perjantai 1. syyskuuta 2017

KUKKASIPULEIDEN AIKA - ISTUTATKO ITSELLE VAI MYYRILLE? ARVONTAA




Löytyykö puutarhastasi myyränkäytäviä?  Mikäli kasvit yhtäkkiä kuihtuvat, eivät kasva tai jopa kaatuvat oudosti, löytyy läheltä usein myyränkäytävä. Tunnistat myyränkäytävän hieman koholla olevista harjanteista. Tällaiset pienet keot kulkevat usein myyrän käytävän yläpuolella. Kokeile kepillä pinnasta, uppoaako kepin pää helposti multaan. Jalkakin siihen helposti uppoaa perunamaalla.

Myyrä tai myyrät kannattaa loukuttaa, ennenkuin istuttaa uudet sipulit maahan. Minulle kävi kaupunkiasuntomme pihassa kymmenisen vuotta sitten niin, että myyrät kuljettivat naapurin istuttamat kukkasipulit meidän kukkapenkkiin.  Keväällä katselin ihmeissäni, kun yhdestä kohtaa alkoi nousta kymmenittäin tulppaanien ja narsissien alkuja. Eipä siinä voinut muuta kuin kiitellä naapuria komeasta kukkaloistosta.



Miten päästä eroon myyristä?

Siinäpä se. Auton pakokaasulla, letku pakoputkesta myyrän käytävään. Helpommin sanottu kuin tehty. Meillä ainakaan autolla ei pääse niin lähelle puutarhaa, että kohtalaisen pitkälläkään letkulla voisi kaasuttaa myyriä.
Ultraäänikarkotin? Nettikeskusteluissa sen sanotaan vaikuttavan vain kymmenen metrin päähän.
Vesiämpäri upotettuna maahan? En tiedä, toimiiko.
Kissa? Se kai olisi tehokas, mutta eipä kaikki halua tai voi ottaa kissaa kotieläimeksi. Ja muista, ettet ota kesäkissaa vain myyrien vuoksi.

SuperCat - SwissInnon uudelleenkäytettävä, ympäristöystävällinen, torjunta-aineeton myyränloukku.
Blogiyhteistyössä Scheteligin kanssa sain testattavaksi yhden loukun.


Nyt pitää tutkia vielä puutarhaa ennen sipulikukkien istutusta, ettei myyrät pääse juhlimaan uusilla sipuleilla. Nimimerkillä "Kokemusta on".
Perunat löytyvät joinakin syksyinä yhdestä kasasta ja tulppaanien kasvua saa odottaa keväällä eikä mitään tapahdu. SuperCat-loukku vaan pyyntiin viritettynä käytävän suulle multaan painettuna. Loukkua voi käyttää uudelleen ja uudelleen. Mikään kertakäyttötuote se ei ole. Vasta sitten, kun vuorokausi on mennyt, voi olettaa, että myyriä ei enää ole maisemissa.  Sitten vasta kannattaa istuttaa uudet sipulit.

Toinen ongelma, varsinkin kesämökeillä, on syksyn tullen sisälle pyrkivät hiiret. Mikä ikävä yllätys onkaan, kun tulet viikonlopun viettoon, niin ensimmäisenä voi olla joka paikassa vastassa iljettäviä hiirenkakkoja. Tiskipöydällä, vahingossa auki jääneissä ruokakomeroissa, vuoteissa.


Nykyisin on perinteisten rautaisten hiirenliskujen lisäksi tarjolla siistimmin käsiteltäviä liskuja. SuperCat sarjassa on useampaa mallia.


Putkimallinen lisku on sikäli mukava, että siinä liskuun jäänyttä hiirtä ei tarvitse nähdä eikä kosketella. Syöttinauhakin on valmiina. Juusto- tai leipäpalasta ei tarvitse laittaa houkuttimeksi joka virityskerran yhteydessä.


Tuotteen mukana oleva herkkusyöttinauha asetetaan sille tehtyyn uraan ja liuskakansi päälle.


Varo sormiasi asennusvaiheessa!


Miten teillä myyrien ja hiirien kanssa elo sujuu? Sain Scheteligiltä arvontaan SwissInnon myyränloukun  sekä tuollaisen putkimallisen hiirenloukun No See No Touch.  Palkinnot arvotaan erikseen. 

Voit osallistua  ARVONTAAN  näillä säännöillä 

 1. saat yhden arvan, jos olet jo tai liityt blogini lukijaksi. Se tapahtuu oikeassa palkissa Lukijat- osion jäljessä olevasta Lue- linkistä.  
2. saat toisen arvan seuraamalla blogiani  Blogit.fi - sivuston kautta. Kirjaudu  sivustolle ensin ja liity seuraajaksi.

Ilmoita kommentissa, oletko mukana yhdellä vai kahdella arvalla ja kerro vähän teidän myyrä-/hiiritilanteesta. Kirjoita kommenttiin yhteystietosi postitusta varten. Liskut postitetaan vain Suomessa oleviin osoitteisiin. 

Kiva, kun blogini on saanut katsojia ja sijoitus on mukavanoloinen.  Sijoitus 1. (puutarha) ja 36. (kaikki blogit, joita on yht 6366)



Niin arvontaan osallistumisaikaa on torstaihin 7.9 saakka. 

