Vihdoinkin sadetta

# blogiyhteistyössä Puutarhasi elämään

Niin vettä tuli peräti 20 mm. Enemmänkin olisi saanut tulla, mutta onnellinen siitäkin. Edellinen sade - 10 mm- oli noin kuukausi sitten.

Sateen alle lemppariruusuille vielä pikaisesti lannoitetta.

Tunnistatko ruusun? Kanadalainen tarhakurtturuusu "Wasagaming".  Kaunis kuin mikä ja kiitollinen kukkija, kukkii pitkään. Hurmaava tuoksu.

Tämä kuva on parin vuoden takainen. Ilta-auringossa kukan väri näyttää punaisemmalta kuin se todellisuudessa on. Pienestä alusta on kasvanut valtava pensas, noin pari metriä korkea ja saman verran leveyttä. Kurtturuusujeni numero yksi.

Äitini oli aivan lyömätön kukkien kasvattaja, sekä ulko-että sisäkukkien. Keltainen, tuo monien inhokki, oli hänen lempivärinsä. Muistan, miten kauniita keltaisia sisäruusuja meillä oli lapsuudessani 50- luvulla. Hän, ihan tavallinen maalaistalon emäntä, osasi taitavasti lisätä latvapistokkaista eri kasveja. Ruusupistokkaitakin oli alassuin olevan juomalasin alla juurtumassa. Tuolloinhan ei ollut vielä muovipusseja.

Ehkä tuolta on oma viehätykseni keltaisiin ruusuihin. Kolme eri lajia näitä keltaisia on puutarhassani. Aurora, Wiljamin keltaruusu ja Persian keltaruusu.

Nämä keltaiset saavat aina parhaaat eväät. Viimeöisen sateen alle kävin heittelemässä keltaruusuille Solabiolin ruusulannoitetta. Vaikka tämä tuote on nimeltään ruusulannoite, voi tätä toki käyttää vaikka vihanneksille. Ja mikä tärkeintä: tämä on 100 % orgaanisista raaka-aineista valmistettu tuote.

Aurora on niin kaunis, että sen paikka pitää olla sellainen, että joka puutarhakierroksella sitä ei voi olla ohittamatta.

Wiljamin keltaruusu, tässä jo vähän ränsistyvine kukintoineen, saa kyllä päät kääntymään, Se nimittäin kukkii niin rivakasti, että se meinaa nuupahtaa loppukesäksi, jos sen kastelusta ja lannoituksesta kukinnan aikana ei huolehdi.  Lehdet menevät helposti ihan ruskeiksi ja näyttää siltä, että se oli nyt sen ruusun loppu. Mutta seuraavana keväänä se taas uudella innolla pukkaa puskan täyteen nuppuja.

Tuosta temppuilusta viisastuneena laitan kuivana kautena, niinkuin nyt on ollut, vesiletkun valumaan ruusun juurelle, niin että se on ihan litimärkä ja annan kunnon tujauksen lannoitetta. Solabiolin ruusulannoitetta. 

Entäs tämä kaunokainen. Tälle annetaan kasvuvyöhykkeeksi vain I-II  ja puutarhani on  V-vyöhykkeellä. Selviytynyt jo 6-7 vuotta ainakin ja ilman talvivaurioita. Luin jostain, että tämä menestyy parhaiten suojaisella paikalla, ei siedä kosteutta. Niinpä, valitsin tälle tuon mukaisesti suojaisen paikan ison männynoksan katveeseen, maantieojan penkalle. Siinä se upealla keltaisella värillä tervehtii ohikulkijoita. Persian keltaruusu. Parhaat lannat ekaksi aina tälle. 

Viime talvi koetteli ankarasti alppiruusujani, mutta onneksi ne ovat hengissä, vaikkakin vähän rumanlaisia. Nyt niitä täytyy huoltaa uuteen nousuun. Kunnon kouralliset Solabiolin rodoille tarkoitettua lantaa. Sama lanta sopii myös havuille ja  hortensioille eli noille happaman maan kasveille.

Haluatko tutustua nyt kukassa oleviin pensasruusuihini? Kuvasin eilen sateen alla melkeinpä kaikista kukassa olevista yhden kukan. Kaikki eivät vielä kuki, joten niistä ei sitten ole kuvaa.