keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

ILMASIPULEILLE TUHDIT AINEET




 Viljeletkö sinä ilmasipulia? 





Minä kasvatan ilmasipulit ja yrtit miehen värkkäämissä hirsikehikoissa. 
Optimaalinen ilmasipulin kasvupaikka on aurinkoinen ja hyvin lannoitettu kohopenkki.

 Ilmasipulikasvusto on viime aikojen sateiden seurauksena päässyt haalistumaan lannoituksen puutteesta. Ihan joka nurkalle puutarhaa  kun ei aina ehdi ja  kukat vetävät välillä liiaksikin huomiota. 


Yksi blogini yhteistyökumppaneista on Neko, jonka tuotteet sopivat hyvin luonnonmukaiseen viljelyyni. 


Merilevä. Jos asuisin meren rannalla, keräisin varmasti saavikaupalla tätä tehoainetta. Käytätkö sinä merilevää kasveillesi. Minä käytän sitä sisäkasveillekin ympäri vuoden. Kaktusten herkkua!

No enpä asu mern rannalla, mutta onneksi on Neko ja merilevätuotteet.
Nekon merilevärouhe on maanparannusaine ja pitkävaikuitteinen, hivenainepainotteinen lannoite. 
Sitä annetaan kasvukauden alussa ja/tai lopussa maanmuokkauksen ja istutuksen yhteydessä tai suoraan kasvualustaan. Ja mikä tärkeintä - LUOMUA. 



Toinen hyvä tuote on Nekon Luonnonlannoite, joka on kasviperäinen, hidasliukoinen puutarhan yleislannoite. Luonnonmukaiseen viljelyyn soveltuva lannoite siis LUOMUA taas. Sehän sopii. 



Kasviperäinen luonnonlannoiteliuos on sekä sisä- että ulkokasveille sopiva. 
Erityisen hyvän sen sanotaan olevan syötäville kasveille. Pitkävaikutteinen, 100%orgaaninen lannoite, joka parantaa myös maaperän mikrobitoiminaa.  Ja  tämäkin LUOMUA. 


Näistäpä nyt apu haalistuneille sipuleilleni. 

Unohdin keväällä laittaa pitkävaikutteista lannoitetta sipulikehikkoon. Mutta vielä ehtii. 
Mikä tahansa näistä kolmesta on sopiva sipulimaalle. 



Katsohan, miten nyt lannoitan ja miten yleensä hoidan omat ilmasipulini. 
Eikä muuten ole ollut talvivaurioita edes pahana pakkastalvena 2015-2016. 



Mukavaa keskiviikkoa villiorvokkien kera. Nekin saavat välillä roiskauksen Nekoa ja leviäminen senkun kiihtyy! 









5 kommenttia:

  1. Sinulta ostamasi ilmasipuli voi hyvin, vaikka olen joutunut sitä siirtelemään, kun ei paikka ole vielä tiedossa. Varmaan nuo aineet ovat hyviä.

    VastaaPoista
  2. Oma ilmasipulikasvustoni on hävinnyt, eikä tuttavapiirilläkään niitä ole. Mistähän saisin muutaman alun? Myytkö omistasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin myydä. Laita pekkalat@outlook.com viestiä

      Poista
  3. Hei, miten käytätte ilmasipulia. Meillä ilmasipulit kasvaa, tosin tänä vuonna vähän huonommin. Äidin kanssa katsellaan ja ihastellaan mutta jäävät käyttämättä. Saksassa muistan serkkuni vain popsineen niitä siitä puutarhasta suuhunsa.
    https://oman-kukkaset-puutarhassa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusien perunoiden kanssa voikastikkeessa sipulin varret ovat paikallaan, samoin kermaviilikastiketta maustamassa ja salatteihin pilkottuina varsia. Syksyllä käytämme terttusipuleita pataruoissa. Ilmasipuli on parhaita hyötykasvejani.

      Poista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI