sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

KYLLÄ YHTEEN PÄIVÄÄN SAA PALJON MAHTUMAAN - JA ARVOTTUKIN ON


Pikakierros ja kuvien näpsimistä puutarhassa. Ei yhen yhtäkään rikkaruohoa ole tänään kitketty, vaikka olen sanonut miehelleni, että minulle pitäisi hankkia ainakin maakunnallisen rikkaruohojen kitkijän titteli. Nyt olimme karkumatkalla mansikkamaan ruohimisesta.

Mutta niitä kuvia. Itohit ovat aloittaneet kukinnan. Joka päivä aukeaa uusia mielenkiintoisia kukintoja. Kaikki puskat eivät ole aikaisemmin vielä kukkineet, joten on mielenkiintoista nähdä, millaisia luomuksia aukeilee.






Huomenna varmaan päästään näkemään tämänkin sisuksiin.





Tämä oli puhejnnut kukkaan viime yön aikana.


Viisi päivää tällä on kestänyt kukintaa. Huomenna kompostiin. 


Mitäs muuta päivään kuului

Sukukokoontuminen serkkutreffien merkeissä.

Naurulihaksia kutkuttavaa ohjelmaa. 

 

Tunnetkos nämä veijarit? Oskari ja Anssi Talent-kilpailuista lienevät tuttuja. Kaksikko  hauskutti  yleisöä Sarin kanssa. Mukava, kun sukulaisporukasta löytyy osaajia. 


Ja vielä hillabongaus
Tuleeko niitä vai ei?


Nam.

Minkä verran, arvaappa. 


Aika hyvältä näyttää. 



Nythän oli aika kellertävä kuvauspäivä.


Yksi sininen kuitenkin joukkoon. Yksi ainoa sinivaleunikon kukka on päättänyt kukkia tänä kesänä. Tämä on vähän selviytymisen kipurajoilla näillä korkeuksilla. 

Mutta siihen Mantan keisarinkruunuarvontaan. 

Voittajia ovat

Anonyymi : Olen jo lukijana. Jospa nyt onnistaisi arpajaisissa Mummeliakin
-- harmi, ettei tässä ole yhteystietoja. Otappa yhteyttä sähköpostiini pekkalat@outook.com

ja toinen  on: saapassukka. Sinun yhteystietosi löytyy kommentista. Minäpä otan yhteyttä.

Onnea voittajille ja kiitos osallistumisistanne.  


Tällainen on tuo Mantan maatiaiskantaa oleva keisarinkruunu, josta postasin alkuviikosta.

Tässä meidän iltapala. Maistuisiko sinullekin? Mukavaa sunnuntaita!


2 kommenttia:

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI