lauantai 6. helmikuuta 2021

Voi taivas



Minulla on joku erityinen viehätys kuvata taivasta olipa vuodenaika tai vuorokaudenaika mikä tahansa. 

Tähän postaukseen olen valinnut aamu- ja ilta-aurinkoja ja mukana on joku yökuvakin. Olen kuvannut näihin taivasta Oulussa ja Siikajoen Paavolassa. 



Oulussa Nallikarin uimaranta on herkullinen kuvauspaikka etenkin ilta-aurinkojen aikaan. Aurinko laskee laajan hiekkaranta-alueen taustalla suoraan mereen. Varsinkin kevättalven illat ovat huikeita. Porukkaa riittää silloin ulkoilemassa ja kuvaamassa. Etenkin viime kevään koronarajoitusten aikaan rannoilla kierteli porukkaa niin, että sai jo väistellä, että turvavälit pysyivät kohtuullisina. 



Viime talvihan oli vähäluminen. Niinpä merenjää oli mitä parhain luistelijoille. 





Parvekkeeltani on hienot näkymät Oulun yötaivaalle. Tässä tupruaa ilmoille Oulun Stora Enson tehtaan savuja. 








Ikkunoistani ja parvekkeelta yhdestä suunnasta avautuu näkymä Oulun ydinkeskustaan. Kesäiltojen viimeisinä tunteina Kauppakeskus Valkea saa usein hienon taivasvärityksen taakseen. 







Seuraavaksi kuvia kotiseudultani Siikajoen Paavolasta, josta tämän blogin kotitilani Takalo-Roppola sijaitsee. 

Nämä loimut olen kuvannut ihan vain kännykällä. Joskus taivaan väritys on upeimmillaan vain hetkisen ja silloin ei ehdi hakemaan järkkäriä.







Oi kuu. Kuun  ja tähtitaivaan kuvaaminen on haaste sinänsä. Järkkärillähän se onnistuu, kun oppii laittamaan säädöt kohdalleen. 



Joskus kuvaan tulee aivan yllättäviä elementtejä. Alla olevassa kuvassa tuo lepakon näköinen on lähestyvä auto. Hetkellinen sumuverho pyyhkäisi nopeaan ohitse ja se sai auton valon piirtymään siiviksi. Sanoisin Uotisen sanoin, että  ei huono.







Talomme länsipäädyssä on iso ikkuna, josta televisiota katsellessa voi seurata taivaan väritystä auringonlaskun aikaan. Tuossa keskellä puiden välissä olevassa aukossa on maantie.














Joskus pitää hypätä pyörän selkään ja hurauttaa muutama sata metriä, kun huomaa, että metsän takana näkyy aivan upea taivasnäytelmä. 






Auringonnousut eivät ole oikein minun juttuni. Pitäisi opetella menemään aikaisemmin illalla nukkumaan, että jaksaisi nousta niitä kuvaamaan. 

Tässä nyt kuitenkin pari sellaista kuvaa talon itäpäädystä. Meille aurinko nousee maalla Ilimolan = entisen kunnalliskodin suunnalta. 





Oletko ns. kuuhullu? Eli saatko nukuttua täydenkuun aikaan? Minua se ei hetkauta, oliko täysikuu vai ei. Siinäpä kuu on palanut puhki kuvatessa, mutta kuukuva kuitenkin tähän lopuksi.



Mukavaa talvista viikonloppua!












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI