Blogiyhteistyössä #NelsonGarden
Joko siemenpussit polttelevat käsissäsi? Etelän suunnalla ehkä, mutta tällä pohjoisemmassa eletään vielä syvää talvihorrosta. Hangen paksuus ei toki ole enää Oulussa metri. Viime viikon leudot päivät humpsauttivat sitä ehkä kymmenen senttiä. Olimmehan välillä Suomen paksuimman lumensyvyyden vyöhykkeellä.
Sain pitkäaikaiselta yhteistyökumppaniltani NelsonGardenilta testaukseen heidän siemenuutuuksiaan.
Valitsin uutuuksista itselleni mielenkiintoisimmaksi köynnöskesäkurpitsan. Viljelen aina erilaisia kurpitsoita ja niitä pyrkii väkisinkin tulemaan yli oman tarpeen. No, sinällään kivoja kesätuliaisia sellaisille, joilla ei ole viljelymahdollisuutta.
Tämä köynnöstävä kurpitsa pitää siis tukea johonkin häkkyrään. Pussissa sanotaan, että se tuottaa runsaan sadon, noin 20 senttisiä vihreitä kurpitsoita. Satoa tulee korjata säännöllisesti. Nuo pienehköt kurpitsathan ovat parhaita. Kurpitsaa ei kannata päästää kasvamaan liian suureksi. Yli puolimetriset, niitäkin tulee ainakin minulla, muuttuvat puumaisiksi.
Tätä köynnöstävää kasvatetaan kuin tomaattia eli sivuversot pitää latvoa. Siemenet ovat luomua. Siemenmääräksi ilmoitetaan pussissa neljä siementä. Avasin pussin, vaikka en vielä aloitakaan esikasvatusta. Minun pussissa on viisi siementä ja itävyysprosentiksi ilmoitetaan 75. Ainakin minun tarpeisiin tuo määrä riittää, kun niin paljon tulee muutakin.
Tämä tuorekäyttö kiinnostaa tosissaan. Aina ei ehdi päiväsydämenä keittelemään, kun kyökkii puutarhassa. On mukava välillä istahtaa syömään oman puuutarhan antimista suoraan viljelyksiltä.
Salaattisortimenttiahan on vaikka minkälaista ja värejäkin löytyy. Valitsin uutuutena tällaisen matala- ja tiiviskasvuisen Skiltonin.
Siemenpusseista kannattaa lukea tarkkaan ohjeet. Tämän ohjeistuksessa on tärkeää tietoa. Monestihan tulee rutistua siitä, että siemenet eivät itäneet ollenkaan tai ainakin huonosti.
Tämä salaatti pitää kylvää viileämmillä keleillä. Korkeammissa lämpötiloissa se itää huonosti ja yli + 20 asteen lämpötilassa itäminen estyy.
Tätä voidaan kasvattaa myös ruukuissa eli siis sopiva parvekeviljelyynkin.
Viime vuosina en ole viljellyt ollenkaan kaaleja, mutta nyt ajattelin kokeilla tällaista pieniä kiinteitä keriä tekevää Beatrixia. Kylvöä ohjeistetaan toistamaan, näin saa tuoreita keriä pidempään. Sopii tuorekäyttöön ja kevyesti ryöpättynä. Ei kai siis varsinainen kaalikeittokaali. Tämä taas pitää kylvää lämpimissä olosuhteissa. Siis vielä kerran muistutus: lue tarkkaan kylvöohjeet.
Uutuuksissa on paljon muitakin kivoja, mutta siirrytäänpä jo kukkapuolelle. Kaikista ihkuin minusta on tällainen kosmoskukka Fizzy Pink dark center. Kauniit puolikerrotut kirsikanpunaiset kukat.
Nyt ohjetta lukiessani selvisi sekin, miksi ihme ja kumma viimekesäiset kosmokseni kukkivat niin huonosti. Varret olivat pitkiä ja lehteviä. Olin näköjään laittanut liian tuhdit lannoitteet ruukkuihin. Ohjeessa sanotaan, että lannoita niukasti. Muuten saat runsaasti lehtiä ja vain niukasti kukkia. Kosmokset on kivoja parvekekasveinakin.
Onneksi kaikkia ei tarvitse esikasvattaa. Törpöt ja kipot pitkin pöytiä ja ikkunalautoja eivät ole oikein kivoja.
Tämä setti on yleensä sellainen, että laitan ne esikasvatukseen kasvihuoneeseen. Siellä se on helpompaa.
Punajuuristakin on tullut vuosien varrella kivoja väriyhdistelmiä. Mangoldi on helppo ja kaunis vaikkapa lavakauluksessa.
Avomaankurkut kasvatan nykyisin osaksi kasvihuoneessa. Ihan senkin takia, että meidän korkeuksilla kesäkuun alkupuolella, joskus jopa puoliväliin asti, hallayöt ovat tavallisia ja kurkkuhan ei kestä kylmää. Toukokuussa kasvihuoneeseen laitetut kurkut alkavat tuottaa satoa jo siinä vaiheessa, kun ne voisi vasta istuttaa ulos.
Oletko kokeillut nykyisin somessa leviävää niin muodikasta tulppaanihierontaa? Pitihän sitä kokeilla muutamaan. Onko mielestäsi perinteinen vai aukihierottu kauniimpi?
Mukavaa viikonloppua!
Kiitos yhteistyöstä NelsonGarden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.
TERVETULOA UUDELLEEN!
KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI