Viiden kuukauden tauon jälkeen taas blogissa.

.

Hups, onpas aikaa vierähtänyt edellisestä marraskuun 4. päivän postauksesta. Paljon on tässä välillä  tapahtunut. Myin kaupungissa olevan taloni ja ostin keskustasta kerrostaloasunnon. Siis Oulun keskustasta. Muutto hoidettu ja pääosin sisustus kunnossa. Kesään valmistautuminen ja maalle muutto oli tähtäimessä, kunnes tämä pirun korona iski maailmaan. 

Voihan sinne maallemuutto olla edelleenkin tähtäimessä, jos koronalta välttyy. Mutta se on  iso JOS. Ainakin jos ikää katsoo. En nyt ole vielä ihan seitenkymppinen, mutta ei kai siinä vuosi pari enää mitään merkkaa. Tytär asetti minut karanteeniin. Saan käydä vain maalla, siis Paavolassa. Siellä voi olla puutarhahommissa ihan rauhassa. Tungosta ei näytä olevan, joten viiden metrin kepillä ei tarvitse ketään töniä kauemmas. 

Mutta tämän eristyksen myötä minulle tuli henkilökohtainen ongelma, ei nyt ihan maata kaatava mutta harmittaa vietävästi. Nimittäin en ollut vielä varautunut taimikasvatukseen ja minulla ei ole siemeniä eikä multaa. Yleensä olen varannut syksyisin kasvihuoneeseen pari multasäkkiä, mutta sepä näköjään on jäänyt syksyllä tekemättä. Minulla on ehdoton kielto mennä Bauhausiin  tai johonkin muuhun multakauppaan. 

Biolanin uutta kasvusammalta ostin aikaisemmin keväällä yhden pussin, kun löysin Bauhausista terhakoita Itoh- hybridejä. Sanooko Itoh sinulle mitään? Ne ovat kiinanpionin ja pensaspionin risteytyksiä. Aikaisemmin  olen saanut maksaa yhdestä juurakonpalasesta noin 35 euroa. Nyt sain 21 eurolla neljä alkua. Noita tuli sitten rohmuttua useampi satsi. Hyvin ovat juurtuneet ja lähteneet kasvunalkuun tässä kasvusammaleessa. 

Onneksi pussinpohjalla oli kasvusammalta vielä sen verran jäljellä, että sain Mårbackojen pistokkaat multiin. Olen arponut noiden Mårbacka-ruukkujen kanssa, että mitä niille teen, jos vaikka sairastun enkä pääse niitä kastelemaan. Ei oikein raskisi niitä luovuttaa koronan uhreiksikaan, kun ovat tosi vanhoja. Ruukut ovat niin isoja ja painavia, ettei voi kuvitellakaan, että niitä lähtis kaupunkiin kuljettamaan. Niinpä napsin niistä reippaasti pistokkaita ja tökin ne kasvusammaleeseen ja toin kaupunkiin. Jospa niille jaksaisi kuitenkin vähän vettä lorautaa, vaikka kuumeen kourissa olisikin. Huolensa kullakin! 

Pieni pistokaspöytäkin piti raahata maalta. Kaikkia kun ei voi ruokapöydällekään tunkea. 

Puutarhaihmisenä minua ihan polttelee, kun ei pääse ostelemaan narsissiruukkujakaan. Niistä tulisi niin keväinen fiilis ja lasitetulla parvekkeella ne jo menestysivät, kun ensi viikolle lupaillaan jo lämpenemistä. Ostin viime syksyn alennusmyynneistä noita lintuhäkin tapaisia, joihin olin ajatellut laittaa narsissit ihan ekana. Siinä ne nyt ovat tyhjän panttina. Joko sinä olet ekat narsissisi hankkinut? Oletpa tietysti. 

Onhan niitä isompiakin huolia- ajattelet kai,  mutta puutarhamummoilla on näitä ihan ikiomiakin. Ja näiden myötä mummot pysyvät virkeinä ja notkeina, kun  pyllistelevät puutarhassa. Ei siinä ainakaan kesäaikaan kuntosaleja tarvitse. 

Alkuperäisten suunitelmien mukaan minun pitäisi olla tällä hetkellä Oulun teatterissa Seela Sellan esityksessä. Niin peruuntui se kuten kaikki muukin koko maailmassa. 

Toissapäivänä oli kevätpäiväntasaus. Siitä lähdetään kohti valoa, toivoa, kesää. Nyt kohti pitkää eristystä ja epävarmuutta. Itselleni tuo kevätpäiväntasauksen päivä on henkilökohtaisen surun alkamispäivä. Se oli rakkaimpani, kaikkeni, mieheni kuolinpäivä kaksi vuotta sitten. Siitä alkoivat elämäni piinaviikot. Yhteistä tietä oli takana 48 vuotta. Nuorena tyttönä ensi silmäyksellä tiesin, että tuon pojan mukaan lähden vaikka heti. Melkeinpä niiltä jaloilta lähdinkin, eikä tarvinnut takaisin tulla. Jotenkin vain elämä loksahti heti kohdilleen. 

Rakas naapurini muisti taas mieheni kuolinpäivän ja lähetti niin sopivan tervehdyksen kuunneltavaksi. Kuuntele sinäkin TÄMÄ ja  hiljenny muistelemaan jotain edesmennyttä rakastasi.

Sinun, minä olen sinun mee sun luojalles kertomaan

Minun, sinä olet minun

Vaikka pois nyt sua kannetaan