyy ohjeiden avulla loihtimaan salaatit, kalat, kakkuset, piparit, kääretortut ja vaikkapa pannupitsan. 

Ilona on ihanien sisustusten luoja. Vanhan tuvan hellassa ritisee varmaankin tuli. Ilmassa leijailevat jouluruokien tuoksut. Mielen valtaa jo kuvaa katsellessa hyvä olo. Siihen on ihana jäädä viipyilemään. 

Joulu ei ole vain päivä, pari. Se on valmistautumista joulun herkkään tunnelmaan ulkona ja sisällä.

Pihapiirin hämärässä tuikkivat valot ottavat lämpimästi vieraan vastaan. 

Kirja on 190 sivua kaunista, tunnelmallista kuvausta jouluun valmistautumisesta. Kannesta kanteen huolellisesti mietittyä Ilonamaista sisältöä. 

Ilona on tehnyt lukuisia kirjoja tarinoineen kotimiljöössä, metsässä, kasvihuoneessa, rannalla, puutarhassa. Omassaan ja vierailuilla toisten kauniissa kodeissa. 

Omassa kokoelmassani on nämä Ilonan seitsemän kirjaa. Toki niitä on enemmänkin olemassa. Nämä ovat sillä tavalla ajattomia, että näiden maailmaan voi paneutua aina uudestaan ja uudestaan. 

Anna joulun tulla.

Arvaappa, mitä teen viikonloppuna

# blogiyhteistyössä NEKO

Pionit, ruusut, kärhöt... jotta ne kukoistaisivat ensi kesänäkin. On niiden syksyinen täsmälannoituksen aika. 

Syyslannoite olisi ollut ehkä paikallaan jo aikaisemmin, mutta marjarumbalta ei siihen ole ollut aikaa. Ensin mansikat, heti perään mustikat, sitten vadelmat ja vielä viinimarjat tuloillaan. Mutta tässä välissä nestemäisellä lannoitteella saan kirittyä lannoitusaikataulun kohdilleen. Nimittäin nestemäinen lannoite tepsii heti. Sateita ei tarvitse odotella lannoiterakeita sulattamaan. NEKOn  nestemäinen syyslannoite on minun vakisuosikkini. 

Syyslannoitus pitää tehdä, kun kasvit ovat vielä vihreitä. Syyslannoitteessa ei saa olla typpeä. Fosforia ja kaliumia tarvitaan turvaamaan kasvien talvenkestävyys ja seuraavan vuoden kukinta. 

Viime talvi oli haasteellinen monille kasveille. Onneksi olin lorotellut pioneilleni ehkä reilunpuoleisestikin syyslannoitetta. Kaikki selvisivät lähes lumettomasta talvesta, vaikka pikkasen siipeensä olivat ottaneetkin. Mutta hengissä ollaan. 

Muutama ruusu oli tykännyt kyttyrää kurjasta talvesta, mutta kun omajuurisia ovat, ovat kesän mittaan heräilleet henkiin tekemällä juuresta uusia alkuja. Sataa ruusupensasta on aika hintavaa lannoittaa viimeisen päälle. 

Kärhöjen lannoituksesta en tingi. Koen ne haasteena näinkin pohjoisessa. 

Olen istuttanut kärhöt katteeseen - mansikkakankaaseen ja haketta päällä. Nestemäinen lannoite on niille melkeinpä ainut tehokas lannoitustapa. Muutaman viikon välein kesän mittaan lannoitan körhöalueen tällä NEKON nestemäisellä luonnonlannoiteliuoksella. 

Kannuja on hyvä olla käytössä useampi. Kun yhtä tyhjentää, toinen täyttyy.

En ole niin kamalan tarkka noista ohjeellisista määristä. Lorautan lannoitetta näppituntumalla kymmenen litran kannuun. 

Miksiköhän tämä tekstinpätkä tulee pienemmällä fontilla, vaikka asetukset ovat samat - kääk, en jaksa siihen nyt syventyä. 😅

Alkukesästä näytti siltä, että osa kärhöistä olisi talven aikana heittänyt henkensä, mutta sieltäpä maan uumenista nekin ovat vain piippansa puskeneet esiin ja heinäkuun sateet saivat ne oikein rehahtamaan ja tekemään runsaasti nuppuja. Seuraaville viikoille on tulossa hieno kukinta. 

Mitä ohjelmaa sinun viikonloppuusi kuuluu?  Vältellän massatapahtumia ja pysytellään omissa puutarhapuskissa tai marjapensaissa. Aurinkoista viikonloppua!