HOX! Jos et itse tarvitse näitä liskuja, nuohan ovat hyödyllisiä tuliaisia puutarhaihmisille ja mökkiläisille. 



Meillä on tänään ollut kottikärryillä sadepäivän lepohetki puutarhahommista. 
 Kolme lepää. Yksi on tosin valmiina töihin.

 Onnea arvontaan ja mukavaa viikonlopun aloitusta!

31 kommenttia:

  1. Otan osaa arpajaisiin, jos tulisi tuollainen kissojen rengiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, silloinhan kissoillesi jäisi enemmän joutenoloa. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Onpa kiva arvonta. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan vähän poikkeukselliset palkinnot. Viikonloppuja!

      Poista
  3. Myyräloukku kiinnostaa kovasti. Meillä on ollut ongelmaa myyrien kanssa, kun syövät säilörehupaaleista pohjat rikki ja pilaavat ison määrän vuosittain... Olisi mielenkiintoista kokeilla toimiiko, jos ostaisi sitten isomman määrän loukkoja paalien turvaksi :)
    Mukana kahdella :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säiliörehupaaleilla tuntuu olevan monenlaisia tuholaisia. Jospa saisit loukuttamalla myyrät kuriin. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Onnea blogilistan sijoituksen johdosta. Meillä ei ole myyriä, mutta veisin tyttärelle, jos arpaonni suosisi. Mukana kahdella arvalla. kai3ki@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Myyrän tai hiirenloukku vois olla tosi mieluinen lahja. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Kahdella arvalla osallistun. Myyriä ei onneksi ole,kun on savimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, savimaahan on silloin hyvästä. No, loukut varmaan kelpaavat vaikka lahjaksi. Viikonloppuja!

      Poista
  6. Kohta on taas aika jolloin joka nurkasta kuuluu rapinaa. Aina kylmien säiden alkaessa, meillä alkaa hiirishow. Myyräkuumeet on sairastettu, mutta ovat riesana erityisesti puuvajassa... Tämä olisi todella tarpeellinen arvontavoitto. Hyödyllinen postaus muutenkin.
    Mukana kahdella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi, kuinka hiiret ovat inhottavia. Mitenhän niin pieni eläin voikin niin inhottaa. Liiterissä niitä näkyy välillä pinojen välissä. Onnea arvontaan!

      Poista
  7. Myyriä on eri vuosina vaihtelevasti, eli kokemusta on. Kahdella arvalla mukanan, kiitos!
    annelitar@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan. Voi kun näitä liskuja voisi jakaa kaikille.

      Poista
  8. Molempia löytyy kyllä. Käsittääkseni yhden tuijan kohtaloksi koitui myyrä. Ainakin aikamoinen kolo löytyi juurelta. Ja hiiriä kyllä vipeltelee sielä sun täällä. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin myyrät tuhosivat pari omenapuuta. Ei kiva!

      Poista
  9. Kahdella arvalla mukana. Ihania sipulikukkia! Myyräongelmaa ei vielä ole, koputan puuta. Viihtyneekö tuo edes savikossa? Hiirulaisia löytyy kyllä mökiltä, ei vielä löydetty sisältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inhottavinta on, jos hiiret tulevat sisälle. Liskut latinkiin vaan.

      Poista
  10. Yhdellä arvalla mukaan. Meillä kissa on ollut tehokas hiirenloukku, mutta silti talventulon tietää siitä, kun yläkerrassa alkaa rapista. Inhotus on suuri, sillä ne sisälle tunkevat näyttävät olevan aina metsämyyriä. Ei auta elektroninen karkotin eikä kissa, vaan perinteisin loukuin on mentävä. Ulkona myyräongelma oli ainakin viime talvena. Innoissani istutin hirveän määrän kukkasipuleita, mutta suurin osa niistä oli päätynyt parempiin suihin talven aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin tulppaanit hävisivät viime talven aikana ties minne.

      Poista
  11. Meillä on kaksi kissaa,jotka pyydystävät myyriä,mutta nekään eivät ehdi kaikkia tihulaisia tappaa.Yhdellä mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei nyt näy pahemmin myyrien käytäviä. Välillä ne kulkevat läheisen maantienkin alitse. Ojanpenkka on reikiä täynnä niinkuin ammuttu.

      Poista
  12. Yhdellä arvalla. Mökille veisin

    VastaaPoista
  13. Kahdella mukana. Tänä kesänä ensimmäistä kertaa tulppaanien sipuleita on kaivettu ylös. Epäilen myyrää, mutta minulla ei ole todisteita varkaasta.

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana. Koira haukkuu pahimmat tunkeilijat pakoon, mutta mökille nämä olisivat tarpeen.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  15. toivottavasti olen mukana arvonnassa, en tiedä miten pitäisi toimia. Hiiret joka syksyinen riesa.

    VastaaPoista
  16. Mukana yhdellä! Kotona sisällä ei vielä onneksi ole hiiriä näkynyt mutta mökillä kyllä.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyriä pääsee pyydystämään Tiina S. Laitan sinulle sähköpostia. Onnea!

      Poista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI