perjantai 8. syyskuuta 2017

SELVITÄÄNKÖ ME TÄÄLLÄ POHJOISESSA VAI EI - TARKKAA HUOLENPITOA AINAKIN VAADITAAN







Pohjoisessakin (minä puhun nyt Oulun korkeudesta) kärhöt selviävät, kun olosuhteet  vain ovat otolliset. 


Suojainen, lämmin kasvupaikka ja tarpeeksi syvään istutus. Hyvä isutuslannoitus ja kasvupaikaksi sellainen, jossa vesi ei seiso. Vai miten se vesi oikein seisoo, sanoppa se. 
                                 

 Anna kasvurauha. Istuta kerralla sopivaan paikkaan, äläkä siirtele. Kärhöt eivät tykkää jokakesäisestä kottikärrykyydistä. 






























Pidä kasvualusta rikkaruohoista puhtaana. Meillä kärhöalueet on katettu lehtipuuhakkeella. Kaiken varalta niin. Tuleekohan havupuusta tehtyyn hakkeeseen kaikenmaailman pistiäisiä. Tiedä häntä, maalaisjärjelläni olen vain niin päätellyt. Meillä hake tehdään oman metsän harvennuspuista. Silloinpahan tietää, mitä tavaraa siinä on. 













Kärhöt vaativat säännöllistä lannoitusta. Keväällä, kasvukaudella ja erityisen tärkeä on syyslannoitus. Pakkasnestettä täytyy saada kärhöille eli kaliumia ja fosforia siinä sivussa. Ei missään nimessä typpeä enää syyskesällä. Näin olen ymmärtänyt ja hienosti on talvehtiminen sujunut.


Lannoituksen annostelusta mies pitää huolen. Se on hänen huoliaan ja on siihen perehtynyt näköjään kunnolla, kun lannoitus näyttää olevan noinkin tarkkaa hommaa. 


             
Kärhöt kiittävät Biolanista. Ja minä kiitän miestäni, ettei kaikkia puutarhajuttuja tarvitse yksin tehdä. 


Mukavaa perjantaipäivää!



10 kommenttia:

  1. Kiitos näistä vinkeistä. Kerrankin minulla on kaunista kärhön kukintaa, joten aion vaalia niitä jatkossakin. Siis nyt ostamaan syyslannoitusta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos oppitunnista kera kauniiden kuvien. Kärhösi kukoistavat, meidän kärsivät. Mutta ehkä ensi kesänä ........ Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Upeita kärhöjä! Hienoa, että Oulunkin korkeudella selviävät. Itse olen pikkuhiljaa rohkaistunut myös istuttamaan erilaisia kärhöjä, eivätkä ne olekaan lainkaan niin hankalia, kuin luulin.

    VastaaPoista
  4. Onpa upeita kärhöjä. Kiitos vinkeistä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. On ne kauniita! Ja mies hyvä olemassa! En tiedä uskallanko pienille mantsuuriantaimilleni antaa mitään. Pyrin ne siirtämään ruukkuineen multaan ja peittämään hyvin vaikka havuilla. Olisko hyvä?

    VastaaPoista
  6. Hyvin on kärhöt teillä hoidettu, kun noin upeasti kukkimalla kiittävät.

    VastaaPoista
  7. Täällä vitosellakin selviää talvista moni kolmosen kärhö noilla ohjeilla. Laitan vielä syksyllä kärhöjen juurelle keon hiekkaa,keväällä levitän se sitten laajemmalle alueelle.

    VastaaPoista
  8. Upeita kärhöjä! Selvästi ovat olleet hyvällä hoidolla. :) Et siis ilmeisesti laita niille mitään talvisuojausta..? Olen elänyt siinä luulossa, että kärhöt pitäisi suojata talveksi. Kaunista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  9. Kaunita ovat ja hyvässä hoidossa :) Nyt taisi selvitä minulle miksi kaksi kärhöäni hävisi eivätkä tulleet enään tervehtimään ;) Elikkä penkkini kallion päällä ollut liian märkä kärhölle vaikakin ne muutaman vuoden siinä kukki ihan ok. Syyslannotetta kyllä pitää ostaa kun on päässyt loppumaan :) Minkälainen kasvutuki on näillä Mantsuriankärhö/Lumikärhöllä ?

    VastaaPoista
  10. Hienoja kärhöjä. Meillä kärhöjen kanssa haasteena jankkisavinen pohjamaa sekä 90 vuotta vanhan pihan kaupunkipihan nurmikon alla olevat yllätykset, vanhan navetan jäänteet, jättisuuret kivet ja muut maanalaiset yllätykset. En ole vielä onnistunut niiden kanssa 😢.

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI