maanantai 21. toukokuuta 2018

Kauniita kuin entisajan leninkikankaat

Tulppaanien leiskuntaa puutarhassani.


Papukaijatulppaanit, niin älyttömän värikkäitä. Joka aamu pitää tehdä puutarhakierros aloittaen näistä. 


Ajatteleppa, että 1600- luvulla yhden tulppaanin sipulin arvo oli Alankomaissa usean kivitalon hinta. Mitä värikylläisempi ja repaleisempi  kukka oli, sitä arvokkaampi se oli markkinoilla. Hehkuvat värit ja erikoiset muodot olivat mosaiikkiviruksen aiheuttamia.  Tauti ei ollut tappava, päinvastoin se nosti sipulin arvoa. 








Pidätkö enemmän näistä värikylläisistä vai yksivärisistä? 

Millaisen viestin kukan väri välittää?


"Valkoinen on puhtauden, rehellisyyden ja viattomuuden väri, 
johon on liitetty myös kohtalo, talvi ja lumi. 

Valkoinen  kuvaa myös kuolemaa ja surua." 


Vuosikausiin en ole istuttanut puutarhaani valkoisia tulppaaneja. Jostain kumman syystä olin viime syksynä istuttanut pussikaupalla eri puolille näitä valkoisia. 
Jonkinlainen ennakkoaavistusko tulevasta surusta?






6 kommenttia:

  1. Mahtavat tulppaanit. Erikoiset papukaijatulppaanit ovat tosiaan koreita.

    VastaaPoista
  2. Kirjavista tykkään minäkin,viime syksynä istutin myös valkoisia lummekukkaisia ja liljakukkaisia. Kauniita kaikki. Jaksamisia sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihana talo, piharakennukset ja puutarha! T. Kaisu Päiväkoti Piilometsästä

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI