tiistai 11. heinäkuuta 2017

NYT ON TAAS ARVOTTU, RUUSUT RÄVÄHTIVÄT ENNENNÄKEMÄTTÖMÄÄN KUKINTAAN


Iltakierroksella napsittuja kuvia

Nyt voisi laulaa, että miljoona, miljoona ruusua. Kukinta on sitä mittaluokkaa, ettei aikaisemmin meidän puutarhassa ole vastaavaa nähty. Ja nyt on vasta osa ruusuista  aloittanut kukinnan. Pääkukinta odottaa vielä nuppuvaiheessa. 



Wasagaming



Helvi on ollut hukkumaisillaan kukkiinsa.




Susanne


Marzipan


Aurora aloittelee




Teresa




Hansa


Viljamin keltaruusu


Miten lannoitan, kysyt ehkä.
Perustamisvaiheessa suoraan sanoen lehmänpa...lla. Parin vuoden välein keväisin nakkelen taikollisen taas sitä samaa jokaisen ruuusun juurelle. Siinäpä ne sitten likoavat sateiden mukana. Kasvusto on niin tiheää ruusurivissä, etteivät kokkareet sieltä näy. Ruusurivin reunoilla kasvaa matalaa perennaa ja maanpeitekasveja, jotka myös peittävät lantakokkareita näkymästä.  
Syksyisin  nakkelen  Biolanin syksyn PK-lannoitetta, joka parantaa kasvien talvenkestävyyttä ja edistää kukkasilmujen  muodostumista. Itse asiasa mies taisi lannoittaa syksyllä, isolla kouralla lienee mennyt vähän reilummin lannoitetta ja  ruusut  kiittävät nyt. Keväisin nakkelen pikkukauhalla Biolanin  luonnonlannoitetetta, jossa on kanankakkaa ja merilevää.  Tehoainetta, lannoittajakin haisee muutaman tunnin  aivan kanankakalle, mutta väliäkö tuolla.



Pionejakin on jo kukassa. Mikähän tämä pioni on, tunnistatko? Pionieni nimilaput ovat menneet hukkaan. 


Ja lisää kukintaa on tulossa - tässä  Bowl of Beauty valmistautuu loistoonsa. Samaa Biolania näillekin  syksyisin ja keväisin. 



Biolanin yhteistyökumppanuuden merkeissä sain  arvottavaksi toistamiseen amppeli- ja yrttilannoitetta. 
Tällä kerralla onnetar ( miehestäni on tullut vakio-onnetar) arpoi voittajan ja palkinnon saa Tiina S. Onnea sinulle! Onneksi olit laittanut sähköpostiosoitteesi. Otan yhteyttä. 

Extrapalkinnoksi laitoin Paratiisililjan alun. Voittaja on Anonyymi, joka kirjoitti näin 
Paratiisililjaa olen etsinyt puutarhoilta jo monta vuotta. Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Lantapuikkojakin tarvitaan.
Harmi, ettei yhteystietoja ole. Otathan yhteyttä sähköpostiini pekkalat(at)outlook.com
Onnea Anonyymi!




Kärhöjen kukintaa odotellessa kuva ensimmäisestä kärhökukkijasta. Kellokärhö Clematis integrifolia. Onko tuttu kasvi?

Mukavaa tiistaita! 





4 kommenttia:

  1. Upeita ruusuja. Itse haluaisin jonkin pienehkön keltaisen ruusun mökille. Mahtava määrä pioninnuppuja avautumassa!

    VastaaPoista
  2. Viljamin keltaruusu pysyy matalana, noin metrin korkuisena samoin Aurora. . Eteläisempään Suomeen on kai tarjolla muitakin. Pionit ovat takuuvarmoja meidänkin korkeuksilla.

    VastaaPoista
  3. Kellokärhö on pihassa,mutta ei ollenkaan noin runsas kuin siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosien myötä kasvattaa ruusuketta tuuheammaksi. Lantaa keväällä!

      Poista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI