tiistai 23. toukokuuta 2017

BIOLANIA KASVIHUONEESEEN JA ARVONTAAN





Puutarhani paras hankinta? Ehdottomasti kasvihuone. Viitisen vuotta sitten hankittu. Kivikankaan lasiseinäinen kennolevykatolla. Noin 12 neliötä. Aluksi  tuntui suurelta, mutta enemmänkin saisi olla tilaa. Automaattituuletuksella.


Kurkkuja, tomaatteja, suippopaprikaa, yrttejä, koristeena muutamia kukka-amppeleita. Rottinkipöytä ja kaksi tuolia. Siinä mieheni kanssa teekupin ääressä nuuhkimme kesäiltaisin kasvien aromaattisia tuoksuja ja tarkkailemme, mitä päivän aikana kasvussa on tapahtunut.
Ja tapahtuuhan sitä. Kurkut kasvavat melkein silmissä. Joku sanoikin minua kurkkumuoriksi. Loppukesä ollaan sitten tomaattipitoisella ruokavaliolla. Aamupalaksi, välipalaksi, jokaiseen ruokaan upotettuna tomaattia. Iltapala vielä tomaattipuskasta.

Miten sinä kasvatat tomaattisi ja kurkkusi vai ostatko mieluummin  kaupasta?
Kokeilehan viljellä. Aromit ovat aivan uskomattomat, kun saa napsaista suoraan kasvista omaa satoa.
Minä olen kasvattanut tomaatit ja kurkut  joka kesä  Biolanin kastelualtaiden päällä olevissa kasvusäkeissä.
Lannoituksesta ei tarvitse huolehtia, kaikki on valmiina kasvusäkeissä. Hyvännäköiset kastelualtaat ja siistiä kasvatusta. Mullan kanssa ei tarvitse sotkea kasvihuoneessa.

Kuva Biolanin sivulta

Biolan Kasvusäkki on kotitarhurin istutusvalmis luonnonmukainen kasvualusta kasvihuoneeseen tai seinustalle esim. tomaatin, kurkun, paprikan tai melonin kasvatukseen. Säkki sisältää kevyesti peruslannoitetun kasvualustaosan ja erillisen varastolannoiteosan. Kasvusäkin ravinteet on mitoitettu riittämään kolmelle kurkun tai tomaatin taimelle koko kasvukauden ajaksi. Kasteluun käytetään pelkkää vettä. Säkissä on selkeät toimintaohjeet.
Pakkauskoko: 70 l säkki (sis. varastolannoitteen). Säkin koko 70 × 55 cm.

Uutena tuotteena ainakin minulle on 

Biolan Yrttimaa

Biolan Yrttimaa on luonnonmukaisesti lannoitettu ja kalkittu valmis kasvualusta:
  • salaateille
  • yrteille
  • pikkuvihanneksille
  • kukille

Kasvit voidaan istuttaa taimina tai kylvää suoraan Yrttimaahan. Biolan Yrttimaa sisältää kasvualustasammalta, joka lisää kasvualustan ilmavuutta ja siten parantaa juurten hyvinvointia. Multa on peruslannoitettu ja se sisältää paljon pitkävaikutteisia ravinteita. Lisälannoitukseen suosittelemme mullan joukkoon varastolannoitteeksi sijoitettavia Biolan Luonnonlannoitetta tai Yrttilannosta. Myös kasteluveden mukana annettavia lannoitteita voi käyttää.


Katsoppas videoklipistä, miten vietin aurinkoista Biolan päivää. Kylläpä kanankakan hajustakin nauttii kalsean kevään jälkeen. Eikö vaan?

Biolan on yhteistyökumppanini. Kiitos siitä.

Tällä kerralla arvotaan kaksi palkintoa, joihin molempiin kuuluu Biolanin  amppelilannos ja yrttilannos. Eli kahdelle onnekkaalle nämä pakkaukset. Näillehän on aina käyttöä. Jos ei itse tarvitse, niin sitten vaikka tuliaiseksi kyläreissulle.



