Alppiruusuille lannoitteet vielä lokakuun lopulla

# blogiyhteistyössä Solabiol. Tuotteet saatu testattaviksi. 

Ihan oikein luit otsikon. Lokakuussa lannoitusta. Ja miksi niin? 

Alppiruusuni kasvavat isojen mäntyjen juurella, jossa on yleensä toukokuussa niin kuivaa, että aina pitää turvautua kasteluun. Kannullisen jos toisenkin saa kantaa näiden juuristolle ennenkuin  lehdet virkoavat talven lupsottamisesta. Vähällä vesimäärällä lannoiteet eivät liukene ennen kunnon sateita ja niitä tulee meillä yleensä vasta kesäkuulla. 

Viime talvi oli aika rankka alppiruusille. Ylimmät edellisen vuoden kasvustot menivät ruskeiksi eli siis paleltuivat jatkuvassa vesisateen ja pakkasen vuorottelussa lumettomassa maassa. Keväällä tilanne näytti siltä, että menetettyjä ovat.

Mutta kastelulla ja lannoituksella virkosivat, tosin kukinta puuttui mutta hengissä ovat ja uusi vuosikasvu tuli. 

Mutta siitä lokakuun lannoituksesta, juuri viikko ennen talventuloa ja lumisateita. Ajattelin, että kun nakkelen loput varastossa olevat lannoitteet nyt syksyn lopuksi, niin liukenevat sitten heti keväällä lumien sulaessa eikä tarvitse kannukaupalla kantaa vettä sen vuoksi, että lannoiterakeet sulavat ja imeytyvät juuristoon. 

Alppiruusu on happaman maan kasvi. Eli käytännössä se tarkoittaa sitä, että lannoitteessa ei saa olla kalkkia. Siksi Solabiolin oma rodolannoite on  sopiva niin alppiruusuille kuin myös havukasveille ja hortensioille. 

Alppiruusu on jännä kasvi. Sitä vilkaisemalla voi päätellä lämpötilan. Kun ollaan pakkasella, lehdet lupsottavat lepovaiheessa. Plusasteilla taas lehdet ovat terhakkaasti vaakatasossa. 

Alppiruusut toipuivat hyvin kurjasta viime talvesta. Kukintaa on odotettavissa taas ensi kesänä, jos talvi on niille suotuisa. Viime kesänä ei ollut yhtään kukkaa. 

 Maalla minulla ei ole kuin pari alppiruusupuskaa. Vähän kaihomielin muistelen entisen Oulun talomme komeita alppiruusuja. Toivottavasti uusi omistaja ymmärtää vaalia niitä. 

Hieman hassulta tuntui lannoittaa lokakuussa, kun pihakuusessa jo tuikut paloivat. 

Samalla saivat viimeiset lannoitteensa mieluisimmat ruusuni. Keltakukkaiset ruusut: Viljamin keltaruusu, Aurora  ja Persian keltaruusu etunenässä. Etunenä - on siinäkin sanonta. Solabiolilla on oma ruusulannoitteensa, joka on orgaanisista raaka-aineista valmistettu ja soveltuu mainiosti myös vihanneksille ja yrteille. 

Persian keltaruusu neuvotaan istuttamaan suojaiseen paikkaan, mielellään ojanpenkalle. Minulla se kasvaa ison männynoksan kainalossa maantieojan penkalla. Siitä se on löytänyt mieluisensa paikan vaellettuaan ensimmäiset kuukaudet kotikärryissä etsien omaa  sijaintiaan. 

Keväälläpä sitten nähdään, menikö lokalannoitus syteen vai saveen. 

Mukavaa alkavaa viikkoa ja hyvää Siljan päivää! Meidän nuorimmaisen lapsenlapsen juhlapäivä.