ARVONTA menee näin: 

1. saat yhden arvan kommentoimalla tätä postausta
2. saat toisen arvan olemalla blogiini liittynyt lukija- liity oikealla olevassa palstassa Lukijat- otsikon alta
3. saat kolmannen arvan liittymällä Blogit. fi- sivustolla blogini seuraajaksi. Klikkaapppa TÄSTÄ ja  käy liittymässä seuraajaksi. Tiesitkö muuten, että tuon sivuston kautta löydät aivan ihania puutarha-aiheisia blogeja. Kannattaa käydä katsomassa. 

Kirjoita kommenttiisi, monellako arvalla olet mukana. Laita kommenttiin yhteystietosi ( vaikka s-posti), jotta saan voittajaan yhteyden. 

Ja arvontaan osallistumisaika päättyy sunnuntaina 28.5  klo 24.00

ONNEA TÄHÄN ARVONTAAN!

PS. keskiviikkona ilmoitan edellisen arvonnan voittajan. Palkintonahan oli Scheteligin lahjoittama kookoskasvualusta DecoGro ja kolme Sperli  Bio siemenpussia.  Jännitetään vielä, ketä onnetar suosii.




32 kommenttia:

  1. Airiina
    Osallistun arvalla, näille olisi myös itselleni käyttöä mutta todellakin on kätevä tuliainenkin.

    aiholapp at uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  2. Kolmella arvalla mukaan. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kasvihuone on vasta tulollaan mutta yrttejä ja muuta ihanaa kasvaa runsain määrin avomaalla. Osallistun vain kahdella arvalla, koska en löytänyt Lukijat-otsikkoa.
    katri.arokananen(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukijat otsikko on sivun oikeassa reunassa kun kelaat sivua alaspäin. Siinä näkyy lukijoiden profiilikuvia. Kuvien alta klikkaat - Lue

      Poista
  4. Kiva arvonta. Taidan olla kolmella arvalla mukana kun liityin myös blogit.fi:n seuraajaksi.

    VastaaPoista
  5. Aina löytyy kyllä käyttöä!
    Mukaan kolmella arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan. Näitä tuotteitahan todella tarvitaan.

      Poista
  6. Kolmella arvalla mukaan. Aina näille käyttöä on :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Hieno arvonta.
    Kolmella mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan. Mukava järjestää arpajaisia, kun on hyvät tuotteet.

      Poista
  8. Kolmella mukana ja nuo on kyllä upeita tuotteita. Kukkaset ja yrtit laitettu ja nyt on lannoitteet tarpeen.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan. Jospa nämä osuvatkin sinne päin, kun kukatkin on jo valmiina

      Poista
  9. Minullakin kasvaa tomaatit noissa säkeissä altaiden päällä. Kätevää mökkiläiselle. Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan. Eikös olekin hyvät tuotteet nämä altaat ja kasusäkit.

      Poista
  10. Kahdella mukana :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Minullakin on n 12 neliöinen Kivikangas jo vuodelta 2002, aarteeni! Kasvusäkkejä käytän toisessa eli muovihuoneessa joten arvonnan voitto sopisi minulle:) Kolme arpaa! annelitar(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana!! Oispa kiva päästä testaamaan. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana kahdella arvalla tarpeellisessa arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla kokeilen arpaonneani. Biolaniin voi aina luottaa!
    -Marjuska-
    laaksonritari@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukaan! Noillapa olisi hyvä helliä kesäkukkia! :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kolme arpaa minulle.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  17. Osallistun arvontaan kahdella arvalla. :) Mitä kurkkuihin ja tomaatteihin tulee, ensimmäisiä en ole koskaan yrittänyt kasvattaa itse ja jälkimmäiset jää minulla aina raaoiksi eivätkä kypsy sisälläkään vaan kuivuvat pikku hiljaa. Silti tekee mieli kokeilla aina uudestaan.

    VastaaPoista
  18. Mukana, yksi arpa
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  19. Osallistutaan sitten tähän arvontaan, kun edellinen meni ohi nenän :). Kolmella mukana. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  20. Kolmella arvalla mukana upeassa arvonnassa.
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla bloggerin kautta mukaan.olisipas kivoja tuotteita. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Harmi, kun en ehtinyt arvontaan. Minä vasta alan rakentamaan puutarhaa, ja paljon olisi istutuksia tiedossa. Minä tahtoisin löytää jotain hyvää kasvualustaa, joka sopii juurikin etenkin yrteille ja vihanneksille. https://www.kaiwur.fi/viherrakentajille/mullat-kuorikatteet/

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI